logi sisältää elokuva-arvioita ja muisteluja
kokoelman
1980-luvun ja 90-luvun alun retro-videokaseteista. Mm. scifi, fantasia, western, piirretyt,
anime, kaiju/monsterielokuvat, post-apocalypse, kauhu, mysteeri, arthouse ja draama ovat genreinä edustettuina.
Arvosteluasteikko on yhdestä viiteen tähteä.
Blogissa käsitellään pääasiassa Suomi ex-vuokrakasetteja.
Myös muita vanhoja ja harvinaisiakin sekä uusia kiinnostavia elokuvia ja
sarjoja välillä käsitellään (mm. TV-nauhoituksia ja DVD:itä),
sekä erikoisuutena Nintendon vuokravideopelejä. Toiveitakin saa esittää.
Disney-postaukset löytyvät myös
täältä.
"Elokuvat ja videot kuvaavat elämää ja mielikuvitusta sen kaikissa muodoissa. Tässä blogissa elävät harmonisesti rinnakkain niin klassiset piirretyt kääpiöineen ja scifi-maailmat avaruusaluksineen, kuin taide-elokuvat ja hömppä, sekä pienen ihmisen filosofiat ja rakkaus luontoon, aina taisteleviin jättiläishirviöihin, jotka kulkevat käsi kädessä auringonlaskuun – ja lopputekstit katsotaan nekin autuaana." —JE
Spoilereita saattaa välillä esiintyä.
Voit lähettää omiakin kommentteja tai muisteluja videoarvioista (tai yleisesti tästä blogista).
Voit tehdä sen
täältä sivun alaosasta
(voit lähettää myös
sähköpostia).
10.5.2018
DEF-CON 4 (Nordic Video, 1986). VHS (FIx)
Englanninkielinen nimi: Defense Condition 4 (1985).
Ohjaus: Paul Donovan, Tony Randel.
Valmistusmaa: Kanada.
Tuotanto- ja julkaisuyhtiö: Salter Street Films, New World Pictures.
Genre: post-apokalypsi/Sci-Fi/toiminta.
Kesto: 1t 30min.
Kuvasuhde: 4:3 (alkuperäinen olisi 1.85:1).
K-16.
Videokoodi: 1053.
Englanniksi puhuttu, suomenkielinen tekstitys.
Takakannen teksti: "Miltä mahtaa tuntua tiedemiehistä, jotka maapalloa kiertävästä satelliitista käsin joutuvat omin silmin näkemään kolmannen maailmansodan palon ja ihmiskunnan lähes täydellisen häviämisen maan päältä?
Entäpä sitten, jos jokin saa satelliitin ohjausmekanismin toimimaan siten, että tutkimusasema yhtäkkiä syöksyykin atomipommien saastuttamaan maahan ja miehistö huomaa, että maailmansodasta hengissä selviytyneet ihmiskunnan rippeet ovat vajonneet eläinten tasolle?
Defcon 4 antaa todella karmean kuvan siitä, miten alas ihmiset voivat vajota ja millaisiksi pedoiksi he voivat toisilleen muuttua.
Jos ennen tätä elokuvaa tulevaisuus on näyttänyt sinusta mustalta, se tämän leffan jälkeen näyttää vieläkin mustemmalta.
Toivotaan, että Defcon 4:n maalaama maailmankuva olisi ja pysyisi pelkkänä mielikuvituksen tuotteena. Sen verran pelottavalta se vaikuttaa."
80-lukulainen tunnelma on heti ensimusiikeista ja -kuvista taattu.
On miellyttävää kuinka tämä kanadalainen post-apocalypse-genreä edustava tieteiselokuva
alkaa suoraan avaruusaseman tapahtumilla.
Lähtökohta on kiinnostava, kun kolme astronauttia toteavat avaruusasemaltaan
kolmannen maailmansodan syttyneen.
Sen sijaan hyvin pian käy ilmi, että näyttelytyöskentely on luokkaa B, ellei suorastaan Ö.
Minkä ei sinänsä pitäisi tulla yllätyksenä.
Asiaan ei tule seuraavan puolentoista tunnin aikana muutosta;
ainakaan parempaan suntaan.
Toisilleen rähjäävä epäsympaattinen miehistö myös kertoo ennakoivasti omaa karua tarinaansa siitä,
että minkäänlaista samaistumista roolihahmoihin tuskin tulee missään vaiheessa esiintymään.
Joku tekniikan ihmelapsi osaisi varmaan kertoa, miksi laajat
punaisen väriset ja sävyiset kuvat ovat VHS-nauhalle niin vaikeita?
Asia on siis usein tullut pantua merkille, ja erityisesti alun
punasävyisiin kuviin tuli kiinnitettyä huomiota, kuinka ne värisivät suuresti.
Kolmannen maailmansodan skenaario tuo filmiin tunnelmalliset taustapuitteet,
vaikka aiheen käsittely nimenomaan taustoittavaksi vain jääkin.
Syksyisiä maastoja, sekä rähjäisiä teollisuusmaisemia katselee.
Pidän myös siitä kun ei oikein osaa ennalta arvata mihin suuntaan juoni ja tapahtumat tulevat
kulkemaan – varsinkaan alussa.
Eikä arvaa sitä, kuka selviää ja kuka ei (vaikka samalla se yhdentekevältä tuntuukin).
Mutta tarina ei lopulta ole kovinkaan kiinnostava alun asetelman jälkeen.
Vaikka jonkin asteisia juonen käänteitä löytyy, sekä (tarpeettomia) ällötyksiä kyllä piisaa
että erilaisia ankeuksia.
Kyseessä oli yllättävän koukuttava raina kuitenkin,
koska se tuli katsottua yhdellä kertaa alusta loppuun, joka on itselleni harvinaista.
En halua spoilata, mutta elokuva päättyy samalla tavalla kuin monet 90-luvun
koulutunneilla piirtämäni anarkistiset huumorisarjakuvani.
Johan oli pläjäys. Kirsikkana kakun päällä toimii elokuvan lopputoteamus
ihmiskunnan kohtalosta.
Tämäkin kuuluu sarjaan kasetteja, jotka tuli hommattua hienon
(harhaanjohtavan) kansitaiteen vuoksi.
Rudy Obreron maalaama elokuvajulistekansi onkin tässä parasta kaikkinensa.
Hänet tunnetaan mm. vanhojen
Masters of the Universe -lelupakkausten kuvittajana.
En itse tätä videota saati sen koteloa aikoinaan nähnyt.
Kyllähän tällaisella kannella varustettu video olisi tuolloin herkeämättä päätynyt
vuokraamosta viikonloppukatselmukseen.
Nykymittapuulla lähinnä siis keräilijöille suunnattu videojulkaisu
ja trash-elokuvien arvostajille.
PS. VHS-kannen kuva-aihe osoittautui uudeksi inspiroituneeksi tulkinnaksi
– joko luvalliseksi tai luvattomaksi sellaiseksi.
Tässä
Angus McKien alkuperäinen työ, joka
ilmestyi
The Year’s Best Science Fiction #8 (1976) -kirjan kantena
sekä brittiläisen Sci-Fi/fantasia-kirjasarjan osassa
The Flights of Icarus (1977).
Oli VHS-kansi eli elokuvajulistetaide luvallinen tai ei, teknisesti ja
kuva-aiheiltaan sekä ("realistisemman" joskin edelleen fantastisen)
värisommittelunsa puolesta Obrero vie minusta voiton.
Satelliitti, luurankoastronautti ja aavikkoerämaan horisontissa häämöttävä
rauniokaupunki ovat kiehtovasti uudelleen kuviteltu ja kuvitettu.
Kiitos näistä tiedoista 2 Warps to Neptune -blogi.
MUUTA:
Alussa Nordic Videon lyhyt ja karu puffi logoineen, muutoin ei mainoksia.
16.3.2018
PREDATOR 2 – SAALISTAJA (Showtime / Fox Video, 1991). VHS vuokravideo
Englanninkielinen nimi: Predator 2 (1990).
Ohjaaja: Stephen Hopkins.
Tuotanto: 20th Century Fox.
Valmistusmaa: Yhdysvallat.
Genre: Sci-Fi//toiminta/trilleri/kauhu.
Kesto: 1t 42min.
Kuvasuhde: 1.33:1 (kuvattu 1.37:1-negatiiville, tarkoitettu kuvasuhde 1.85:1).
K-16.
Puhuttu englanniksi, suomenkielinen tekstitys.
Videokoodi: 1853-58.
Kannen ja takakannen tekstit: "Äänetön. Näkymätön. Voittamaton.
Se on tulossa kaupunkiin. Se on tulossa tappamaan.
Los Angeles vuonna 1997. Etsiväluutnantti Mike Harrigan miehineen käy epätasaista
taistelua katuja hallitsevaa alamaailmaa vastaan. Huumerahoilla raskaasti aseistettu
rikollisarmeija on kuitenkin ylivoimainen.
Poliisi saa apua yllättävältä taholta. Yliluonnollinen,
voimakas saalistaja Predator on tullut takaisin. Ja yksi toisensa jälkeen kokevat
rikolliset julman ja piinallisen lopun.
Mutta verilöylyllä ei ole rajoja. Predator ei tee enää eroa hyvän ja pahan välillä,
vaan tappaa kaikki tielleen osuvat. Poliisitkin. Silloin Predator saa vastaansa Harriganin..."
Arskan (
Arnold Schwarzenegger) tähdittämän ensimmäisen
Predator-filmin (1987)
vihreät viidakkomaisemat ovat vaihtuneet Los Angelesin betoniviidakkoon.
Alkukuvissakin siirrytään elokuvien välille muodostuvan siirtymän omaisesti
helikopterilla kuvattuna Losin vehreistä palmumetsiköistä
urbaaniin lähiöön jengisodan keskelle. Toiminta alkaa välittömästi.
Tällä kertaa predatorin päävastustajaa esittää
Danny Glover, LAPD:n poliisiluutnantti Michael Harriganina.
Donald Trumpin
Diili (
The Apprentice)
reality TV-sarjan avaamaksi erikoislaatuiseksi persoonalliseksi tuttavuudeksi muodostunut
Gary Busey
taas esittää nuoruuden päivinään tämän perinteistä esimiesvastustajaa erikoisagentti Peter Keyesiä.
Vuoden 1991
Showtime vuokra-VHS:n hömelö takakansiteksti on mainio ja lähes FIx-ajan laatua.
DVD-julkaisussa on käytetty samaa valjua kansitaidetta kuin
VHS:ssä kannen mainostekstiä myöten. Minimalismille on toki paikkansa, mutta en itse vain tästä
kannesta ole koskaan innostunut.
Mielenkiintoisemmalla kannella olisi tämäkin tullut jo katsottua aikaa sitten.
(Ensimmäinen
Predator on toki tullut nähtyä jo 90-luvulla telkkarinauhoituksena.
Elokuva on toki mainio sekin, mutta minua hiukkasen ihmetytti tuolloisen
Katso!-lehden viiden tähden arvio kyseisestä toimintapläjäyksestä!)
Predator 2:n juliste oli sentään
jonkin verran myyvempi kuin videokansi.
Vuonna 1990 tehty toimintatieteistrillerin jatko sijoittuu futuristisesti aina
utopistisen kaukaiseen vuoteen 1997 saakka.
Joidenkin sivunäyttelijöiden näyttely on campahtavaa.
Ensimmäiseen vakavahkoon osaan verrattuna ote tuntuu monin paikoin kepeämmältä.
Roikkuvia ruumiita, ammuksia, räjähdyksiä ja paljasta pintaa joka tapauksessa piisaa.
Ja totuttuun tapaan v-mäisiä hahmoja sankarimme Harriganin tiellä riittää.
Kaksi jalkaa ja kaksi kättä omaava predator liikkuu ja elehtii aivan ihmisen tapaan,
joten erityisen uhkaavalta tai vieraalta se ei vaikuta ainakaan maskissaan.
Naamion takainen ulkonäkö on toki luotaan työntävä.
Predator tykkää keräillä uhriensa kalloja pysteiksi hienoon kokoelmaansa.
Intohimoisena video- ja pelikeräilijänä tähän keräilytaipumukseen on erittäin helppo samaistua,
joskin vähemmän väkivaltaisessa muodossa.
Mm.
Alien-olionkin kallo vilahtaa uhrien joukossa.
Mainittakoon, että vaikka ensimmäinen Alien vs. Predator -elokuva ilmestyi vasta vuonna 2004,
kyseinen konsepti sai alkunsa sarjakuvan muodossa jo vuonna 1989.
Myös Alien vs. Predator -videopelejä ilmestyi jo 1990-luvulla SNES:ille (1993),
Game Boy:lle (1993), Atari Jaguarille (1994) ja arcade-kolikkopelinä (1994).
Predatorin silmin nähty maailma lämpökamerakuvauksen keinoin on varmaan tunnetuin aspekti näissä elokuvissa.
Lämpökuvaakin hauskempi näkymättömän – tai läpinäkyvän – predatorin todellisuutta vääristävä silhuettivana on
aina yhtä riemastuttavaa nähtävää. Still-kuva ei anna tehosteelle täyttä oikeutta.
Salaisten kansioiden Gillian Andersonin juontamassa 1990-luvulla
YLE TV2:lla esitetyssä
Scifiä vai totta
TV-sarjassa pohdittiin, kuinka näkymättömyys olisi todellisuudessa mahdollista.
Yhtenä esimerkkinä esitettiin jos luotaisiin elektroninen asu,
joka peilaisi jokaisessa linssissä vastapuolen näkymää luonnossa.
Näkymättömyysasuun pukenut hahmo aiheuttaisi täten vastaavan vääristymän ympäristössään liikkuessaan kuin predator.
Tällainen elektroninen asu olisi varmaankin mahdollista todellisuutta nykypäivänä,
sekä helposti toteuttavissa kunhan vain resurssit olisivat riittävät.
Ehkä tämäkin on jo toteutettukin.
Perinteiselle armeijalle moiset näkymättömät asusteet kustannustehokkaina versioina olisivat melkoinen mullistus,
sitten tuliaseen keksimisen.
Rainan elokuvailmaisussa on jotain kömpelöä ja televisioelokuvamaista.
Olut onkin olennainen osa tästä kokemuksesta eniten irti saadakseen ja nauttiakseen.
Kaikkine hölmöyksineen tämän kaltaisesta viihteestä ei voi toisaalta koskaan saadaan tarpeekseen.
Joskin tyylipuhdas
John McTiernanin (
Die Hard) ohjaama
ensimmäinen
Predator on elokuvana lajityyppiään huomattavasti edustavampi, kuin tämä
Stephen Hopkinsin näkemyksetön perustoiminta.
Parhaimpia asioita jatko-osassa ovat aidot fyysiset erikoistehosteet pelkän digtaalisuuden sijaan,
joten toiminta näyttää ja tuntuu fyysisesti aidolta.
Lämpökamera ja läpinäkyvyysefekti ovat toki tietokone-efektejä ja sellaisina
erinomaisen toimivia, ja niitä jo kehaisinkin.
Tarinan loppu huipentuu kohokohtaan avaruusaluksessa.
Silti hiukan valju maku ja toivomisen varaa tästä jäi.
Mutta heikoimmillaankin monsterirainoja katsoo aina mielellään, joten
päätetään arvio kuitenkin jokseenkin positiiviisin tunnelmiin.
Vaikka asiaan kuuluvaa kritiikkiä esitin
(vertauksena taustalla kummitteli ensimmäinen osa joka on "tiukempi" ja jännittävämpi),
kyllä tätä ihan ilolla katseli ja erityisesti jäi kaipaamaan saman tyyppisiä
leffoja katsottavakseen. Mikä on toki aina hyvä merkki.
Showtimen vuokravideota on leikattu 1 minuutti 24 sekuntia seuraavalla tavalla:
Roistot pistelevät veitsellä katosta roikkuvaa uhria.
Predator heittää keihään jamaikalaisen roiston päähän.
Predator upottaa keihään roistoon.
Jamaikalaisen pomon pään katkaisu on lyhennetty (kuinkas sattuikaan!).
SWAT-tiimin teurastuksesta puuttuu joitakin kohtia.
Danny Glover ampuu predatoria haulikolla
SWAT-johtajan kuolema on myös hiukan lyhennetty.
HUOMIOITAVAA: Suomalainen teatteriversio pääsi läpi leikkaamattomana K18-merkinnällä.
Suomalainen K18-merkitty DVD-versio on leikkaamaton ja widescreen-kuvalla.
Kiitos näistä tiedoista jälleen
ATTIC.
MUUTA:
Videolla trailerit: Marked for Death, Hardware, Miller's Crossing,
Delta Force 2 - The Colombian Connection, The Prince of Pennsylvania.
15.3.2018
Extra-postaus:
SNOWPIERCER (Future Film, 2014). Suomi DVD / YLE TV2 -esitys 3.3.2018
Englanninkielinen nimi: Snowpiercer (2013).
Ohjaaja: Bong Joon-ho.
Tuotanto: Moho Film, Opus Pictures, Stillking Films.
Valmistusmaat: Etelä-Korea/Yhdysvallat/Tsekki/Ranska.
Genre: scifi/post-apokalypsi/toiminta/draama.
Kesto: 2t 00min.
Kuvasuhde: 1.85:1.
Puhuttu englanniksi, suomenkielinen tekstitys.
Kuvaus YLE Areena: "Toiminnallinen scifijännäri uudelle jääkaudelle ajautunutta maapalloa halkovan junan uumenissa syntyvästä valtataistelusta."
On vuosi 2031 ja koko maailma on jäätynyt Snowpiercer-junan matkaajia lukuun ottamatta.
Juna on tehnyt matkaa ympäri maapallon 17 vuotta ja selviytyjät elävät omassa
vaunun sijoittumiseen perustavassa ankarassa luokkahierarkiassaan.
Snowpiercer (2013) on etelä-korealais-tsekkiläis-ranskalais-yhdysvaltalainen
post-apokalyptinen tieteistoimintaelokuva.
Se perustuu ranskalaiseen sarjakuvaan
Le Transperceneige (1982).
Alun asetelma totalitaarisine ilmapiireineen muistuttaa
George Orwellin klassikosta.
Mukana onkin
Sir John Hurt (1940–2017) joka näytteli
1984-filmatisoinnissa.
Jäiset post-apokalypsimaisemat raunioineen ovat huikeaa nähtävää.
Koko maailma on lumen ja jään peitossa. Siinä on jotain todella tenhoavaa.
Elokuvan ulkomaailman visuaalisuus onkin ikään kuin
Rammsteinin vaikuttava
Rosenrot-levynkansi elävöitettynä;
siinä huurteinen laiva makaa jäätyneen meren keskellä.
Kyseinen levynkansi on
itseänikin inspiroinut.
Elokuva on hyvin monipuolinen tarjonnaltaan, käänteiltään ja ilmeeltään.
Toiminnan jälkeen puolivälin tienoilla se ottaa tietyllä tapaa yllättävän kepeänkin käänteen.
Matka läpi päättymättömien junanvaunujen
alkaa saada aina surrealistisempia piirteitä ja sävyjä.
Matkalaiset kohtaavat toinen toistaan erikoisempia vaunuosastoja ja erilaisia hahmoja.
Tyyli on vakavan draaman ja joidenkin hahmojen ylinäyttelyn välillä vaihteleva.
Chris Evans pääosassa kapinajohtajana on uskottava ja vie puolelleen.
Jätetäänpä pääpahis nimeämättä, niin tulkoon sekin kenties yllätyksenä.
Musiikki on peruskamaa.
Parhaat sävelet kuullaan aivan lopputekstien viime metreillä.
Ohjaus on sekin turvallista takuutyötä, eli erittäin mallikasta mutta ei erityisen innovatiivista.
Jonkin asteista filosofista pohdintaa esiintyy, mutta
tällaisesta aiheesta voisi saada mestariteoksenkin aikaiseksi.
Vaikka tässä muodossa sellaisesta ei voida puhua, niin
Snowpiercer on viime vuosien piristävimpiä yllätyksiä.
Se sisältää miellyttävän omaperäisiä ideoita, joita soisi jatkojalostettavan
vaikkapa jatko-osan tai riippumattoman temaattisen toisen elokuvan mudossa.
Varsinkin post-apocalypse-genren faneja hemmotellaan, mutta uskon peruskatsojienkin
pääsevän hyvällä tavalla mukaan kylmään kyytiin.
Kritiikkikohtia ei missään nimessä ole tarkoitettu teilaavaksi,
vaan erityisen kannustaviksi.
Nimittäin potentiaalia konseptissa olisi vielä johonkin suureen.
Tällaisenaankin kokemus on todella kiehtova varsinkin ensi kertaa nähtynä, jolloin ei osaa ennalta
arvata mitä kaikkea tuleman pitää. Uudelleenkatseluarvoakin tällä teoksella riittää.
Mainiota lumi-post-apokalypsia, johon on erityisen helppo samaistua Suomen ikitalven keskellä.
Suosittelen
lämpimästi.
MUUTA:
Katsottavissa YLE Areenassa vielä 17.3.2018!
Kiitos panoraamasta Adoro Cinema.
9.2.2018
FATHERLAND – ISÄNMAA
(Warner Home Video, 1995). VHS (myyntivideo pikkukoppa, kauppiaskopio)
Englanninkielinen nimi: Fatherland (1994).
Ohjaus: Christopher Menaul.
Valmistusmaa: Yhdysvallat.
Tuotantoyhtiö: HBO Pictures.
Genret: vaihtoehtoinen historia/draama/trilleri/Sci-Fi.
Kesto: 1t 46min.
Kuvasuhde: 4:3 (alkuperäinen).
K-12.
Videokoodi: 35780.
Englanniksi puhuttu, suomenkielinen tekstitys.
Kannen ja takakannen teksti: "Berliini 1964. Saksa oli voittanut sodan... mutta todellinen sota oli vasta alkamassa.
Tämä jännityselokuva pohjautuu romaaniin, joka kertoo Berliinistä 20 vuotta sen jälkeen,
kun Hitler voitti II maailmansodan. Siinä seurataan SS:n rikostutkija Xavier Marchin
ja amerikkalaistoimittaja Charlie Maguiren vaarallista yritystä paljastaa kolmannen
valtakunnan salaisuudet. Pääosissa Rutger Hauer ja Miranda Richardson."
Fatherland – isänmaa on ajatuksia herättävä historiallinen kuvitelma siitä mitä olisi tapahtunut,
jos Hitler ja Natsi-Saksa olisivat voittaneet toisen maailmansodan.
Kyseessä on täten tieteisfiktiivinen kertomus, ja onkin erikoista miten
erilaisiin aiheisiin kyseinen lajityyppi voi itsensä liittää.
Tapahtumat itsessään ovat realistisia, mutta historiallisen
suunnan määränneitä tapahtumia, joiden kautta kyseiseen tilanteeseen on päädytty, on muutettu.
Kyseessä on siis vaihtoehtoinen todellisuus, tulevaisuus, nykyhetki tai menneisyys.
Robert Harrisin vuoden 1992 menestysromaaniin perustuva
Isänmaa alkaa mustavalkoisella arkistomateriaalilla ja historiikilla
tapahtumista toisen maailmansodan jälkeen. Kartasta näkyy kuinka
yhteisessä totalitaarisessa Euroopassa, Suuressa Saksan Valtakunnassa eli Germaniassa,
eletään rautaisen nyrkin ja ikeen alla.
Germania on päättymättömässä sissisodassa Neuvostoliittoa vastaan,
jota johtaa edelleen 85-vuotias Josif Stalin.
Maailma valmistautuu Hitlerin 75-vuotisjuhliin huhtikuussa 1964.
Yhdysvaltojen presidentti Joe Kennedy on tulossa onnittelemaan führeriä
Germanian toivoman liennytysvisiitin muodossa.
John F. Kennedyn sijaan siis hänen isänsä Joseph P. "Joe" Kennedy vanhempi on USA:n presidentti
tässä historiallisessa aikajanassa.
Sivuartikkeli – Ajatuksia fiktiosta ja todesta, mustavalkoisuudesta ja väristä
Filosofisen puritaanisesti ajatellen tietyllähän tapaa kaikki näytellyt tai jossain uudessa muodossa
tai tavalla esitetyt tarinat ovat aina fiktiota (tai äärimmilleen ajateltuna jopa "tieteisfiktiota"),
vaikka ne pohjautuisivat kuinka tiukasti todellisuuteen ja oikeisiin tapahtumiin.
Tilanne ympäristöineen ja vallitsevine olosuhteineen,
ihmiset ja muut olennot ovat aivan erilaiset siinä uudelleen lavastetussa hetkessä.
Mitään hetkeä ei elämässä pysty sellaisenaan vangitsemaan.
Eikä kukaan voi näytellä ketään tai esittää mitään toista.
Dokumenttielokuva on elettyä todellista elämää kuvaava autenttisin muoto, mutta siinäkin
on tekijöistä riippuen enemmän tai vähemmän heidän jättämä leimansa, vaikutteensa ja näkökantansa.
Onko täysin tekijästä riippumatonta dokumenttia mahdollista edes olla?
Pelkästään jo se, mihin suuntaan kamera kuvaa on tietenkin valinta itsessään.
Puhumatta siitä miten kuva on rajattu, heiluuko kamera,
mitkä ovat kameran tekniset ominaisuudet, valaistus, muut seikat,
sekä lähetystekniikka ja vallitsevat olosuhteet josta lopullista teosta seurataan.
Ja tietenkin se mitä dokumentissa kerrotaan ja halutaan sanoa.
Vuonna 2015 tehtiin kaksi värillistä
Stalin-aiheista dokumenttia.
Oheiset kuvat ovat TV-dokumentista
Stalin in Color (2015).
Toisin kuin kuvitellussa
Isänmaa-elokuvassa, oikeassa elämässä Hitler hävisi sodan.
Dokumentissa kerrotaan kuinka neuvostosotilaat heittävät
kukistamansa vihollisen liput maahan, kuin Rooman valtakunnan aikaan.
YLE Teemalla puolestaan esitettiin vuosina 2016 ja 2018 kolmiosainen
Apocalypse Stalin (2015) -dokumenttisarja.
Molemmissa ohjelmissa viljeltiin paljon ennen näkemätöntä historiallista filmiä
ja mustavalkoinen arkistomateriaali oli kauttaaltaan väritetty.
Se tekee dokumentin seuraamisesta useimmille nykykatsojille
mielekkäämpää ja samaistuttavampaa – kun tapahtumat eivät ole "mustavalkoista muinaisuutta" vaan tuntuvat
enemmän lähihistorialta jota ne ovatkin.
Maailman historian suurimpiin kuuluvasta rikollisesta ja häikäilemättömästä diktaattorista kertovan
aiheen lisäksi erityisesti väritys sai minutkin nauliintumaan ruudun ääreen.
Samalla dokumenttia seuratessa huomaa jatkuvasti ajattelevansa ja vertaavansa,
mitkä näyttävät alkuperäiselle värifilmille kuvatuilta otoksilta.
Ja väritetyistä kuvista pohtii onko tämä ja tämä väri varmasti oikea tai edes sinnepäin?
Kuinka tarkasti tekijät ovat referoineet pukujen, mitalien, rakennusten, hiusten
ym. alkuperäistä väritystä?
Ja missä määrin ja missä kohdin värillä on suurempaakin merkitystä, joka saattaisi peräti muuttaa
koko käsitystä jostakin tapahtumasta, sen ollessa sinne päin tai kokonaan pielessä?
Värillinen Apocalypse Stalin -dokumenttisarja (Ranska, 2015) katsottavissa YLE Areenassa noin 21.2.2018 saakka.
Aihetta sivuten,
mustavalkoiset elokuvat väritettiin alkuun käsin 1900-luvun alusta 1960-luvulle saakka.
1970-luvulla mahdollistui digitaalinen väritystekniikka.
Jälkikäteen väritetyistä tunnetuista elokuvista mainittakoon
mm. Metropolis (1927/1984 Giorgio Moroder väriversio),
King Kong (1933/1989 väriversio),
Disneyn Pyörät pilvissä (1961/1986 VHS-väriversio) ja
Night of the Living Dead (1968/1986 väriversio ja 2004 väriversio).
Vanhalla tekniikalla väritetyt sävyt olivat usein haaleat ja himmeät.
Mustavalkofilmien värityksestä kiinnostuneille suosittelen Wikipedian artikkelia aiheesta.
Onko kirjallisuus lähempänä "totuutta"? Samoin kuin vaikkapa dokumentin tekijälle
kamera on tärkein sanoman välityksen väline, kirjoittajalle sanat ovat autenttisimmat –
ainakin hänelle itselleen.
Ne voivat toki aueta mitä suurimmalla tarkkuudella ja lähes tarkoitetulla
vastaavalla tavalla sekä volyymilla vastaanottajasta riippuen. Maailmanlaajuisestikin.
Tai sitten ne aukeavat vähemmän tarkasti; jopa heikosti tai tulevat täysin väärin ymmärretyiksi.
(Ottamatta huomioon ja avaamatta edes vaikkapa ironian ja sarkasmin Pandoran lipasta
– noita tyylejä nykyään näkee viljellyn jopa toisinaan tautiluokituksen omaisesti.)
Yleisesti ottaen sanatkin merkitsevät jokaiselle meistä henkilökohtaisesti aina
jotain täysin uniikkia ja henkilökohtaista erilaisine vivahteineen
ja suurempinekin assosiaatiomerkityksineen ja mielikuvineen.
Vaikka niiden yleinen ymmärretty käsitys olisikin tiedossa.
Tämä kokemus tapahtuu myös alitajuisella, tunne- sekä biologisella tasolla aivoissamme ja elimistössämme.
Näin tämän TV-elokuvan ensimmäistä kertaa 90-luvulla legendaarisen
Filmnet-kaapelikanavan nauhoituksena.
Aikaa on kulunut niin kauan, että mieleen oli jäänyt lähinnä vain
alun kauniin syksyinen metsä, ja se kuinka koulun jumppasalissa tehdään natsitervehdyksiä
(tämä kohta näkyi
Filmnetin leffaa puffaavassa mainostrailerissakin).
Rutger Hauer (
Blade Runner) tähdittää
elokuvaa ja tekee takuutyötä roolissaan SS-majuri Xavier Marchina.
Hän ryhtyy selvittämään ja jäljittämään lukuisia salaperäisiä murhia ja
päätyy valtiosalaisuuksien äärelle.
Pikku hiljaa käy ilmi, että kyseessä on sodan suurin salaisuus,
jonka varjelemiseksi ihmiselämä ei ole minkään arvoinen.
Salaliitto yltää Valtakunnan ylimmille tasoille.
Toisessa pääroolissa Yhdystavaltain naisreportteri Charlotte Maguirena esiintyy
Miranda Richardson.
Mukana nähdään myös mm.
Peter Vaughan (1923–2016), joka on varmaan monille tutuin
Game of Thrones TV-sarjan vanhan viisaan Aemon Targaryenin
roolistaan, joka jäi hänen viimeiseksi TV-esiintymisekseen.
Vaihtoehtoinen historia on hyvin kiehtovasti rakennettu.
Puitteet ovat pätevät. Kaupunkikuvaa laajentavat ja kohentavat fotorealistiset
matte-lasimaalaukset ovat hienoja, kuten ne yleensä elokuvissa aina ovatkin.
Mm. sanomalehdessä kerrotaan Hitlerin ja Joe Kennedyn tapaamisesta.
Musiikki on ehtaa ysäriä – kasarisyntetisaattoriäänien vivahteella –
ja mukavan ambientmaista. Se luo tilan ja tunnelmaa tarinalle,
joka nivoutuu murhamysteerien ja suuremman kuvan ympärille.
(Yhtenä trivaaliyksityiskohtana, eräässä lähikuvassa
"uhrin" rintakehä nousee eli näyttelijä unohtaa pidättää hengitystään väärässä kohtaa.)
Alun kertojaääneksi olisin toivonut vanhempaa ääntä ja hieman paatoksellisempaakin
reportaasin omaista tulkintaa,
joka olisi tehnyt samaistumisen vallitsevaan tilanteeseen aidommaksi.
Lopulta selviää kuitenkin miksi näin ei dramaturgisesti tehty.
Elokuva kuvattiin kokonaan Prahassa ja sen budjetti oli 7 miljoonaa dollaria.
Katsomani VHS oli kauppiaskopio eli vain videovuokraajalle arvioimiseen tarkoitettu kappale.
Videossa on alkutekstien jälkeen ruudun keskikohdan yläpuolella kuvaan poltettuna raivostuttava
"EI SAA MYYDÄ EIKÄ VUOKRATA. AINOASTAAN KAUPPIAAN OMAAN HENKILÖKOHTAISEEN KÄYTTÖÖN."-teksti.
Se onneksi häviää kuitenkin joidenkin minuuttien päästä.
Ei siis tarvinnut selvittää olisiko tekstiin yllättäen tottunut sen palaen lopulta katsojankin verkkokalvoille.
Eräästä patsaasta huomaa miettivänsä olisiko Hitler antanut kuvata itsensä seisomassa kädet taskuissa.
Hitleriä mimikoiva nukke-esityskin saa tivolissa pikaisen lopun.
Itseäni eniten jännittävistä seikoista olikin
– ikään kuin monien scifi-leffojen perään kuuluttamissani tunnelmissa –
nähdäänkö elokuvassa lopulta itse päähirviö? Ja vielä vanhoina päivinään.
Tämän jätän teille itse nähtäväksi.
Mainittakoon kuitenkin aiheeseen liittyen, että joitakin historian hahmoja
on mielestäni lähes mahdoton näytellä, tai ainakin ottaa todesta,
kenenkään muun kuin heidän itsensä esittämänä – kuten vaikkapa Elvistä tai Marilyn Monroeta.
Bruno Ganzin näyttelijäsuoritus Hitlerinä elokuvassa
Perikato (2004)
on kylläkin lyömätön.
Parasta
Isänmaassa on vaihtoehtoisen historian idea.
Konsepti on laajamittaisen tarkastelun arvoinen ja todella kiinnostava, mutta valitettavasti
elokuva ei lunasta kaikkia sitä kohtaan olevia tietyllä tapaa aika kovia odotuksia.
Itse aihe on lopulta mielenkiintoisempi kuin toteutus.
Aiheesta soisikin tehtävän uusia tulkintoja eri juonikuvioin...
Ja niin on tehtykin; niistä lisää artikkelin jälkeen.
MUUTA:
Rutger Hauerin ja Blade Runner -elokuvan kanssa
on tietynlainen pieni temaattinen yhteys tässäkin elokuvassa. [SPOILER: hänen roolihahmonsa kuolee jälleen sataessa.]
Loppupuolen juhlakohtauksessa vilahtaa jonottajissa aivan Conan O'Brienin näköinen mies!
En tiedä onko hän oikeasti kyseessä – mitä luulette oheisen kuvan perusteella?
Kauppiaskopio-kasetti ei sisällä mainoksia muista videoista,
myyntivideossa trailerit Maverick, Pallo hukassa 2 ja Äksyt vanhat herrat.
MUITA TÖITÄ AIHEESTA
Hugo-palkittu Philip K. Dickin romaani Oraakkelin kirja (1961, suomennos 1992 WSOY)
on vaihtoehtoinen historia, joka sijoittuu vuoden 1962 Yhdysvaltoihin. On kulunut 15 vuotta siitä
kun liittoutuneet hävisivät toisen maailmansodan akselivalloille
ja Yhdysvallat antautuivat. Saksa ja Japani voittivat toisen maailmansodan.
Dickin dystooppisesta kirjasta tehtiin 2015–16 TV-sarja
The Man in the High Castle, eli samalla nimellä kuin alkuperäisromaani.
Kausia oli kaksi ja jaksoja yhteensä kaksikymmentä.
Tässä ensimmäisen kauden traileri:
https://www.youtube.com/watch?v=hzz_6dmv03I
80-luvun Vaarallinen tehtävä
TV-sarjan 27. jaksossa Hitlerin lapset (1989, kausi 2)
Jim Phelps agenttitiiminsä kera lähetetään pysäyttämään fanaattinen ja väkivaltainen uus-natsi, joka
pyrkii syrjäyttämään amerikkalaisen valtiohallinnon ja saamaan
uuden ajan terrorilla hallitsevan vanhan natsi-liikkeen valtaan.
Myös MacGyver TV-sarjan jaksossa "10. prosentin ratkaisu" vuodelta 1989
natseilla on Amerikan valloitussuunnitelma.
Code KGB (1987) -videokannessa nähdään sirppi ja vasara -linjastot jenkki-lipussa.
Tällaiset muunnellut liput ovat minusta hyvin mielenkiintoisia.
Varsinkin silloin kun aiheessa kuvitellaan vaihtoehtoista historian kulkua,
jossa eri valloittajamaat ovatkin voittaneet.
Tässä kannessa tosin muunneltu lippu on ilmeisesti vain symbolinen,
eikä itse leffa ole vaihtoehtoinen historia. Mielenkiintoinen kuvaidea joka tapauksessa.
Kiitos tämän bongauksesta
Video Unboxer S03 E16.
Lukiolaiskoulunäytelmämme Ora et Labora (2000) käsitteli
kammottavaa tulevaisuuskuvaa, jossa Neuvostoliitto on valloittanut koko Euroopan.
Kiitos Oraakkelin kirjan kansikuvasta Rising Shadow.
6.2.2018
THE DEVIL'S RAIN (Svenska Walthers Video / Harley Video, 1982). VHS (FIx)
Englanninkielinen nimi: The Devil's Rain (1975).
Ohjaus: Robert Fuest.
Valmistusmaat: Meksiko, Yhdysvallat.
Genre: kauhu/okkultismi/yliluonnollisuus.
Kesto: 1t 26min.
Kuvasuhde: vaihtelee, enimmäkseen 1.66:1 (alkuperäinen olisi 2.35:1).
K-15.
Videokoodi: 80.
Englanniksi puhuttu, suomenkielinen tekstitys.
Takakannen teksti: "Taivaat aukeavat ja kaatosade piiskaa Prestonin karjatilaa ja Emma Preston odottaa huolestuneena miestään Steveä ja poikaansa Markia.
Etsiessään isäänsä Mark tulee vakuuttuneeksi siitä, että hänen isänsä oli hukkunut.
He näkevät hahmon, joka muistuttaa Steve Prestonia ja joka mutisee manauksia pirusta. Hänen viimeiset sanansa ovat "Jonatan Corbis".
Jonatan Corbis eli kolmesataa vuotta aikaisemmin ja ennen kuolemaansa hän vannoi tulevansa takaisin ja kostavansa niille, jotka olivat hänet pettäneet."
The Devil's Rain -elokuvan alkutekstit soivat
Hieronymus Boschin
1500-luvun triptyykki-maalauksen
Maallisten ilojen puutarha yksityiskohtien siivittämänä.
Boschin surrealistinen tyyli oli vuosisatoja edellä aikaansa.
Kuvat sekä infernaalinen atonaalinen musiikki asettavat ja tempaavat heti oikeaan tunnelmaan
ja virittävät helvetillisille taajuuksille.
Elokuvan ruotsinkielinen teatterinimi onkin turhia kainostelematta
I satans klor, "Saatanan kynsissä"
(videolla nimi oli
I djävulens klor).
Legendaarinen
Star Trek -näyttelijä
William Shatner esittää Mark Prestonia ja
mm.
Täältä ikuisuuteen (1953) -elokuvan veteraaninäyttelijä
Ernest Borgnine
satanistista pappia Jonathan Corbisia.
Mm. 90-luvun
Rooman sheriffi TV-sarjasta tuttu
Tom Skerritt
näyttelee Markin vanhempaa veljeä Tomia.
Mielenkiintoisesti
John Travoltan ensiesiintyminen valkokankaalla tapahtui tässä
tässä kauhuelokuvassa pienessä roolissa Danny-hahmona.
Aavekaupunki-kohtauksissa korkeaääninen vihellys ja ujellus on miellyttävän karmivaa.
Tulee tunne, että nyt ollaan keskellä ei-mitään.
Mark Preston päätyy keskellä aavikkoista aroa kirkkoon,
jonka ikkunat ovat laudoitetut.
Sisällä seuraa synkkiä menoja mantroineen – palvontarituaalit ovat käynnissä.
Lopulta mustiin kaapuihin pukeutuneet saatananpalvojat kerääntyvät kuin zombit
Markin ympärille...
Tarinan keskiössä on satanistinen kirja, johon kätkeytyy suuria voimia.
Aina kiinnostavaa kirottu kirja -aihetta ovat lähestyneet
mm. elokuvat
Equinox (1970),
Ghoulies - ilkeät pikkuperkeleet (1985) ja kaikkein ansiokkaimmin
Yhdeksäs portti (1999).
Voimakkaasti punasävyinen takauma uudisraivaaja-ajalta tuo juoneen
syvyyttä ja ajallista jatkumoa.
Tyttö näkee eräässä kohtauksessa näkyjä.
Usein pidän elokuvissa välähdyskohtauksista.
Varsinkin jos niissä on jonkin asteista syvyyttä – oli niillä sitten
taiteellinen tai juonellinen merkitys, tai sitten ei.
Merkityksellisyys ei ole välttämätöntä, mutta
ne saattavat joko jollain tapaa näyttää menneisyyttä tai ennustaa tulevaa,
tai näyt edustavat symbolisesti kenties joitain muita asioita ja tapahtumia,
joihin parhaassa tapauksessa palataan elokuvan edetessä tai lopussa.
Tai sitten niiden merkitys kenties muutoin aukenee jossain vaiheessa.
(Erinomaisena esimerkkinä mainittakoon
Blade Runner:in yksisarvinen.
Ridley Scottin uudemmassa klassikossa
Gladiaattori on myös
erityisesti visuaalisesti upea näkykohtaus.)
Don Post Studios valoi elokuvan
näyttelijöiden kasvoista muotteja naamioita varten, joita käytettiin sulamiskohtauksissa.
Seuraavana vuonna elokuvan ilmestyttyä DPS tuotti kokonaisen sarjan
Star Trek -kasvonaamareita, joita myytiin kaupoissa 70-luvun loppupuolelle saakka.
DPS:n kapteeni Kirk -naamiot joita käytettiin
Halloween-elokuvassa,
olivat kaupasta ostettuja, ja ne valittiin harkinnan jälkeen DPS-klovnimaskin sijaan.
Kulmakarvat poistettiin, maski värjättiin valkoiseksi ja voilá –
Michael Myersilla on siis Shatnerin kasvot!
(Kuka ties' ehkäpä inhimillisyyteen sekä eläimellisyyteen viittaava päänkallistus-elekin
poimittiin
The Devil's Rain:in kohtauksesta,
jossa Mark joutuu tekemään suuren valinnan.
Tai sitten se on vain luonnollinen ele.)
Monimutkaisen naamarihistoriikin ja näiden elokuvien yhteyden tiivistäen,
naamari jota Michael Myers
Halloweenissa käyttää,
on siis peräisin muotista joka otettiin Shatnerin kasvoista
The Devil's Rain:ia varten.
Tässä elokuvassa Shatnerilla on ilmeisesti kokonaisen maskin sijaan
päällään vain osittainen proteesi/naamio omista kasvoistaan.
Painajaismaisille sulamisefekteille annetaan etenkin loppupuolella runsaasti sijaa
– jopa mässäillyn ja "koko rahan edestä"-puolelle mennen –
vaikka ne erinomaisesti tehtyjä ovatkin.
Budjetissa ei ole pyroteknisestikään säästelty.
Pitkien synkkien menojen seuraaminen on välillä kenties syystäkin tuskastuttavaa
ja teatraalisuutta löytyy niin hyvässä kuin pahassa.
"Paholaisen sade" on kuitenkin laadukkaasti toteutettu,
Boschin maalausten tapaan surrealistisia piirteitä sisältävä teos,
jossa on sopivasti ripauksellinen yllätyksellisyyttä ja omaperäisyyttä;
viihdytysarvoja unohtamatta.
PS.
Tarjoa Svenska Walthers -julkaisijan videoita Videomuseolle!
Maksamme hyvin.
MUUTA:
Kiitos maskin tiedoista
A Very Brief History of a Very Famous Mask.
3.2.2018
ANDREI RUBLEV, OSA 1 ja OSA 2 (Capitol Video, 1980-luvun vuokrakasetit). VHS (FIx)
Suomi VHS: Venäjänkielinen nimi - lyhennetty leikkaus: Андрей Рублёв (1969).
(Venäjänkielinen nimi - originaali leikkaus: Страсти по Андрею, 1966.)
Ohjaus: Andrei Tarkovski.
Valmistusmaa: Neuvostoliitto.
Tuotantoyhtiö: Mosfilm.
Genre: historia/draama/sota/arthouse.
Kesto (videon takakannen mukaan): 3t 10min.
Mustavalkoinen/väri.
Kuvasuhde: 1.33:1 (alkuperäinen olisi 2.35:1 Sovscope).
K-16.
Videokoodi: -.
Venäjäksi puhuttu, suomenkielinen tekstitys.
Takakannen teksti: "Mestarillinen elokuvarunoelma
"Loistelias, vavahduttava eepos, kuvaus 1400-luvulla eläneestä ikonimaalarista, munkki Rublevista. Taiteilija ja hänen tuskansa ympäristössä, joka on vihamielinen taiteentekijöitä kohtaan." (MF).
"Vaikuttavasti eeppinen teos sisältää kuuluisan työn luovia ulottuvuuksia sinfonisesti juhlivan jakson, jossa nuori poika osaksi sattuman, mutta lähinnä lujan vakaumuksensa vuoksi päätyy keksimään uudelleen monumentaalisen kirkonkellon valamisen salaisuuden; mutta teoksessa on myös viljalti mystisiä, jopa uskonnollisia piirteitä." (von Bagh, Elokuvan historia).
Yksi 60-luvun elokuvan keskeisiä teoksia, kuten sija arvostelijaäänestyksessä (Projektio 2/80) todistaa.
-K16-
SUOMENKIELISET TEKSTIT
PITUUS NOIN 190MIN."
Tarkovskin suurelokuvasta on kaksi eri versiota eri nimillä:
Andrein kärsimys (1966, 205 minuuttia) ja
Andrei Rublev (1969, 183 minuuttia).
Elokuvan ruotsinkielinen käännösnimi on hurjasti
Den yttersta domen - "Viimeinen tuomio".
Elokuvan ensi-ilta Suomessa oli 15.12.1972
Capitolissa.
Capitol Video julkaisi
Andrei Rublevin kahdella VHS-videokasetilla 1980-luvulla
ja
Finnkino julkaisi myös kyseisen lyhyemmän version DVD:nä vuonna 2007.
Andrein kärsimystä eli alkuperäistä pisintä 205-minuuttista leikkausta ei ole Suomi-DVD:nä saatavilla.
Kyseinen versio on saatavilla
Criterion Collection DVD:nä.
Tarkovskin luottonäyttelijä
Anatoli Solonitsyn on Andrei Rublevin roolissa.
Solonitsyn esiintyi tämän jälkeen ohjaajan elokuvissa
Solaris (1972),
Peili (1975),
Stalker (1979) ja nimiroolissa
Tarkovskin ohjaamassa
Hamlet-näytelmässä Moskovan Lenkom-teatterissa vuonna 1976.
Solonitsynin oli tarkoitus esittää myös Andrei Gortchakovia Tarkovskin
Nostalgiassa (1983), mutta näyttelijä kuoli vuonna 1982.
Häntä kaavailtiin tähdittämään myös teosta
Noita, joka muototui myöhemmin Tarkovskin
viimeiseksi jääneeksi elokuvaksi
Uhri (1986).
Myös Tarkovskin pitkästä esikoiselokuvasta
Ei paluuta ("Ivanin lapsuus", 1963) tuttu
Nikolai Burlyayev esiintyy
Rublevissa
Boriskan roolissa.
Ei paluuta -elokuvassa hän esitti lasta sodan keskellä.
Rublev on eeppisin ja suureellisin Tarkovskin elokuvista.
Sen aloittaa prologi ja päättää värillinen epilogi, jossa nähdään munkki Rublevin alkuperäisiä ikonimaalauksia.
Muu elokuva on mustavalkoinen. Tarina jakautuu kahdeksaan lukuun:
I. Ilveilijä (Kesä 1400)
II. Theophanes Kreikkalainen (Kesä-Talvi-Kevät-Kesä 1405–1406)
III. Andrein kärsimys (1406)
IV. Kestit (1408)
V. Viimeinen tuomio (Kesä 1408)
VI. Hyökkäys (Syksy 1408)
VII. Hiljaisuus (Talvi 1412)
VIII. Kello (Kevät-Kesä-Talvi-Kevät 1423–1424)
Kuuluisimpia kohtauksia lienevät alun kuumailmpalloajelu ja kellon valaminen.
Andrein kärsimys, tai
Andrei Rublev, on katsojaltaan eniten vaativia Tarkovskin elokuvista.
Tämä jo pitkän kestonsa vuoksi, mutta itse asiakin on hyvin painavaa.
Mustavalkoisuus sekään ei välttämättä helpota nykykatsojan kokemusta.
Samaistuminen kyseisen aikakauden ihmisten ajatuksen juoksuun
sekä slaavilaiseen vallitsevaan mielentilaan olosuhteineen on sekin haastavaa.
Samalla tämä vieraannuttavuus kuitenkin
tekee myös historiallisesta tunnelmasta ja kokemuksesta aidomman oloisen.
Historiallinen 1400-luvun kuvaus on kaikin tavoin upottava kokemus;
autenttisuuteen ja naturalistisuuteen onkin pyritty mitä suurimmalla pieteetillä.
Anekdootin kertoakseni olin 2010-luvun tienoilla Keravan kirjastossa kuuntelemassa
Peter von Baghin harvinaista elokuvaluentoa.
Illan aiheet vaihtelivat Chaplinista Blu-Rayhin ja nykyelokuvien popcorn-yleisöön.
Minut kutsuttiin onnekkaasti tilaisuuden jälkeen yläkertaan pullakahville
nyt edesmenneen elokuvagurun ja tilaisuuden järjestäjien kera.
Otin varmaankin Tarkovskin puheeksi, hänen olessa lempiohjaajani,
ja keskustelu ohjautui Rubleviin.
Von Bagh vitsaili tyyliin, että Rublevia ei kovin tiuhaan
tee mieli katsoa aina uudestaan.
En tiedä mikä oli kenties von Baghin suosikki Tarkovskin tuotannosta.
Ainakin hän arvosti
Rubleviakin korkealle ja on kirjoittanut siitäkin esseitä ja analyysejä.
Rublev ei ole aiheensa puolesta kiinnostavin tai muutoin
henkilökohtainen suosikkini Tarkovskilta,
mutta vaikuttava ja pysäyttävä mestariteos se on. Vavahduttavia kohtauksia riittää
ja niistä varmasti jokainen löytää omat ylevöittävät, että raskaammatkin hetkensä.
Tällä erää enempiä kirjoittamatta, munkki Rublevin hiljaisuuden oppia noudattaen,
annan teoksen itse puhua puolestaan.
Joskin
kommentteja, analyyseja ja vaikkapa suosikkikohtauksia
olisi kyllä Videomuseon rakkailta lukijoilta mitä antoisinta lukea ja kuulla, olkaatten hyvät!
Rublevin leikkaukset
Nämä leikkaustiedot ovat peräisin
ATTIC-sivustolta, jolle suuret kiitokset.
Tekstit ovat englanniksi eikä niitä leikkausten valtavan määrän vuoksi ole käännetty suomeksi tällä kertaa.
"Ennen julkaisemistaan elokuva kärsi monista Neuvosto-sensuurin leikkauksista, joita on yli 50.
Tarkovski teki itse tarvittavat leikkaukset, jotta ne olisivat olleet filmille vähiten vahingoittavia.
Vaikka yleisesti ottaen leikkaukset on tehty pehmeästi, silti monet niistä haittaavat elokuvaa paljon,
tuhoten monen kohtauksen rytmin ja ne lopettavat monia pitkiä otoksia yhtäkkisesti.
Tarkovski kieltäytyi tekemästä monia leikkauksista, ja jatkuva yhteentörmäily sensorien kanssa viivästytti elokuvan julkaisua monilla vuosilla."
-ATTIC
As the movie opens, an exchange of dialogue is missing in the cut version: "Pull the rope" and "This one"?
A shot showing the villagers chasing the running Yefim (this also includes some dialogue by the balloon men refering to this).
Before Yefim gets to the shore, a shot showing the balloon men preparing the balloon, has lost all dialogue (mostly about finding the rope).
The lenghty shot showing Yefim going into the church, and then stepping out, and walking to the balloon men is an alternative take, which includes slightly different dialogue from Yefim, and less dialogue from the balloon men (maybe Tarkovsky used this take because he thought it worked better on the context of the censored cut, or maybe this take excluded those things the censors maybe objected to).
Yefim's yelling towards Archibuska is altered from You try to hold them to something like Here I am. Hurry up.
The villagers beating the balloon men down is cut by few seconds.
A sight of one of the balloon men pushed to the ground yelling is trimmed.
The POV of Yefim rising to the air features slightly different dialogue, e.g. the comments from the villagers are gone.
Strangely, the censored cut features a completely new POV shot, that of a city, when Yefim is flying (Tarkovsky probably thought it would fit the context, though it's quite a bizarre addition, as the mileau is clearly away from any big cities).
In the censored cut, alternative dialogue is heard when Yefim crashes (he sounds more scared).
The shot showing the ruins of the balloon is shortened to remove all sight of Yefim's dead body (the preceding shot of the dancing horse is also shortened for continuity, as we see the horse walking past dead Yefim at the beginning of the shot).
At the beginning of the "Jester" segment, an entire scene showing Rublev and his friends leaving, is removed.
The jester standing on his head, and revealing his bare ass, which has a face painted on it, is removed (the censored version cuts away just before the bare ass enters the frame).
After the jester crows like a cock, a sound of laughing heard off-screen, and the jester getting back down on his feet are cut out.
The wonderful 360º single take is ruined by cutting some of it from the beginning (possibly the reduce the fact that Kirill is gone when the frame returns to where the take started).
A sight of a monk walking past trees is shorter, possibly due to print damage.
The opening of the "Theophanes The Greek" segment, which is a sight of a town square, where a suspect is about to be executed on the stage, is few seconds longer in the uncut version.
Theophanes The Greek cursing aloud, and one of his pupils coming in, and Theophanes cursing at him is completely removed (also a line of dialogue from Theophanes to Kirill is missing).
In the uncut version, the off-screen monologue which bashes Christians is played over the shot of Kirill watching Theophanes' icon, but in the cut version it is heard over the shot of the dead man being put down (maybe the Soviet censors didn't like the way the scene maybe juxtaposes the icon with the monologue).
An entire scene which shows Kirill in his room with a thoughtful monologue going non-stop in his voice-over, is lifted later into the movie, when the messenger has left, and is missing Rublev's disciple arriving, and announcing that the messenger has arrived.
The messenger's farewell is on-camera in the uncut version, but in the censored cut, it plays off-screen while the frame is on Rublev. Maybe Tarkovsky thought this would play better in the context.
The shot of Rublev and the disciples walking inside the monastry lasts about a second longer in the uncut version.
Laughs heard from the monks when Kirill leaves the monastry are absent in the censored cut.
The sight of Kirill's battered dog squirming around and dying, is removed. Also the penultive shot of Kirill walking away is removed for continuity. In the cut version, a new title card comes, which says "How Andrei sees suffering - 1406", but in the uncut version, the 33 seconds of the following scenes are still part of the "Theophanes The Greek" segment!
Rublev taunting his disciple in the woods is deleted (this happens right after the disciple is rubbing mud on his face).
An exhange of dialogue between Rublev and his disciple is cut out (it mostly concerns the possiblity of Rublev leaving his disciple).
Rublev's disciple touches a dead bird, and several shots of aerial POVs (reminiscent of the opening prologue) start rolling. In the cut version, this beautiful scene is completely excised!
Rublev's line It's never too late to repent is excised from the crucifixion sequence.
The dialogue and the sound of moaning that the pagan couple (whom Rublev watches) have while making love is removed from the soundtrack.
A shot totalling 54 seconds showing the pagans putting a coffin with a candle on it floating around in the water (full of naked people and a horse), is not cut, but lifted a few minutes later into the movie, when Rublev is untied.
The pagan jumping around noticing Rublev just before he is caught, it cut out.
Rublev's POV of his captors walking away is removed, along with brief dialogue.
The sight of the naked woman walking forward a little, and then looking at Rublev seductively, is cut. Also the transition to the next scene is a fade, instead of a cut as it i in the uncensored version.
The woman struggling with one of the authorities, resulting in her clothes being ripped off, is completely removed.
The shot of the naked woman running into the water lasts substantially longer in the uncut version.
Painters arguing is shortened (ruining another long take), and the dialogue is also slightly re-edited also in the cut version.
Rublev's disciple walking the bearded man out of the cathedral is removed.
Rublev arguing with Danil is re-edited in an odd way, with the last shot of the scene (of Danil and the rider on frame), appearing as the first shot of the scene as an abridged version.
Rublev speaking with his associates about not wanting to paint "The Last Judgment" is completely missing.
Rublev's biblical voice-over is re-edited a little.
The guards killing the travelling painters has lost the man with his eyes gouged out falling on the bushes, and some of the painters battling the guards on horses (destroying another fine long take!).
The guard riding across the man with his eyes gouged, and whipping him, is excised.
The explicit sight of the man with his eyes gouged out is shortened.
The peasant girl apparantly pissing on the floor is cut out, and substituted with two shots, that is, of Rublev's hand, and of the floor.
An entire (flashback) scene showing Rublev and some of his fellow monks stopping under a tree during rain, while the boy's religious citation plays in voice-over, is excised.
The beginning of the Tatar raid has been re-edited: the prince's brother's flashback is actually a little longer in the censored version, as it features footage which appears in the uncensored version after a sight of a burning cow. Also shots of Tatar horses galloping have been lifted into the beginning of the raid, when in the uncut version it appears after the flashback extention.
The sight of a dying man on the ground with a sword wound on his neck (with a saw next to him) is shortened to remove some blood gushing from the wound.
A Tatar soldier throwing a torch into a hay stack has been edited from one shot into two, losing many seconds.
The shot of a burning cow running around, and then its owner being speared is completely removed.
When the flashback extention of the prince's brother kicks in (see a few cuts before), an entire (fantasy?) sequence showing the prince being kicked around in snow, and his brother looking triumphant, is deleted.
A Tatar dragging her a peasant woman from her hair, and throwing her off the balcony (accompanied by her scream) is cut out... ruining yet another exquisite long take.
The prince's brother watching Tatars chasing a man with an axe, with horses has been lifted a little later into the picture.
A shot of a man in flames falling on the ground is missing.
After the horse fallen off from the staircase, sights of it squirming around bleeding, and a Tatar coming and spearing it, have been eliminated.
The raid on the church actually contains a shot not found in the uncensored version, where a soldier is dragging the peasant girl, and Rublev notices this from the crowd (maybe this was added that Rublev would have more motivation on killing the man, and would appear as less cold-blooded in his act).
A sight of victims being against the church wall with their eyes gouged, is trimmed.
Boiling fluid being poured into a prisoner's mouth with bloody results is shortened (it appears that the Soviet censors were clearly upset with long takes!).
A shot of a horse dragging a prisoner outside the church is cut out.
The shot of Rublev's disciple and many others fleeing Vladimir has been lifted to appear a few minutes earlier than in the uncensored edit.
Before Rublev's disciple is shot, him looking around, and starting to walk ahead slowly, is excised.
Rublev noticing the peasant girl eating dirt (who is liking it), and forcing it out of her mouth, is excised.
The peasant girl stomping on the mud Rublev forced out of her mouth, and smiling, is excised.
The gate keeper bringing Kirill into the monastry is deleted completely for some reason.
The scene where Kirill begs forgiveness from the Father, and the Father accepts him back is lifted later into the movie, with its beginning chopped out.
The dogfight is shortened about 8 seconds.
Shot of the peasant girl riding with the Tatars is removed, and substituted with a close-up of an object falling on snow.
The men talking to the bellmaker's son is slightly re-edited.
The bellmaker's son noticing the prince is completely removed.
Sight of Rublev, when the bell is being fired up, is shortened.
After the bellmaker's son touches the carved up bell, his fantasies have been eliminated completely.
Before the bell rings, sights of the crowd are slightly trimmed.
Leikkauksia on yhteensä 17 minuuttia, johon lukeutuu muutaman minuutin korvaamiset.
Ruscicon DVD:hen perustuva suomalainen Finnkinon 2DVD-julkaisu (2007) sisältää lyhyemmän version (176 minuuttia)
ja nämä lisämateriaalit:
- Making of -dokumentti elokuvan teosta
- Haastattelut: Marina Tarkovskaja ja näyttelijä Juri Nazarov
- Tekijöiden esittelyt ja filmografiat
- Valokuvia
- Trailereita
- Kohtaus elokuvasta Iivana Julma (1945, ohjaus: Sergei Eisenstein)
- Dokumentteja
MUUTA:
Suomen Andrei Tarkovski arkistossa
mm. videoista, julisteista, kirjoista ja muista julkaisuista lisätietoa.
Kiitos Wikipedialle näyttelijä Anatoli Solonitsynin tiedoista.
Kiitos mm. Kinopoisk.ru kuvasta.
3.2.2018
LIFTI HELVETTIIN (TrixAb Film Ab / Videotrage, 1982). VHS (FIx)
Englanninkielinen nimi: Hitch Hike to Hell (1977).
Ruotsinkielinen nimi: En lift till helvetet.
Ohjaus: Irvin Berwick.
Valmistusmaat: Yhdysvallat.
Tuotantoyhtiö: A.B.A. Film Corporation.
Genre: rikos.
Kesto: 1t 30min.
Kuvasuhde: 4:3.
Videokoodi: 19.
Nauhoitus: Stockholms Videofilm Ab.
Jakelu: TrixAb Film Ab
Englanniksi puhuttu, suomenkielinen tekstitys.
Käännös: Lehto.
Takakannen teksti: "Jännityselokuva liftarimurhaajasta."
Tätä arviota on vaikea tehdä (lue mahdoton) ilman spoilereita,
joten olet varoitettu.
Tyttö kirkuu ja kaatuu kuolleena ruohikolle. Näin alkaa elokuva
Lifti helvettiin.
Nancy Adamsin country-kappale johdattaa alkutekstien myötä
aurinkoisille Amerikan aroille. Punaisella Ford-pakettiautolla liikkuva
vaatepesulassa työskentelevä nuori mies Howard ottaa liftareita mielellään ja tiuhaan kyytiinsä.
Kaikki menee aina alkuun hyvin ja ystävällisesti.
Hän kuitenkin saa ennen pitkää toistuvasti kohtauksen kuullessaan kotonaan karanneiden
uhriensa haukkuvan äitejään.
Tällöin mies käy epäuskoisena räpyttävin silmin ja tärisevin vapisevin käsin kiinni silmälaseihinsa,
kuin Hitler konsanaan kuullessaan Natsi-Saksan armeijan hävinneen lopullisen taistelun
Stalinin puna-armeijaa vastaan.
Murhaaja ei muista raiskaamisiaan ja tekemisiään jälkikäteen, mutta näkee niistä takaumia välähdyksin.
Kohtaukset pikku hiljaa pahenevat.
Huomaamattoman sekoamisen on ilmeisesti aiheuttanut Howardin oman siskon karkaaminen kotoa
ja tästä seurannut mielipaha perheessä.
Lifti helvettiin on yhdistelmä arkisen tavallista,
tahattoman hupaisaa ja traagista kerrontaa.
Näyttely on pääosin uskottavaa perustyötä.
Pääosanesittäjä on kaikille ystävällinen.
Eleissä ja ilmeissä on välillä lievää ylinäyttelemisen makua, mutta
hän ajaa asiansa hämmentyneenä sekona, joka on samalla tavallinen eksynyt poika.
Erityishuomion kiinnitti ratin ylenpalttinen vatkaaminen suorilla tieosuuksilla;
tällaista ajamiseen "eläytymistä" riittää monissa elokuvissa.
Kansitaiteen perusteella odotin road movie -tyyppistä rainaa,
mutta juoni perustuu enemmän "arkiseen" toistoon.
Vuorollaan seurataan liftausta ja niistä seuraavia murhia,
kotona aterioimista ja juurioluen juomista,
pesulan tapahtumia ja etsivien toimia.
Poliisit yrittävät jäljittää psykopaattia.
Johtolankoina toimivat mm. rikospaikalta löytyneet metalliset vaateriipustimet,
joilla murhat on toisinaan suoritettu.
Kohtaus kotona mustan poliisin ja hänen vaimonsa kanssa
on yllättävän koskettava, elämän makuinen sekä realistinen.
Siinä poliisin vaimo kertoo olevansa raskaana ja mies ei järin ilahdu asiasta.
Poliisi tiivistää meidän monen ajatukset ja pelot siitä,
miksi hankkia lapsia tällaiseen väkivaltaiseen ja ankaraan maailmaan.
Psykopaatti-keissi käy ajatuksissa päälle ja raskaaksi poliisin kotiarjessakin.
Mieluisaa elokuvassa oli Amerikan menneiden seutujen ja
maisemien katseleminen, sekä vanhojen kaarojen bongailu.
Järin syvällistä psykologista tutkielmaa sarjamurhaajasta ei ole luvassa,
mutta eipä sellaista kukaan odottanutkaan.
Toisaalta trash-arvotkaan eivät ole korostuneet,
vaan kyseessä on pienimuotoinen "arkinen" kertomus
– vähäeleinen karmiva tarina, joka viihdytti sopivasti ja piti otteessaan.
Tarinan haluaa nähdä loppuun.
Loppu on epäklimaattinen ja karu, kuin elokuvan uhrien kohtalo konsanaan – filmi loppuu kuin seinään.
TrixAb Filmin video on varhaisimpia Suomi VHS-julkaisuja vuodelta 1982.
Kansipaperi on ruotsinkielistä perua ja siinä on leikattuina ja liimattuina
keltaisina papereina pienet suomenkieliset poiminnot takakannessa.
Itse kasetissa on suomenkieliset tekstitykset.
PS. Kuvanlaatu oli erittäinkin hyvä. Made in U.S.A. -nauha.
Filmimateriaali oli lähtökohtaisesti kaitafilmimäinen,
värisäyvyiltäänkin, joka on vain positiivinen seikka.
Tulipa muuten digitoitua vuosi sitten 16 kotikaitafilmikelaa 1980-luvulta :).
Ohessa kuvanäyte, sieltäkin löytyy mm. Ford Taunus.
MUUTA:
Ei sisällä mainoksia muista videoista.
15.1.2018
KUOLEMAN KOURA - CONTAMINATION (Fenix Video / Calsor Oy, 1985). VHS (FIx)
Englanninkielinen nimi: Contamination (1980).
Englanninkielinen nimi (2): Toxic Spawn (1980).
Italiankielinen nimi: Contamination - Alien arriva sulla terra (1980).
Ohjaus: Luigi Cozzi.
Valmistusmaat: Italia, Länsi-Saksa.
Tuotantoyhtiöt: Alex Cinematographica S.r.l., Barthonia-Film, Lisa Film.
Levittäjät: Residenz-Film, Cannon Films.
Genre: Sci-Fi/kauhu/seikkailu.
Kesto: 1t 32min.
Kuvasuhde: 1.85:1.
K-18.
Videokoodi: 1027.
Englanniksi puhuttu, suomenkielinen tekstitys.
Takakannen teksti: "Rahtialus Caribian Lady ajelehtii hylättynä New Yorkin satamaan. Koko miehistö löydetään laivalta kuolleena, ja yksi lastiruumista on täynnä jotakin omituista, räjähdysherkkää tavaraa.
Tiedustelupalvelu aloittaa tutkimukset, ja jäljet johtavat eräälle etelä-amerikkalaiselle kahviplantaasille. Kammottava salaisuus alkaa paljastua."
Hyvää ja onnellista alkanutta uutta vuotta 2018 kaikille Videomuseon lukijoille!
Sarjassamme
Alien-klooneja, on vuorossa
italialainen
Kuoleman koura - Contamination (1980).
Tämän tyyppisistä inspiraatiota ammentaneista pätkistä on aiemmin blogissa arvioitu
Otus / Olio (1985),
Kielletty maailma (1982) ja
Kauhun planeetta (1981).
Jälkimmäisin oli tosin monin tavoin aivan omintakeinenkin scifi-kauhuilu
persoonallisine ideoineen.
Ohjaaja
Luigi Cozzi jatkoi scifi-elokuvan parissa tämän elokuvan puikoissa.
Hänen edellistä teosta,
kyseisellä kertaa
Tähtien sodasta (1977)
inspiraationsa saanutta,
Starcrash:ia (1978) tähditti mm.
David Hasselhoff.
Kuoleman kourassa ulkoavaruudesta peräisin oleva
kuolettava munavarasto löytyy New Yorkin sataman rahtialuksesta.
Munien "hengittäessä" päästämä ääni on kuumottava.
Juoni on ihan mielenkiintoinen.
Mars-planeettaan viittaava taustatarinakin on paikoin mietitty
jopa tietyllä tapaa yllättävän "järkeväksi".
Siinä viitataan todennäköisyyslaskelmiin vieraan elämän kohtaamisen suhteen.
Erikoistehosteetkin ovat näppäriä. Niistä vastaa
Giovanni Corridori.
Gore-efekteissä ei ole säästelty;
veriräjähdykset ovat leffan tavaramerkki. Ruumiita piisaa.
Jamesbondmaisia elementtejäkin löytyy.
Laboratoriokohdasta tulee mieleen mainion
Oliot (1983) -elokuvan kammiot, sekä
monet jaksot 90-luvun paranoidisen scifin hittisarjasta
Salaiset kansiot,
jota on jälleen meitä retromielisiä ilahduttavasti
uudelleen lämmitetty yhdennellätoista kaudella vuoden 2018 alkaessa.
Musiikin esittää
The Goblin.
Lentovälikohtausten show-musiikki tuntuu hupaisehkolta.
Muutoinkaan musiikki ei ole jännityksellisissäkään kohdissa erityisen
jännitystä luovaa, vaan se on jonkinlaista
80-luvun show- ja syntetisaattorimusiikin välimuotoa.
Näyttelytyö ei ole erityisen jämerää eivätkä hahmot järin samaistuttavia,
mutta ajavat jokseenkin asiansa.
Tökeröä dialogia löytyy ja sitähän me tulimme hakemaankin.
Ja totta kai pakollinen suihkukohtaus löytyy.
En haluaisi spoilata, mutta ainakin odotan itse aina päämonsteria
mitä suurimmalla mielenkiinnolla, niin tällä kertaa katsoja palkitaan
(se kun ei ole ollenkaan taattua näissä pienemmän -
eikä aina isommankaan - budjetin leffoissa).
Oikein messevä (joskin turhan staattinen) mönniäinen onkin kyseessä,
joka on
Claudio Mazzolin suunnittelema ja
Giorgio Ferrarin koostama.
B-leffojen suhteen olen usein tuonut esille toivomukseni
mahdollisimman överistä menosta. Nupit olisi saatu vetää jälleen kerran
vielä asteen verran kaakompaan suuntaan, vaikka hyvillä tasoilla liikutaankin.
Kuitenkin viimeisen överiyden puute saattaa johtua mm. siitä, että näiden tekijät eivät aina ole
itsekään tekemässä elokuvaa kuitenkaan ainakaan täysin kieli poskessa,
vaan he yrittävät tehdä työnsä "vakavissaan".
Toisaalta ei B-pätevöitynytkään ja -orientoitunut ohjaaja välttämättä aina itsekään havaitse elokuvansa
kömpelyyksiä, huvittavuuksia tai puutteita.
Joten sellaisilla ei välttämättä viljellä ja siunata katsojaa itsetarkoituksellisesti.
Harva näkee metsän puilta – tällainen sokeushan henkilökohtaisten vaikka samalla tuttujen asioiden
havaitsemattomuuden suhteenhan koskettaa kaikkia meitä enemmissä tai vähemmissä määrin.
Kuoleman koura on joka tapauksessa keskimääräistä parempaa,
viihdyttävämpää ja nautittavampaa B-tieteisleffakuvastoa. Tapahtumia seuraa mielenkiinnolla
herkeämättä.
MUUTA:
Videon alussa Calsor Videon logo. Ei mainoksia muista videoista.
Tästä voit jättää kommentin johonkin videoarvioon (tai yleisesti tähän blogiin).
Voit myös halutessasi muokata vanhaa kommenttiasi (tai poistaa sen) tätä kautta ilmoittamalla.