logi sisältää elokuva-arvioita ja muisteluja
kokoelman
1980-luvun ja 90-luvun alun retro-videokaseteista. Mm. scifi, fantasia, western, piirretyt,
anime, kaiju/monsterielokuvat, post-apocalypse, kauhu, mysteeri, arthouse ja draama ovat genreinä edustettuina.
Arvosteluasteikko on yhdestä viiteen tähteä.
Blogissa käsitellään pääasiassa Suomi ex-vuokrakasetteja.
Myös muita vanhoja ja harvinaisiakin sekä uusia kiinnostavia elokuvia ja
sarjoja välillä käsitellään (mm. TV-nauhoituksia ja DVD:itä),
sekä erikoisuutena Nintendon vuokravideopelejä. Toiveitakin saa esittää.
"Elokuvat ja videot kuvaavat elämää ja mielikuvitusta sen kaikissa muodoissa. Tässä blogissa elävät harmonisesti rinnakkain niin klassiset piirretyt kääpiöineen ja scifi-maailmat avaruusaluksineen, kuin taide-elokuvat ja hömppä, sekä pienen ihmisen filosofiat ja rakkaus luontoon, aina taisteleviin jättiläishirviöihin, jotka kulkevat käsi kädessä auringonlaskuun – ja lopputekstit katsotaan nekin autuaana." —JE
Spoilereita saattaa välillä esiintyä.
Voit lähettää omiakin kommentteja tai muisteluja videoarvioista (tai yleisesti tästä blogista).
Voit tehdä sen
täältä sivun alaosasta
(voit lähettää myös
sähköpostia).
10.10.2016
UK-myyntivideokasetti:
SONG OF THE SOUTH (Walt Disney Home Video, 1991). VHS
Englanninkielinen nimi: Song of the South (1946).
Ohjaus: Wilfred Jackson.
Valmistusmaa: Yhdysvallat.
Tuotantoyhtiö: Walt Disney Productions.
Julkaisuyhtiö: RKO Radio Pictures.
Genre: draama/perhe/animaatio.
Kesto: 1t 31min.
Kuvasuhde: 1.33:1 (alkuperäinen olisi 1.37:1).
Värillinen.
Ääni: Mono.
Sallittu.
Videokoodi: D201022 PAL VHS.
Englanniksi puhuttu, ei tekstitystä.
Takakannen teksti: "The art of animation and live-action are blended brilliantly to create SONG OF THE SOUTH.
This wonderfully colourful spectacle is filled with fascinating characters, including the smart
and witty Brer Rabbit and his bumbling sidekick Brer Bear. Featuring an Academy Award®-winning song
and dazzling animated effects, it has become a memorable and beloved family classic!"
Etelän laululla on myös vaihtoehtoinen suomenkielinen käännösnimi
Helsinki Television kaapelitelevisioesityksestä: Vanhat tarinat.
Tämän vuoden marraskuun 12. päivänä Disneyn
Etelän laulu (1946) täyttää 70 vuotta,
jonka kunniaksi tämä postaus.
Elokuva kuuluu Disneyn eniten polemiikkia herättäneisiin tuotantoihin
ja se sai heti ilmestyessään ristiriitaisen vastaanoton.
Elokuvaa ei ole koskaan julkaistu missään kotivideoformaatissa Yhdysvalloissa.
Sitä ei ole myöskään julkaistu missään virallisesti DVD:llä eikä Blu-Raylla.
Etelän laulu julkaistiin vuokravideolla 1980-luvulla Euroopassa
ja mm. Aasiassa kuten Japanissa ja Hong Kongissa Laserdisc-levyllä.
Omasta kokoelmasta löytyy toistaiseksi vain 1990-luvun brittiläinen myynti-VHS
(kaikki 80-luvun video- ja levyjulkaisut ovat
haussa).
Näin elokuvan ensimmäistä kertaa 2010 vuoden tienoilla.
YLE Teemalla vuoden 2016 alussa esitetty
Walt Disney -dokumenttisarjan kolmas osa perehtyi
elokuvan poliittisesti ristiriitaisiin teemoihin.
Etelän laulun pääosassa on lapsille tarinoita kertova Setä Remus (
James Baskett),
joka on oletettavasti entinen orja.
Taustana ja puitteina toimii 1860-luvulla käydyn Amerikan sisällissodan jälkeisen jälleenrakennusajan
elämä puuvillaplantaasilla Georgiassa.
Arvostelijoiden mukaan vapautettujen orjien ja isäntien suhde esitetään kyseenalaisessa, idyllisessä valossa.
Elokuvan julkaisuun liittyviä pöyristyttävimpiä seikkoja lienee se että elokuvan tumma pääosan esittäjä ei päässyt ensi-iltaan,
koska osavaltion lait kielsivät häntä astumasta teatteriin.
Asian poliittiseen puoleen enemmän perehtyneet ovat tehneet tarkempia havaintoja ja
tutkielmia aiheesta. Historiaa ei toki tämän elokuvan kohdalla voida ohittaa.
Itse kuitenkin keskityn tähänkin elokuvaan erityisesti taiteen, tarinan ja
animaation puolesta. Piirretyt segmentit ovatkin minulle tämän filmin kiehtovin elementti.
Elokuva siis sisältää piirrettyjä osioita ja myös yhdistää
piirrettyä ja kuvattua filmimateriaalia samaan kohtaukseen, jolloin elävät hahmot ja piirroshahmot
ovat vuorovaikutuksessa keskenään.
Tekniikka oli tuttu jo Disneyn alkuajoilta 1920-luvun
Alice-komedioista, joissa
elävä tyttö Liisa seikkaili piirroshahmojen kanssa.
Ennen
Etelän Laulua Aku Ankka ja hänen piirroshahmoystävänsä seikkailivat
Etelä-Amerikkaan sijoittuvissa piirroselokuvissa
Saludos Amigos (1942),
Kolme Caballeroa (1944)
ja
Säveltuokio (1948),
joista keskimmäisessä Aku mm. jahtaa oikeita naisia lentävällä matolla.
Noissa
Klassikot-sarjan filmeissä animaatio oli pääosassa,
mutta
Etelän laulussa ensi kertaa Disneyn näytelmäelokuvassa ihmiset olivat pääosassa.
Piirroshahmot olivat nyt sivuroolissa, joskin merkittävässä sellaisessa.
He esiintyvät elokuvaa rytmittävissä Setä Remuksen kansantaruissa, jotka kertovat Veli Kanin (Br'er Rabbit)
ja hänen vihollistensa Veli Nallen (Br'er Bear) ja kettu Mikko Repolaisen (Br'er Fox) seikkailuista.
Setä Remus on sympaattinen tarinankertoja.
Kolmesta tarinasta
Tervapöpö-animaatiosegmentti on suosikkini,
ja näin olen kuullut monien muidenkin tuumivan.
Sarjakuvasovitukset
Suomessa sarjakusovitus
Etelän laulusta julkaistiin
Apu-lehdessä vuonna 1987
Walt Disneyn tarinoita -sarjassa nimellä
Lännen laulu (1986).
Tämä
Richard Mooren piirtämä sanomalehti-versio on filmin vuoden 1986 uusintakierroksen myötä tehty.
Se seuraa elokuvan juonta pääpiirteet tiivistäen.
Pidin sarjakuvasta suunnattoman paljon lapsena (edelleenkin) ja se herätti suurta kiinnostusta itse
harvinaista elokuvaa ja varsinkin sen animoituja kohtauksia kohtaan.
Kesti lähes neljännesvuosisadan ennen kuin pääsin itse elokuvan lopulta näkemään.
Sivu tai kaksi jäi isovanhempieni kanssa kerätystä
Avun kaikkiaan 17-sivuisesta sarjakuvasta uupumaan.
Korvasin yhden sivun tarinan jatkumosta hienovaraisen
huomaamattomasti omin isoin haroittavin tikkukirjaimin kirjoittamallani paperilapulla.
Disney-fanilehti
Ankkalinnan pamauksen numeroissa 18 ja 19 on
Reijo Valtan mainiot listaukset
Avussa julkaistuista jatkuvajuonisista
Walt Disneyn tarinoita -sarjoista.
Jo vuonna 1945 ilmestyi ensimmäinen elokuvaan liittyvä sarjakuva,
Uncle Remus, joka ilmestyi
Suomessa
Seurassa sekä
Lasten maailma (myöhemmin
Nasta) -lehdessä
numerosta 4/1947 alkaen nimellä
Pupu Pirteä.
Sarjaa piirsivät alkuun
Paul Murry ja
Dick Moores.
Tämä sovitus ei nähdäkseni seuraa tarkasti elokuvaa, toisin kuin 80-luvun versio tekee.
1940-luvun sarjakuvasta Veli Kani erkani omaksi sarjakseen.
(Kvaakissa lähteitä ja keskustelua aiheista
ja kiitos Lasten maailman sarjakuvanäytteestä
Kvaakin artikkelille.)
Zip-a-Dee-Doo-Dah
Vaikka et olisi elokuvaa nähnyt, siinä soiva
Zip-a-Dee-Doo-Dah-laulu melodioineen lienee
tuttu lähes kaikille, sillä sitä on käytetty Disney-yhtiön tunnetuimpana teemalauluna.
Se soi usein mm.
Wonderful World of Disney -ohjelmien lopputunnuksena.
Kappale voitti vuonna 1947
Oscar-palkinnon "Parhaasta sävellyksestä".
Etelän laulun päätös on huikea ja aurinkoisen optimistinen.
Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? (1988) -elokuvan loppu tuntuu ikään kuin tämän
anarkistiselta pastissilta ja revittelyversiolta –
hahmoparaati animaatioilottelee aurinkoisessa loppunumerossa.
Veli Nalle nähdään muuten
Roger Rabbitin viime hetkillä
ja jopa Tervapöpö vilahtaa kohtauksessa automatkalla Toon Towniin.
Kaikki kiellettyhän saa toisinaan kiinnostumaan aiheesta entistä enemmän,
ja keräilijänä elokuva- ja videoharvinaisuudet saavat veden herahtamaan kielelle.
Vaikka kyseessä on Hollywoodin kulta-ajan työ,
Etelän laulua ei voine luonnehtia kaikelta sisällöltään "ajattomaksi"
ja sen teemoja voidaan arvioida nykypäivän kontekstissa,
mutta kyseessä on kuitenkin klassikko jolla on myös taiteelliset ansionsa ja nostalgiansa.
Lopuksi kirsikkana kakun päällä yllä harvinainen artikkeli "Etelän laulu: Disneyn nerouden uusin luomus" Elokuva-aitta lehden numerosta 1/1947.
Suomessa oltiin ajan hermolla kun tästäkin elokuvasta kirjoitettiin heti tuoreeltaan!
Jos tämä blogiteksti olisi Walt Disney Treasures DVD,
niin kyseinen artikkeli kuuluisi levyllä "From the Vault" eli holvi-osastoon
ja alkuun Leonard Maltin kertoisi kuinka ajat olivat ennen toisin ja varoittelisi
oheisen tekstin sisällöstä.
No nyt minä toimitan Maltinin virkaa ja huomautan,
että kyseessä on vuodelta 1947 oleva kirjoitus, jolloin ajat olivat toiset
ja sanojen merkitykset sisältöineen ovat muuttuneet vuosien saatossa.
"Poliittisesta korrektiudesta" oltiin vielä kaukana.
Joka tapauksessa informatiivinen ja tiedoiltaan laadukas artikkeli. Sekin oli jo tässä hyvin tiedossa,
ettei Walt-setä itse piirtänyt tahi animoinut, vaan toimi taiteellisena johtajana.
Lista Disneyn näytelmäelokuvista, jotka sisältävät samassa kuvassa animaatiota:
Etelän laulu / Vanhat tarinat (Song of the South, 1946)
Pieni musta lammas / Niin kallis muistoissain (So Dear to My Heart, 1948)
Maija Poppanen (Mary Poppins, 1964)
Hokkus pokkus taikaluudalla (Bedknobs and Broomsticks, 1971)
Pete ja Lohikäärme Elliott (Pete's Dragon, 1977)
Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? (Who Framed Roger Rabbit?, 1988)
Lumottu (Enchanted, 2007)
Disneyn animaatiot, jotka sisältävät samassa kuvassa näyteltyä filmiä:
Saludos Amigos (Saludos Amigos, 1942)
Kolme caballeroa (The Three Caballeros, 1944)
Säveltuokio (Melody Time, 1948)
lyhytflmit: lukuisat Alice-komediat (1923–27)
lyhytfilmi: Lempeä lohikäärme (The Reluctant Dragon, 1941)
lyhytfilmi: Victory Through Air Power (1943)
Videomuseolla on
haussa tämä elokuva
Suomi-videona jos sellaista on olemassa. Myös Ruotsi, Norja, Saksa ym. ulkomaiset versiot käyvät.
Laserdisc Hong Kong -julkaisuna
on myös haussa. Kaikkea muutakin aiheeseen liittyvää
saa tarjota!
PS 7.2.2018: Tässä lapsuuden piirustukseni
Etelän laulun hahmoista vuodelta 1987 :).
MUUTA:
Minulla on Apu-lehden Lännen laulu -tarinasta noin 14 sivua tallella. 2-3 sivua puuttuu.
Olisin kiinnostunut ostamaan ylipäänsä lehden numeroita, joissa Walt Disneyn tarinoita -sarjan
sarjakuvia esiintyy. Myös skannaukset käyvät.
Netin kattavin Song of the South -sivusto.
EDIT 28.11.2018: Ulkomaisia videokansikuvia lisätty (kiitos Ruotsi-kansista Leo) ja onkiva sammakko -kuva.
22.7.2016
Nintendo Entertainment System:
TEENAGE MUTANT HERO TURTLES II: THE ARCADE GAME (Nintendo, 1990).
Vuokravideopeli (Yapon – R-kioski, 1991/11)
Valmistusmaa: Japani.
Videopelin tuotekoodi: NES-89-SCN.
Genre: Beat'em Up/toiminta/kolikkopelikäännös.
Peli englanninkielinen, kansipaperin tekstit suomeksi.
Takakannen teksti: "AMERIKAN LISTAYKKÖNEN!
Luulit jo tuhonneesi Shredderin, mutta hän on palannut - entistä ehompana!
Shredder ja Jalkaklaanin miehet ovat nyt taas huippukunnossa. Ja April O'Neil on jälleen napattu.
Vastustajien joukot ovat saaneet vahvistuksia. Kohtaat uusia pelottavia
hahmoja kahdeksalla toimintatäytteisellä tasolla. Joudut myös
kahdelle ennennäkemättömälle erikoistasolle - pidä varasi, tai kellut pian kilpikonnakeitossa...
Nyt voit yhdistää voimasi ystäväsi kanssa ja pelata tuplavoimin Shredderiä vastaan.
Cowabunga!"
Teini-ikäisten mutanttisankarikilpikonnien toinen 8-bittinen Nintendo-peli
julkaistiin
R-kioskilla vuokrattavaksi marraskuussa 1991.
Peli perustuu pelihallien kolikkopeliin vuodelta 1989.
En alkuun pitänyt tästä pelistä juurikaan, sillä vaikka
ensimmäisessä Konamin kilpparipelissä
oli omat vakavat ongelmansa erityisesti tuskastuttavasta vaikeustasosta johtuen,
sen tasohyppelymäisempi tyyli oli tutumpi ja enemmän mieleeni.
Ja sen tietokoneversio oli ensimmäinen peli jonka 286 PC:lle omistin, joten sillä on erityinen paikka muistoissani.
Mutta kummasti olen koko ajan ruvennut pitämään tästä itsenäisestä mätkintäjatko-osasta enemmän ja enemmän.
Tutut rakkaat hahmot toki vaikuttavat asiaan ja aivot varmaankin pikku hiljaa turtuvat virtuaalisessakin mättämisessä.
Toistoa on välillä vähän liikaakin, mutta maisemat sentään vaihtuvat.
Tämä peli on parasta ja hauskinta kaksinpelinä kaverin kanssa.
Mukavaa onkin, että kuten
Chip'n Dalessa, tässäkin tehdään yhteistyötä.
Alkuperäistä kolikkopeliä pystyi pelaamaan jopa neljä henkilöä yhtä aikaa.
Tämä oli yksi eniten hakemistani Nintendon vuokrapeleistä pitkän aikaa
kun Turtle-kuume valtasi minut vuosi sitten uudelleen kuin lapsuuden kesinä konsanaan –
neljännesvuosisadan jälkeen. Huh, kuulostanpa vanhalta kun asian noin ilmaisee...
Peli tuli vastaan aina joko liian kalliilla tai huonossa kunnossa.
Lopulta maksoin enemmän kuin kappaleesta johon aiemmin rahkeet eivät mukamas revinneet,
mutta sainpahan vihdoin haaviini hyväkuntoisen yksilön vuokraoikeustarroineen. (Kiitos AP!)
Käännösversiot
|
Käännösversioita julkaistiin ja tehtiin
ImageWorksin, Probe Softwaren ja Acclaim Entertainment Inc.:in
toimesta vuonna 1991 kotietokoneille Commodore 64, Amiga, Amstrad CPC, Atari ST, PC ja ZX Spectrum,
nimellä Teenage Mutant Hero Turtles: The Coin-Op!
|
Arcade |
Amiga |
Atari ST |
PC |
|
Amstrad CPC |
Commodore 64 |
ZX Spectrum |
Kuten aiemminkin blogin Nintendo-vuokrapeleistä puhuttaessa on ollut juttua,
herra Zilverin asiasta huomautettua,
tässäkin suomalainen vuokrakansi on poimittu amerikkalaisesta versiosta, sillä logona koristaa
Teenage Mutant Ninja Turtles II, eikä sankarikilpikonnat.
Ensimmäisessä osassa sentään luki "Hero". Ja pelikasetissa lukee kakkosessakin toki "Hero",
sillä kyseessä on Skandi-julkaisu.
Hämäriä julkaisukuvioita
Kolikkopeliin verrattuna NES-pelissä on kaksi uutta kenttää (ensimmäinen osa Scene 3:sta ja Scene 6 kokonaisuudessaan),
joissa on uusia vihulaisia ja jopa kaksi uutta pomotaistelua.
Nämä uudet kentät puuttuvat tietokoneversioista.
Pelissä nähdään jopa aivo-otus Krang, joka ensimmäisessä Konamin
pelissä sivuutettiin tyystin. Ymmärtääkseni ensimmäinen peli itsessään
perustuikin alunperin sarjakuviin, missä tämä
toinen osa ammensi jo TV-animaation hahmoista. Ensimmäisen pelin
markkinointimateriaali, kuten logo, oli kuitenkin jo animaatiosarjaan perustuva.
Japanissa kakkososa julkaistiin pelkällä
Teenage Mutant Ninja Turtles -nimellä,
koska ensimmäisellä Turtle-pelillä oli eri japaninkielinen nimi:
Geki Kame Ninja Den (激亀忍者伝 - "Radikaalisten ninjakilpikonnien legenda").
Pelin vihollisia manuaalin kuvituksin.
Tehtävä Manhattanilla
NES:in kolmas Turtle-peli on kuitenkin parempi näistä katumätkinnöistä.
Siinä on mukavasti vielä enemmän vaihtelua kakkososaan verrattuna.
Kolmatta osaa ei julkaistu vuokrattavana eikä myöskään myytävänäkään Suomessa tai Euroopassa
eli PAL-alueella.
Olisi mielenkiintoista tietää mistä tämä mahtoi johtua, suosiota kun varmasti olisi riittänyt?
Japanissa peli julkaistiin vuonna 1991 ja jenkeissä 1992 nimellä
Teenage Mutant Ninja Turtles III: The Manhattan Project.
Sanaleikki viittasi toisen maailmansodan aikaiseen huippusalaiseen atomipommin kehittämisohjelman nimeen,
vaikka ihan niin rankasta aiheesta ei pelissä kyse olekaan, vaan jälleen Silppurin tihutöistä.
Juoni on muutoin kylläkin eeppistä sorttia, sillä Silppuri on tällä kertaa
muuttanut Manhattanin kaupungin lentäväksi saareksi, jonne hän haastaa kilpparit
jälleen pelastamaan April O'Neiliä.
(Fantasiaroolipeli
AD&D Champions of Krynn, 1990,
käsitteli myös lentävää linnoitusta.)
"Manhattan-projekti" pohjasi pelimekaniikaltaan toiseen osaan, eikä kolmosesta ole kolikkopeliä olemassa.
Tätä ei pidä myöskään sekoittaa tietokonepeliin
Teenage Mutant Ninja Turtles: Manhattan Missions (1991),
joka oli aivan oma sarjakuvamainen seikkailu PC:n DOS:ille. Se arvosteltiin ensimmäisessä
Pelit-lehdessä 1/1992.
Jos haluat hypätä suoraan johonkin kenttään, paina seuraavasti otsikkoruudussa:
viisi kertaa alas, seitsemän kertaa oikealle, B, A ja Start.
Pääset hahmon valitsemisen jälkeen kentän valintaruutuun.
Tällä taas saat lisäelämiä ja kenttävalinnan:
B, A, B, A, ylös, alas, B, A, vasen, oikea, B, A, Start.
"Heroes in a half shell – Turtle power!"
PS 29.7.2016. Lisätty muutama mielenkiintoinen juttu ekaan
Turtles-pelipostaukseen.
PPS. Minulla on
myynnissä Turtles II ja muita NES-pelikasetteja.
NES-konsolikin on myynnissä (tulossa).
PPPS.
Parempi skannaus pelikannesta tulossa. Tehty.
PPPPS. Turtles ]|[ julkaistiin edellä nähdyllä kannella vain jenkeissä. Tässä faniversioni siitä, miltä peli olisi
voinut Konamin klassisessa hopeakantisessa sarjassa Euro-julkaisuna näyttää.
MUUTA:
Muut Turtles-retropelit listasin aiemmassa postauksessa.
Ensimmäisen Turtles-videokasetin arvostelu täällä.
Kiitos joistakin julkaisutiedoista Wikipedia.
1 KOMMENTTI:
Joonas –
2.8.2016 klo 14:07
Mainio arvio! Mukava nähdä noita eri versioita eri alustoille.
Saman viemäristön voi kuvata niin monella eri tavalla, varsinkin ZX Spectrumin versiossa on arkaaista kauneutta. Turtles 2 on tosiaankin mitä parhain kaksinpelinä. Nuoruudessani pelasimme naapurini kanssa useammankin kerran pelin läpi, mutta helppoa se ei ollut. "Superlyönti" eli A ja B näppäimet painettuna yhtäaikaa piti ottaa hyvin haltuun jos meinasi päästä loppun saakka. Pakko vielä mainita pelin loistavasta musiikista, mikä rytmikkyydessään lyö mukavasti tahtia seikkailuille.
16.7.2016
MUUMION HAUDAN KIROUS (R-Video / Video Exress Ab, 1982). VHS (FIx)
Englanninkielinen nimi: The Curse of the Mummy's Tomb (1964).
Ohjaus: Michael Carreras.
Valmistusmaa: Iso-Britannia.
Tuotantoyhtiö: Hammer Film Productions.
Genre: kauhu/trilleri.
Kesto: 1t 20min.
Kuvasuhde: alkutekstit 16:9 anamorfinen widescreen, elokuva 4:3 pan & scan (alkuperäinen olisi 2.35:1).
K-18.
Suomennos: Liisa Lukin.
Videotekstit ja käännös: AB Film–Teknik.
Englanniksi puhuttu, suomenkielinen tekstitys.
Takakannen tekstit: "Muumio on klassinen kauhuhahmo kuten Frankensteinin Hirviö, Kreivi Dracula ja Ihmissusi. Tarinat muumiosta pohjautuvat vanhoihin egyptiläisiin legendoihin. Niiden mukaan kamala kosto kohtaa sitä, joka hävittää 3000 vuotta vanhat hautakammiot.
,,Muumion Hauta,, kertoo retkikunnasta, joka aikoo kaivaa Ra- Anfetin vanhaa hautaa viedäkseen erään egyptiläisen faaraon balsamoidun ruumiin Lontooseen. Rikas amerikkalainen, joka kustantaa retkikunnan, ajattelee näyttää muumiota rahasta.
Mutta eräänä yönä ryhmän arkeologi murhataan erämaassa. Ja monet muut ryhmästä joutuvat attentaatin kohteeksi. Kun muumion käärinliinaa sitten avataan, sisällä ei olekaan mitään. Onko muumio muuttunutkin eläväksi? Ja lähtenyt tiehensä kostaakseen kamalalla tavalla?
,,Muumion Hauta,, on moderni versio vanhoista kauhutarinoista. Sekoitus pelottavaa ja jännittävää rikoselokuvaa.
Mitä mieltä kriitikot?
,,Osittain oikein kiehtova rikosjuonittelu. Erittäin hyvin valitut näyttelijät. He liikkuvat muodollisen elegantisti rakkaudella sisustetuissa vuosisadan vaihteen salongeissa. Erityisen hauskaa on nähdä hajamielisen hienostunut Ronald Howard.,,
SVD"
Välillä vastaan tulee kasetteja joiden hommaamisen kanssa tulee arvottua hetkisen liian pitkään.
Ja sitten harmittaa kun menee sivu suun.
Tämä
Hammer Filmin klassinen jännityskauhu kuului sellaisiin kasetteihin,
joka tuli viimeksi vastaan vajaa kolme vuotta sitten.
Nyt päätin poimia, kun kasetti jälleen yllättäen ilmestyi (kiitos Tero!).
Videon kunto ja kuva oli erinomainen 1980-luvun alkupuolen kasetiksi.
Tätä tuskin on hirveästi vuokrattavana liidellyt. Kasettikin on laadukas japanilainen.
Näissä R-Videon punakoteloisissa videoissa on aivan omalaatuinen lukko-pidike.
Kansipaperissakin on pyöreät reunat.
Ja vielä lisäksi aivan omana erikoisuutena kansipaperi on näissä
muovitettu sisään eikä sitä saa kotelosta poistettua, ellei riko läpinäkyvää muovia.
Tässä vanhojen telkkarien kuvasuhteeseen tehdyssä 4:3-leikkauksessa asiaan kiinnittää huomiota monin paikoin,
että kuvaa jää puuttumaan kun näkyy mm. puolittaisia ihmisiä.
Pidän elokuvan hienostuneesta ilmapiiristä.
Puitteet ja lavasteet vanhan ajan esineineen sekä artefakteineen ovat hienot
ja tyylikkäät. Vanhan ajan tunnelma on tenhoava ja tulee mieleen lapsuuden kesät mummilassa,
kun vanhoja elokuvia tuli lämpiminä kesäiltoina videolta katsottua.
Vaikka en tuntenut näyttelijöitä, he istuivat rooleihinsa ja hekin
tuntuivat kuin lapsuudesta tutuilta filmitähdiltä.
Kerrotussa takauma-kuvitelmassa täysin länsimaisen näköinen faarao Ra'n näyttelijänä ei oikein vakuuttanut,
vaikka lavasteissa ja muissa yksityiskohdissa huuhkajineen onkin panostettu.
Veikkaan, että muinaisia egyptiläisiäkin naurattaisi, ellei se olisi heistä jumalan pilkkaa.
Muumion raskas matala hengitys on erityisen tehokas.
Kovimpia raakuuksia ei vanhan ajan tyyliin kameralle näytetä.
Kansitaiteessa muumio kantaa hädässä olevaa neitoa.
Elokuvan vastaavassa kohtauksessa naisella on videokannen vaaleanpunaisen sijaan vaaleansinivihreä mekko.
Tämä on ymmärrettävä taiteellinen ratkaisu, jolla on saatu maalaukseen
parempi ja mielenkiintoisempi kontrasti.
Muumion eleistä, liikehdinnästä, äännähdyksistä ja olemuksesta tuli myös mieleen, että
tämän kaltaisista elokuvista vaikkapa
Halloween-elokuvien
periksi antamaton tappaja Mike Myers on luonnollisesti saanut innoituksensa.
Tämä oli suht' vähäeleinen klassinen tarina kerrontoineen.
Paitsi musiikkihan näissä on toki ylidramaattista.
Kuten edellä viitattua, parhaita kohtauksia ovatkin ne joissa ei esiinny musiikkia vaan
vain muumion hengitystä, joka tekee hahmosta uhkaavamman.
Viehättävästä vanhanaikaisuudesta huolimatta
elokuvalla on edelleen ajankohtaista sanottavaa varsinkin loppupuolella.
Odotin silti enemmän eli mitään kovin suurta epookkia ei esiin lopulta nouse.
Tarina jää hieman puolitiehen ja elokuva tuntuu loppuvan kovin aikaisin.
Olen silti tyytyväinen elokuvahankintaani ja kiinnostukseni klassiseen kauhuun
sai tämän myötä jälleen nostetta.
MUUTA:
Alussa traileri: Midnight Express.
Lopussa: Kolmannen asteen yhteys – Erikoisversio, Laura Marsin silmät.
Täällä pikainen opas muumio-elokuviin:
https://pjthorndyke.wordpress.com/2015/05/21/a-quick-guide-to-mummy-movies/
11.7.2016
TV-sarja:
GAME OF THRONES (2011–)
(Esitetty YLE TV2:lla. Julkaistu Suomi DVD:llä ja Blu-Raylla)
Sarjan luojat: Dan Benioff ja David Weiss.
Tuotantoyhtiö: HBO.
Perustuu George R.R. Martinin kirjasarjaan A Song of Ice and Fire (Tulen ja jään laulu, 1996–).
Genrejä: fantasia/keskiaika/draama/yliluonnollinen.
K-16.
Kuudennen kauden kynnyksellä
Pienehköjä spoilereita esiintyy tekstissä. Riippuu mitä pitää spoilerina.
Kannattaa kuitenkin kolmannen kauden alkua olla katsottuna ennen tämän postauksen lukemista.
Spoileri-herkimpien kannattaa olla nähneet vielä pidemmälle.
Ja aivan postauksen lopussa harmaalla himmennettynä juttua kuudennen kauden loppupuolelta,
josta vielä erikseen varoitukset.
George R.R. Martinin mammuttimaisiin
Tulen ja jään laulu -fantasiakirjajärkäleisiin
perustuva valtaistuinpelin TV-sovitus on edennyt jo kuudenteen kauteen.
Vuonna 1996 ilmestyi ensimmäinen kirja ja
HBO:n televisiosarja alkoi vuonna 2011
vuosien pohjatyön hedelmänä.
Nyt on edetty niin pitkälle, että Martinin kynä ei ole millään pysynyt
enää TV-sarjan ilmestymistahdissa,
vaan on edetty jo kirjoittamattomiin tapahtumiin.
Seitsen-osaiseksi tarkoitetusta kirjasarjasta on vielä julkaisematta
The Winds of Winter ja päätösosa
A Dream of Spring.
TV-sarjan ja kirjojen juonet ovat joka tapauksessa erkaantuneet jo pitkän aikaa toisistaan,
joten ne ovat molemmat omat erilliset näkemyksensä Westerosin ja Essoksen tapahtumista.
Mainittakoon, että
Martin kirjoittaa edelleen vanhalla DOS-koneella,
jota ei ole kytketty Internettiinkään.
Tämän hän paljasti mm.
Conan O'Brienin
Conan-showssa vuonna 2014.
Retromiehenä arvostan tätä suuresti ja nostan hattuani korkealle!
Tällä hetkellä on ilmassa arviota, että sarja jäisi kahdeksaan kauteen.
Toivottavasti tulisi vielä lisääkin; tuntuu hurjalta
miten tämä kaikki saataisiin pakettiin niinkin pian.
Harmillista vain, että kirjat loppuivat kesken, joten
adaptoitava materiaali jäi tietyllä tapaa kesken.
Vaikkakin tekijät ovat saaneet Martinilta tietoja tulevista tapahtumista
ja loppuratkaisu on oletettavasti jollain tapaa saman kaltainen.
Reitit sinne vain poikkeavat.
Alkuesittelyn kartta ja musiikki
Tapahtumat sijoittuvat kuvitteellisten Westerosin ja Essoksen mantereille.
Alku-intron davincimaisiin mekaanisista laitteista innoituksensa saanut
aukeava kolmiulotteinen karttalentely on jo klassikko ja tuo avaruudellista
selkeyttä maailman paikkoihin ja mittasuhteisiin.
(
Simpsonit ovat tästäkin jo tehneet oman versionsa.)
Kartassa tietyt keskeiset paikat nähdään lähes joka kerta, kuten Kuninkaansatama ja Muuri.
Kun sarjassa hahmot päätyvät uuteen paikkaan, ilmestyy karttaan
uusi kohde joka esitellään.
(Tästä tulee mieleen
LucasArts:in
Sam & Max, 1993, -seikkailupeli,
jossa pelin edetessä Amerikan manteretta edustavalle kartalle aukeaa uusia paikkoja.)
Käytännöllisintä sarjan innokkaalle seuraajalle on hankkia oma kartta seinälle,
josta voi aina tarkistaa missä päin laajaa
Westerosia tai Essosta hahmot kulloinkin seikkailevat.
Sarjan keskiaika-sinfoninen musiikki teemasta lähtien on todella hienoa
ja se tukee tunnelmia ja tapahtumia autenttisesti.
Teeman on säveltänyt
Ramin Djawadi.
Erityishuomiona mainittakoon kuudennelta kaudelta
yllättävä aivan upea ja kerrankin optimistinen toivoa herättävä
versio sarjan musiikkiteemasta yhdessä jaksossa.
Tulen ja jään laulu -kirjasarja 2003–
Kustantaja: Kirjava.
Suomentaja: Satu Hlinovsky.
Kuvittaja: Petri Hiltunen [kansikuvat ja kovakantisten painosten kuvitukset].
Osa 1: Valtaistuinpeli (2003/2009, 746 sivua) (A Game of Thrones, 1996)
Osa 2: Kuninkaiden koitos (2004/2011, 819 sivua) (A Clash of Kings, 1998)
Osa 3-1: Miekkamyrsky 1 (2005, 569 sivua) (A Storm of Swords - Part 1, 2000)
Osa 3-2: Miekkamyrsky 2 (2006, 545 sivua) (A Storm of Swords- Part 2, 2000)
Osa 4: Korppien kestit (2007, 763 sivua) (A Feast for Crows, 2007)
Osa 5-1: Lohikäärmetanssi 1 (2014, 608 sivua) (A Dance with Dragons - Part 1, 2011)
Osa 5-2: Lohikäärmetanssi 2 (2014, 508 sivua) (A Dance with Dragons - Part 2, 2011)
Osa 6: Talven tuulet (The Winds of Winter) [tulossa]
Osa 7: Unelma keväästä (A Dream of Spring) [tulossa]
[Kiitos tiedoista Game of Thrones fanisivusto.]
En ole koko tähän astista kirjasarjaa lukenut, mutta olen lukenut kirjoja sieltä sun täältä
suomeksi ja englanniksi, ja jo sen perusteella huomaa tietenkin miten paljon
tapahtumat hahmoineen syvenevät ja laajenevat kaikkine pienine ja suurinekin yksityiskohtineen.
Esimerkiksi sipuliritarin selviytyminen luodolla Mustavirran taistelun jälkeen jäi mieleen.
Tapahtuma vie useamman sivua kun TV-sarjassa kyseinen kohtaus on vain lyhyt pätkä.
Suvut, hahmot ja olennot
Kaikilla suvuilla on omat vaakunansa ja mottonsa.
Valtasukujen monimutkaiset keskinäiset suhteet luovat uskottavan hierarkian ilmapiirin
väistämättömine konflikteineen.
Alkuun esitellään mm. suvut Stark, Baratheon, Lannister, Targaryen ja Greyjoy.
On aina mielenkiintoista kuulla ihmisten suosikkihahmoista, ja mitä se kenties kertoo heidän persoonastaan.
Hahmot, joihin itse samaistun eniten ovat Ser Davos, Ser Jorrah ja Ser Barristan Selmy. Ja tietenkin Ned Stark.
Kukapa voisi olla myöskään pitämättä uskollisesta Briennestä ja topakasta poikatyttö Aryasta.
Kasvoton mies Jaqen H'ghar on kiinnostava hahmo omine motiiveineen.
Tarinan ainoan kääpiön Tyrion Lannisterin seikkailuja seuraa myös suurella mielenkiinnolla.
Hän käyttää miekan sijaan älykkyytensä ansiosta sanan säiläänsä mitä tehokkaimmin.
Samoin päättymättömien nimien Daenerys on tarinan suuria hahmoja.
Eikä pidä unohtaa isokokoista Hodoria, joka myös tykkää toistaa nimeään,
joskin Daenerykseen verrattuna hänellä niitä on huomattavasti vähemmän.
Monilla henkilöhahmoilla on mielenkiintoinen kehityskaari.
Esimerkiksi löytyy hahmoja joita alkuun jopa vihaa, mutta heistä
saattaa ruveta jossain vaiheessa pitämään kovastikin.
Enpä olisi uskonut muutamastakin hahmosta rupeavani myöhemmin pitämään,
tai ainakin kannustamaan ja pitämään heidän puoliaan.
Toisinkin päin saattaa käydä; suosikki muuttuu inhokiksi.
Harvoin kukaan on kokonaan mustavalkoisen hyvä tai paha.
Paitsi kyllä etenkin niitä jälkimmäisiä tässä sarjassa esiintyy myös.
TV-sarjan kahden ensimmäisen kauden pohjalta
tehdyn Inside Game of Thrones -kirjan Collector's Edition -erikoisjulkaisu isossa kotelossa
piti sisällään karttojen lisäksi myös toisen storyboard-taidekirjan,
joka julkaistiin ainoastaan tässä yhteydessä.
Sarjan fanina ja suurena luonnostaiteen ystävänä tämä oli itselleni pakko-ostos.
Ensimmäisellä kaudella fantasia on vielä paljon pinnan alla
ja sarja voi paikoin vaikuttaa melko perinteiseltä keskiaika-kertomukselta.
Pikku hiljaa hurjasudet, lohikäärmeet, metsänlapset, mammutit, jättiläiset ja muut olennot astuvat areenalle.
Ne tuntuvat aivan normaaleilta asioilta, jotka vain kuuluvat kyseisen maailman
luonnolliseen eliöstöön ja kulkuun rikastuttaen ja elävöittäen sitä suuresti.
Myös mystiset tapahtumat kuuluvat kuvaan. Niitä esiintyy sopivan harvakseltaan;
ne iskevät yhtäkkiä päin katsojaa aivan puskista.
Jo alussa toisteltu pahaenteinen "talvi on tulossa"-ennustus käy sarjan edetessä koko ajan
selvemmäksi ja todellisemmaksi uhaksi.
Quest of Thrones retropeli
Tein vuoden 2015 aprillipilaksi
Sierran pelien tyylin inspiroimana pikselikuvitusversioni siitä, miltä Game of Thrones
olisi saattanut aikansa 1980-luvun seikkailupelijulkaisuna näyttää AGI-pelimoottorin voimin.
Kuviteltuun julkaisuun kuului myös pelin kotelo, kangaskartta, Braavoksen kolikko ja tietenkin disketit.
Sierra oli 80- ja 90-lukujen graafisten seikkailupelien kuningasfirma ja sen tunnetuimpia
pelisarjoja olivat mm. King's Quest, Space Quest, Police Quest,
Quest for Glory ja Leisure Suit Larry.
Täällä lisää kuvia
ja täällä video aiheesta.
Disney's Game of Thrones
Suosituista populaarikulttuurin ilmiöistä riittää meemejä.
Tässä kutkuttavia piirroksia miltä Game of Thrones näyttäisi Disneyn versiona.
Uskomattoman hienosti piirrettyjä pastellivärivalintoineen ja taustatkin ovat täydellisiä,
viljapeltoineen kaikkineen. Näkee elävästi sielun silmillään nuo tutut hahmot animoituina.
Ovat tyyliltään niin 90-luvun lopun / 2000-luvun alkupuolen Disneytä kuin olla ja voi
(vaikka itse olenkin klassisen Disneyn ystävä).
Ei Disneyn Game of Thrones sinällään täysin mahdoton ajatus ole,
sillä kyllähän Disney uskaliaimmillaan on aina ollut parhaimmillaan.
Jo vuoden 1940 Fantasiassa on hurjat hetkensä Chernobog-demonin ja elävien kuolleiden tanssissa.
Erityisesti Disneyn 70-luvun lopulla alkaneen ja joitakin vuosia kestäneen synkän
kauden taiteellinen ja kunnianhimoinen huipentuma Hiidenpata on turhaan
ja epäreilusti hyljeksitty mestariteos, vain koska se ei menestynyt lippuluukuilla vaan tuotti rahallista tappiota.
Vaikkakin Game of Thronesiin verrattuna toki Hiidenpadassakin
hurjuus on enemmän tunnelmassa ja pahaenteisyydessä
eikä varsinaisia raakuuksia liiemmälti silti nähdä. Toki mm. eläviä kuolleita patasyntyjä nähdään.
Lisää Disney-tyylisiä piirustuksia aiheesta
täällä,
täällä ja
täällä.
Kiitos kuvitellusta videokannesta VHS Wasteland,
josta löytyy paljon lisää hupaisia retromukaelmakansia.
Uskomattoman hieno fanitaide "You Will Fly",
tekijänä ertacaltinoz,
jota ilman muuta alkuun luulin viralliseksi julisteeksi.
Kasvojen teltta
Helsingissä oli huhtikuussa 2016 Narinkkatorille pystytetty
Game of Thrones: Hall of Faces
-teltta sarjan kuudennen kauden promoamista varten.
Näyttelyssä oli esillä mm. alkuperäisiä rekvisiittaa kuten Aryan puku ja miekka.
Valtaistuimellekin sai istuutua ja otattaa itsestään siinä kuvan.
Pysäyttävin installaatio oli allas, jossa vaihtui kuolleiden hahmojen viimeisiä lauseita.
Kesti hetken tajuta mistä oli kyse, mutta kun tajusi homman nimen,
oli luettava kaikki lauseet. Monet lausahdukset olivat pysäyttäviä ja riipaisevia jo luettunakin.
Kylmänväreet kulkivat selkäpiissä.
Kaikkien aikojen peli
Ylisanat saattavat olla toisinaan ylisanoja.
Mutta
Game of Thrones:in kohdalla voidaan käyttää mitä vuolainta kieltä.
Se on klassikko jo syntyessään ja erottuu joukosta
uusien elokuvien ja TV-ohjelmien valtavassa tulvassa.
Se on jo nyt kaikkien aikojen TV-sarja ja sen kuvaus,
efektit, musiikki ja kaikki on täydellistä ammattimaisinta elokuva-laatua.
Kokonaisuuden kannalta tärkeintä antia on tietenkin monihaarainen eeppinen tarina ja maailma ehtymättömän
kiehtovine samaistuttavine ja ristiriitaisine hahmoineen ja olentoineen.
Sen keskiaika-vaikutteiseen rinnakkaistodellisuuteen sukeltaa helposti ja uppoutuu täysillä.
Se tuntuu oikealta ja elävältä mantereelta, jonne voisi rakentaa omia matkasuunnitelmia.
Kaikki on mietittyä ja maanläheiseltä tuntuvaa pienintä yksityiskohtaa myöten.
Hahmojen väliset suhteet ja kemiat ovat äärimmäisen kiinnostavaa seurattavaa.
Sarjan hienointa antia on myös kuinka pitkien aikojen välissä saatetaan
palata menneisiin tapahtumiin ja unohdettuihin hahmoihin, josta tarina jatkuu.
Kaikilla pienilläkin osasilla on merkityksensä tarinan rattaissa.
Aivan kuten tosielämässä, sarjaa ei ole helppo seurata, koska välillä kylmää vettä
kaadetaan roppakaupalla niskaan. Toisinaan taas katsoja palkitaan ruhtinaallisesti.
Westerosin ja Essoksen ankarassa väkivaltaisessa maailmassa tuskin tuntisi olevan kovin turvassa missään,
mutta silti ehtymättömän kiehtova paikka se on.
Kaudet 1-6:
PS. HUOM! Isoja spoilereita kuudennen kauden yhdeksästä jaksosta,
joten LOPETA LUKEMINEN tähän jos et ole nähnyt sinne asti.
Jos et ole nähnyt kuudetta kautta, älä missään nimessä lue. Olet varoitettu!
5...
4...
3...
2...
1...
0.
Jakso Battle of the Bastards on uskomattomimpia ja hienoimpia elokuvahetkiä mitä
olen koskaan nähnyt, kuullut ja kokenut.
Taistelukohtauksia on tullut elokuvissa nähtyä, mutta ei koskaan mitään tämän veroista.
Elin siinä 110 prosenttisesti mukana. Join samalla erinomaista vuodesta 1836 lähtien painettua
Hamovniki-olutta joka myös auttoi samaistumaan keskiaikaiseen tunnelmaan ja kohensi kokemusta entisestään.
En käsitä miten jakson tiettyjä kohtauksia on pystytty kuvaamaan, jopa nykyajan digitekniikalla.
Kun kaikki liha, veri ja ihmis- ja hevosmassa on niin autenttista ja käsinkosketeltavaa kaiken
märän ja hurmeisen mullan keskellä. Äänimaailmakin oli jotain uskomatonta.
Olen ihan mykistynyt.
Mahtavan ja sympaattisen jättiläisen kohtalo harmitti.
On vain niin iso targetti tuollaisella möhkäleellä, että oli sinällään valitettavan looginen lopputulema.
Mutta vihdoin katsojallekin annettiin lopulta palkinto kaikesta tuskasta ja kärsimyksestä!
Kiitos (David Benioff & Dan Weiss)!! (Plus kiitos mahdollisesti G.R.R. Martin riippuen miten kirja kulkee.)
Kyllä kiinnostaa päätyykö kirja samanlaiseen ratkaisuun erään hahmon kohdalla.
Ja ihana Sansa. Viimeinen hymyn häivähdys oli vastaava kuin nähtiin silloin kun
hän pääsi aiemman hirviön kynsistä.
Harvoin tällaisten tunteiden äärelle elokuvaa katsoessa pääsee.
Tämä onkin aivan poikkeuksellinen (tähän asti) 60-tuntinen elokuva -- ja minkälaista jatkoa vielä seuraakaan huhhuh.
En malta seuraavaa kirjaakaan odottaa.
Se on kumma, miten keskiaikaiset teemat vetoavat, tenhoavat ja viehättävät näin nykyeläjääkin.
11.7.2016
DVD:
ATLANTIKSEN JUMALA (Flamemountain, 2007)
Englanninkielinen nimi: .
Ohjaus: Petri Hiltunen.
Valmistusmaa: Suomi.
Tuotantoyhtiö: Flamemountain.
Genre: scifi/fantasia/independent.
Kesto: 50min.
Värillinen.
Kuvasuhde: 16:9.
Suomeksi puhuttu.
Takakannen teksti: "Helsingin Tuomiokirkko on tuhottu!
Salainen ss-osasto uhkaa Suomea Theta-säteillä!
Koko sivistynyt maailma on kiristäjien armoilla.
Kansainvälinen seikkailija Jouni Kaartinen on urallaan tottunut vaaroihin,
mutta onko hän vihdoin tullut matkansa päähän?
Ystäviensä insinööri Mutterin ja dosentti Arimo Kaskelotin kanssa he
suuntaavat sukellusveneensä kohti Itämeren pohjaa.
Atlantiksen raunioista aukeaa tie salaperäiseen maanalaiseen valtakuntaan.
Kestääkö Kaartisen kantti, kun hän saa vastaansa haikaloja, hämähäkkejä, natseja, zombeja,
villejä, lihansyöjäliskoja ja paljon, paljon muuta!
Atlantiksen jumala on Saturnuksen sotavaltiaan itsenäinen, 60-lukulainen jatko-osa."
Elokuva alkaa
Vaarallinen tehtävä TV-sarjan
ja vaikkapa
MacGyverin ensimmäisen kauden tyylisesti alkuintrolla.
Terroristi on räjäyttämässä Helsingin vesivarantoja.
Sankari Jouni Kaartinen (
Matti Tanska) kuitenkin pelastaa jälleen päivän.
Pääjuoneen päästään mukavan jouhevasti ja pian ollaankin jo matkalla Atlantikseen,
joka sijaitsee Itämeren pohjassa.
Olin innoissani kun olin tätä
Saturnuksen sotavaltiaan jatko-osaa pitkään etsinyt.
Tämäkin on mahtavaa luovaa Suomi-fantasiaa 60-luvun B-leffojen innoittamana
ja luonnollisestikin kieli poskessa.
Indiana Jones and the Fate of Atlantis (1992) -seikkailupelikin
muistui hiukan mieleen kun näissä molemmissa on natseja.
Atlantis-elokuvia
Atlantis-leffat ja aiheet muutenkin ovat aina kiehtovia.
Ulkomaisista elokuvista aihetta ovat käsitelleet mm.:
The Mistress of Atlantis (1932)
Siren of Atlantis (1949)
Atlantis - kadonnut manner (1961)
Herkules - Atlantiksen valloittaja (1961)
Vaarojen Atlantis (1978)
Ihmislaboratorio (Island of the Fishmen, 1979)
Atlantis Interceptors (1983)
Muukalainen L.A.:sta (1988)
Matka maan uumeniin (1989)
Escape from Atlantis (TV-elokuva, 1997)
Atlantis - Kadonnut kaupunki (animaatio, 2001)
Atlantis - Milon paluu (animaatio, 2003)
Myös Merenalainen kaupunki (1965) sekä Kapteeni nemo ja vedenalainen kaupunki (1969)
sivuavat aihetta, vaikka näissä ei ilmeisesti juuri Atlantiksesta ole kyse.
Mainittakoon myös mainio MacGyver TV-elokuva Kadonnut aarre (The Lost Treasure of Atlantis, 1994).
Kahdella Warnerin sinikantisella VHS-kasetilla julkaistu
Jacques Cousteaun
Kadonnut Atlantis -dokumenttisarja
on myös varmaan videokeräilijöille tuttu.
Myös Luc Besson on tehnyt oman Atlantis (1991) -luontodokumenttinsa.
Se ei kuitenkaan varsinaisesti mytologiaan liity, vaan
kertoo merenalaisesta elämästä musiikin siivittämänä.
Atlantiksen jumalassa dialogi on parhaimmillaan varsin hupaisaa.
Erityisesti
Jukka Halmeen eli dosentti Arimo Kaskelotin antaumuksella lausumansa repliikit
ja yhteiset naurunremakka-kohtaukset olivat hupaisia tässä ja
Sotavaltiaassa.
ja papukaijamerkki.
11.7.2016
DVD:
SATURNUKSEN SOTAVALTIAS (Flamemountain, 2004)
Ruotsinkielinen nimi: Krigsherren av Saturnus.
Ohjaus: Petri Hiltunen.
Valmistusmaa: Suomi.
Tuotantoyhtiö: Flamemountain.
Genre: scifi/independent.
Kesto: 45min.
Mustavalkoinen.
Kuvasuhde: 4:3.
Suomeksi puhuttu.
Takakannen teksti: "Kansainvälinen seikkailija Jouni Kaartinen joutuu jälleen
seikkailuun ystäviensä dosentti Kaskelotin ja insinööri Mutterin rinnalla.
Tällä kertaa tulevat tutuiksi avaruuden kauhut ja vieraan planeetan vaarat.
Lonkero hirviöitä! Muinaisia matelijoita! Kadonneita kansoja ja kiellettyjä raunioita!
Muumioita ja tappajarobotteja! Nyt eivät saa suomalaiset sarkapöksyt tutista!!!
Kalliovuorten prinssin tekijät päättivät luoda suomalaisille heiltä puuttuneen 50-luvun scifi-elokuvan.
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!!!!"
Takakansi jo kertoo varsin tyhjentävästi mistä on kyse.
Mainiota Suomi-scifiä tee-se-ite meiningillä 50-luvun B-leffojen inspiroimana.
Saturnuksen sotavaltiaan ohjaaja
Petri Hiltunen tunnetaan erityisesti sarjakuvapiirtäjänä
ja fantasiakuvittajana.
Hän on mm. piirtänyt ja kuvittanut
Kirjavan julkaisemat
G.R.R. Martinin
Tulen ja jään laulu -kirjasarjan suomennetut painokset.
Suosikkini herran omista sarjakuvista ovat etenkin miekka ja magia
fantasiasarja
Praedor (1998–2002) ja
Laulu yön lapsista (2003).
Praedorista tehtiin myös roolipeli.
Scifi-albumi
Riutta (2005) on myös mielenkiintoinen.
Kotimaista scifiä kaikissa muodoissaan tulee aina kannustettua.
Tällaista aidosti innostunutta iloista elokuvatalkoo- ja pioneerihenkeä kaivataan aina!
Ja erityisesti miellyttää kun näissä DVD-julkaisuissa on oikein käsin (vesivärein?) maalatut kansitaiteet.
Tästä voit jättää kommentin johonkin videoarvioon (tai yleisesti tähän blogiin).
Voit myös halutessasi muokata vanhaa kommenttiasi (tai poistaa sen) tätä kautta ilmoittamalla.