logi sisältää elokuva-arvioita ja muisteluja kokoelman 1980-luvun ja 90-luvun alun retro-videokaseteista. Mm. scifi, fantasia, western, piirretyt, anime, kaiju/monsterielokuvat, post-apocalypse, kauhu, mysteeri, arthouse ja draama ovat genreinä edustettuina. Arvosteluasteikko on yhdestä viiteen tähteä. Blogissa käsitellään pääasiassa Suomi ex-vuokrakasetteja. Mukana on välillä myös ulkomaisia kasetteja. Myös muita vanhoja (harvinaisiakin) elokuvia ja sarjoja välillä käsitellään (mm. TV-nauhoituksia ja DVD:itä), sekä erikoisuutena Nintendon vuokravideopelejä. Toiveitakin saa esittää.

"Elokuvat ja videot kuvaavat elämää ja mielikuvitusta sen kaikissa muodoissa. Tässä blogissa elävät harmonisesti rinnakkain niin klassiset piirretyt kääpiöineen ja scifi-maailmat avaruusaluksineen, kuin taide-elokuvat ja hömppä, sekä pienen ihmisen filosofiat ja rakkaus luontoon, aina taisteleviin jättiläishirviöihin, jotka kulkevat käsi kädessä auringonlaskuun – ja lopputekstit katsotaan nekin autuaana." —JE

Spoilereita saattaa välillä esiintyä. Voit lähettää omiakin kommentteja tai muisteluja videoarvioista (tai yleisesti tästä blogista). Voit tehdä sen täältä sivun alaosasta (voit lähettää myös sähköpostia).

---

Aiempia blogi-postauksia

Uudempia blogi-postauksia

---

10.5.2016

Extra-postaus:
BETAMAX-VIDEONAUHURI SONY SL-C7E

No niin. Beta-seikkailujeni kolmas osa. Kolmas kerta toden sanoo, vai sanooko? Tällä kertaa tilasin Sony SL-C7E (PAL) -betanauhurin vuodelta 1979.

Ei mennyt tälläkään kertaa ilman kommelluksia saati kuin strömsössä, sillä ensinnäkin myyjän myymät samankokoiset paketit olivat menneet postissa ristiin ja minua odottikin paketissa tietokoneen keskusyksikkö... No, pari puhelinsoittoa ja sovimme kommellustoverin (joka onnekkaasti asui suht' lähellä) kanssa vaihtopäivän ja sain lopulta Sonyn Betamax-nauhurin haltuuni.

Kun kerkesin ja pääsin vihdoin testaamaan laitetta, siihen ei tullut alkuun minkäänlaista eloa. Eli ei virtaa minkäänlaista. Kokeilin toisella virtajohdollakin. Kerkesin jo ajatella, että no niin tässä sitä taas olla rikkinäisen betanauhurin kanssa. Mutta harvemmin tosin laitteet tekevät niin täyden tenän, että niihin ei edes virta kulje, joten arvelin, että laitteessa on varmaan pää-virtakytkin jossain. Ennenkin on tullut vastaan tällainen tilanne, joten osasin näppäintä kyllä etsiä, mutta pääkytkin oli sen verran hyvässä piilossa syvällä etupaneelin alla, että tovin kesti.

Ensimmäisten kertojen ajan kesti kauan kunnes Beta-asettui taloksi sisälle laitteeseen, mutta sitten sekin korjaantui itsestään useamman testin jälkeen. Koneen pikkuvika oli jo ostaessa tiedossa, että kuvassa on häiriötä ja se osoittautui testi-Betoilla Likainen tusina ja Riemukupla. Kuva meni lumisateiseksi puolen sekunnin välein. Avasinpa laitteen ja putsasin isopropyylialkoholiin kastetuilla pumpulitikuilla kuvapään, jota sai päältä kätevästi pyöritettyä. Kuva ei heti näyttänyt parantuvan vaan väpätys jatkui.

Laitoin puhtaan kasetin soimaan. Se saattaa toisinaan auttaa putsaamaan kuvapäät, jos niiden likaisuudesta kuvan väpätys johtuu. Alun häiriöiden jälkeen kuva alkoi näkyä paremmin ja pysyi pitkään hyvänä Thorn EMI:n 80-luvun alun Taru sormusten herrasta Beta-kasettia katsoessa. Välillä esiintyi pientä häiriötä, mutta sitä VHS:kin tekee nauhasta riippuen.

Video näkyy nyt suhteellisen hyvin, riippuen kasetista. Mutta ääni värisee ja sen huomaa selvästi aina etenkin kun musiikkia esiintyy. Enpä tiedä onko tuohon sellaista ratkaisua jonka osaisin fixata. Mutta korjausvinkkejä saa mielellään toki laittaa – sattuuko joku aiheesta tietämään?

Kaikkea ei voi näköjään saada. Olen tyytyväinen jos vihdoin tälllaisellakin laadulla saan harvinaiset Beta-kasettini poltettua DVD:ille. Ainakin sen aikaa tuon laitteen soisi kestävän. Nyt päässee mm. Disneyn Salaista aarresaarta, Disney Festivaali III:sta ja monsteriseikkailu Vaarojen Atlantista tihrustamaan.

---

16.4.2016



CARAMBA - PAHOLAINEN KANNOILLA
(VTC-Video / Nordic Video -uusintajulkaisu, 1980-luvun vuokrakasetti). VHS (FIx)
Englanninkielinen nimi: Keoma (USA) / The Violent Breed (Iso-Britannia) (1976).
Ohjaus: Enzo G. Castellari.    Valmistusmaa: Italia.    Tuotantoyhtiö: Uranos Cinematografica.
Genre: spagetti western.    Kesto: 1t 36min.
Kuvasuhde: 1.85:1 (alkuperäinen olisi 2.35:1).    K-16.    Videokoodi: 111.
Englanniksi puhuttu, suomenkielinen tekstitys.
Suomennos: Esko Vertanen.


"En ole koskaan pitänyt liikaa puhuvista ihmisistä." Ja revolveri laulaa jälleen.

Ensivaikutuksena on mukavan rähjäinen ja maanläheinen multainen ja nokinen olemus ratsastajallamme. Kuten elokuvassa Elävänä tai kuolleena, tälläkin kertaa pääsankari on sudensilmäinen.

Elokuvan alkutekstien kitara-teema on ihastuttava, etenkin instrumentaalina. Vaikka laulettu folk ei ykkösmusiikkilajejani olekaan, on elokuvan mittaan laajalti kuultava teema tenhoava. Musiikista naisen laulutyyleineen tulee hieman mieleen Uhrijuhla (1973) ja Hiljainen pako (1971). Ja siitä alkaa pitää koko ajan enemmän tarinan kantavana voimana. Vaikka laulut kovin mahtipontisen alleviivavia ovatkin. Myös miesääni liittyy myöhemmin kuoroon. Vahvaa tunnetta joka tapauksessa riittää. Näin mono-äänityksenäkin. Elokuvan tekijöillä on selvästikin ollut taustalla arvostettavaa kunnianhimoa.

Arvostan myös heti alussa nähtäviä hidastettuja kohtauksia. Niitä nähdäänkin tarinan lomassa aina silloin tällöin tarinaa siivittämässä.

Samoin päähahmo näkee takaumia valveunena omasta lapsuudestaan. Lopulta menneisyys kohtaa nykyisyyden. Joka tekeekin tästä mielenkiintoisen konseptuaalisenkin länkkärin. Havointo herättää ja inspiroi heti siihen, että lännen filmeilläkin on potentiaalia ties' mihin filosofisiin sfääreihin.

Kuva oli hyvä. Värimaailma hyvin hailakka, joskin se sopi tunnelmaan.

Länkkäreitä viime aikoina paljon katsoneena mietin mikä tuossa kyseisessä menneessä ajan jaksossa erityisesti viehättää. Ainakin tuttuus. Näihin auringon polttamiin aroihin maisemiin on helppo samaistua. Vaikka meillä onnekkaasti (vielä) metsäiset kotimaisemat täällä koto-Suomessa onkin. Erityistä länkkäri-fiilistä saakin niillä harvoilla aroilla ja dyyneillä, joita kotiseuduiltani löytyy.

Loppupuolen taistelut on hienosti tehty musiikkiteeman huipennuksineen ja murtuneine lauluartikulaatioineen. Ja myöhemmin pelkkine synnytyksen tuskan äänineen. Loppu on vääjäämätön. Syntymä ja kuolema nivoutuvat yhteen.

"...joka on vapaa ei koskaan kuole."

---

15.4.2016



HUULIHARPPUKOSTAJA (Esselte Video, 1983). VHS (FIx)
Englanninkielinen nimi: Once Upon a Time in the West (1968).
Ohjaus: Sergio Leone.    Valmistusmaat: Italia, USA.    Tuotantoyhtiö: Paramount Pictures.
Genre: western/draama.    Video on leikattu.
Kesto (takakannen mukaan): 2t 35min.
Kesto (videonauhurin mukaan): 2t 32min.
Kuvasuhde: 4:3 – alkutekstit 2.35:1 (alkuperäinen olisi 2.35:1).    K-16.    Videokoodi: 51504.
Englanniksi puhuttu, suomenkielinen tekstitys.    Suomennos: Pirkko Nerlund.



En yleensä kuvaile arvioissani tarkkaan elokuvan juonta tai tapahtumia, jokainen nähköön ne itse, mutta tällä kertaa alku oli yksityiskohtineen ja äänimaailmoineen äärimmäisen kutkuttava ja noston arvoinen.

Vaikka "Olipa kerran lännessä" ei ole huono nimi, Huuliharppukostaja (Once Upon a Time in the West, 1968) kuuluu Hiidenpadan tapaan elokuviin, joiden suomennettu nimi on paljon hykerryttävämpi kuin alkuperäinen. Se kertoo jo nimessään yhdessä sanassa nasevan tyhjentävästi mistä on kyse; kyseessä on yksi parhaimpia taiteellisten tuotosten otsikoita koskaan.

Sergio Leonen tyyli on tässä teoksessa hioutunut huippuunsa ja viipyilevä tyyli antaa katsojalle tilaa ajatuksille, tunteille, aiheeseen ja tiloihin samaistumiselle. Leikkaustyyli on erinomainen, vaikkakin kerronta toisaalta on välillä hieman turhankin hitaan puoleista. Tietyllä tapaa vakuuttavat alkuminuutit antavat odottaa ja lupaavat vähän liikaakin.

Tämä aloittaa Once Upon a Time -trilogian. Toinen (vähiten tunnettu) osa Once Upon a Time... the Revolution (tai: Duck, You Sucker! / A Fistful of Dynamite*, 1971) sijoittuu 1910-luvulle Meksikon vallankumouksen ajoille. Viimeinen osa Once Upon a Time in America (1984) on eeppinen rikosdraama italian-amerikkalaisen mafian noususta, ja myös Leonen viimeinen elokuva.

Totuttuun tapaan Ennio Morricone vastaa musiikista. Vastapainona maskuliiniselle uholle, väkivallalle ja rappiolle – naisen saapuessa kuviin väliin tunnelmoidaan tunteisiin vetoavan klassisen sinfonisen sävellyksen siivittämänä. Femiininen elämää kantava ja ylläpitävä musiikkiteema antaa myös toivoa. Karut, kuivat ja jylhät kanjonimaisemat autiomaineen ovat musiikkia itsessään.

Etukäteen juonikuvauksen lukiessani innostuin erityisesti rautatiehen liittyvästä juonesta. Se oli yksi pääsyitä kasetin hommaamiseenikin. Kaikki höyryvetureihin liittyvä on aina kutkuttavimpia vanhaan aikaan sijoittuvien elokuvien aiheita. (Aiemmin blogissa käsitellyistä aiheeseen liittyvistä elokuvista suosittelen Bronsonin tähdittämää Särkyneen sydämen solaa.)

Stuntit ovat ensiluokkaisia. Elokuvasta paistaa muutenkin aitous, karuilta tuntuvine tapahtumineen. Avainkohdissa esiintyvä musiikki tukee autenttisuutta, valpastaa ja luo vahvan tunnelman. Vaihtelevat monipuoliset musiikit ovat muutenkin länkkäreiden parhaimmistoa. Huuliharppu-teema nousee pikku hiljaa aivan omiin sfääreihinsä. Ja musiikin siivittämistä lähikuvista nautin suunnattomasti.

Minimalistinen "no bullshit"-videokansi fontteineen on erinomainen sekin.

Tämä elokuva pitää katsoa toistamiseen ja katsoa avautuuko tarina vielä laajemmin uudella tavalla.



* Sergio Leonen A Fistful of Dynamite (1971) -elokuvaa ei pidä seikoittaa elokuvaan Kourallinen dynamiittia (1970), jonka alkuperäinen nimi on Two Mules for Sister Sara ja jota tähditti Clint Eastwood. Molemmissa on kylläkin Ennio Morriconen musiikit.

PS. Paras juoma länkkärien katsantoon on Miller Genuine Draft. Ja tulinen salsa & nachot.

MUUTA:

Esselten videota on lyhennetty peräti 4 minuuttia 3 sekuntia. Useita ampumisia on lyhennetty; loppukohtaus mukaan lukien (kiitos leikkaustiedoista ATTIC).

Sivuhuomiona mainittakoon, että tässä on kansipaperina harvinaisen ja yllättävän "lörppää" ohutta joskin kiiltävää paperia.

Lopussa trailerit: Kummisetä, Puhallus, Saturday Night Fever, Superhulttio, Luunmurskaajat, Tappajat. Lisäksi välähtää vain parin ruudun ajan Urban Cowboy.

---

14.4.2016



Nintendo Entertainment System:
SUPER MARIO BROS. 3 (Nintendo, 1988). Vuokravideopeli (Yapon – R-kioski, 1991)
Valmistusmaa: Japani.
Videopelin tuotekoodi: NES-UM-SCN.
Genre: tasohyppely.
Peli englanninkielinen, kansipaperin tekstit suomeksi.


Videomuseo on tiukasti ajan hermolla ja seuraa tarkkaan aikansa ilmiöitä – kolmisenkymmentä vuotta niiden ilmestymisen jälkeen.

Super Mario Bros. 3 näki päivänvalon meillä Euroopassa vasta vuoden 1991 elokuussa, kun se ilmestyi Japanissa jo vuoden 1988 lokakuussa. Pohjois-Amerikassa tämä Marion viimeinen tasohyppely NES:ille julkaistiin helmikuussa 1990. Ensimmäisen osan tapaan juonena on jälleen prinsessa Toadstoolin pelastaminen Bowserin kynsistä.

Maailmat ja kentät

Pelissä on kahdeksan maailmaa (tai kuningaskuntaa) ja jokaisessa vaihteleva määrä tasohyppelykenttiä. Maailmoissa liikutaan lautapelimäisellä kartalla, josta valitaan tasot. Näin päästään etenemään seuraaviin kartan alueisiin kun taso on selvitetty. Ylhäältä päin kuvattu maailman yleiskartta luo peliin avaruutta ja liikkumisen vapautta. Etenemisreittejä voi itse valita ja välillä voi tehdä oikopolkuja. Kaikkialla ei siis tarvitse aina käydä, mutta niinkin voi tehdä. Kartalla edetessä pyritään linnaan ja sitä kautta ilmalaivaan, jossa tapahtuu kunkin maailman lopputaisto. Linnojen kuninkaat ovat muuttuneet eri eläimiksi ja kultakin loppuvastukselta eli Pumm Pummilta löytyy valtikka, jolla kuninkaan saa muutettua takaisin ihmiseksi.

Joitakin bonuksia löytyy vain tietyistä ja piilotetuista paikoista. Huilulla pääsee hyppäämään valitsemansa määrän maailmoja eteenpäin.

Tasoissa on mukavasti vaihtelua ulkoilman ja sisätilojen välillä, ja kenttäsuunnittelu on ensiluokkaista. On hiekka-autiomaita pyramideineen, vesikenttiä, luolastoja ja jäämaata jossa liukastelee. Oma suosikkini on nelosmaailma, jossa kaikki on jättiläismäistä. Takakannessakin mainittu pelaajaa jahtaava polttava aurinko on sekin muistorikas, piinallisuudestaan huolimatta. Vastuksia ja vihollisia on tosiaan monenlaisia ja mielikuvitusta riittää.

Väliin pelataan myös bonus-pelejä kuten muistikorttipeliä (N-merkkinen pataruutu), automaattia (pataruutu) jossa yritetään koota liikkuvista hahmosuikaleista oikea kuva ja Toadin talossa valitaan aarrearkku, josta saadaan apuvälineitä.

Pesukarhuna luokses' pompin

Valita voi jälleen yksinpelin tai kaksinpelin vuorottelevalla pelitavalla. Yksinpelissä pelataan Mariolla. Hahmolla on tällä kertaa erilaisia pukuja tai olomutoja, joita löytää matkan varrella erilaisten bonusesineiden muodossa. Pesukarhuna pääsee lentämään. Se on erityisen rentouttavaa ja oli kolmannen osan eniten innostusta saaneita uusia miellyttäviä peliominaisuuksia. Tanooki-puvussa Mario (tai Luigi) pystyy muuttua kivipatsaaksi hetkeksi, jolloin viholliset eivät aiheuta vahinkoa. Sammakkopuvussa pystyy uimaan nopeammin ja ketterämmin. Se myös lisää hypyn korkeutta kuivalla maalla. Vasarapuvussa hahmo muuttuu "vasaraveljekseksi" ja pystyt heittelemään vasaroita.

Tekniikan ihmelapsi

Pelin vaikeuskäyrä jyrkkenee tasaisesti ja pikku hiljaa meno on todella hillitöntä. Loppupuolella ja jo sitä aiemminkin aletaan kokea hektisiä ja kinkkisiä hetkiä. Erityisesti mieleen on jäänyt loppupuolen taivaalla hyppelemiskentät, joissa pitää tehdä sekunnin murto-osan oikeita hyppypäätöksiä. Näissä kentissä saa kyllä isommatkin kartutetut elämävarannot kulumaan. Viimeinen helvettimäinen maailma tulimerineen, tankkeineen, pommeineen ja tulisateineen ovat aikamoista meininkiä kuin sotatantereella konsanaan. Jo pelkästään hyvän kuvakaappauksen saaminen taistelutilanteen siimellyksessä oli työn ja tuskan takana.

Olen pelannut pelin läpi, mutta emulaattorilla tallentamalla. Alkuperäisellä NES-laitteella on hauska vain pelailla sinne asti kuin haluaa ja jaksaa. Kärsivällisyyteni ei riittäisi SMB3:n läpitahkoamisen yrittämiseen alkuperäisellä koneella. En jaksaisi aina aloittaa peliä alusta. Tasonvalitsemiskoodien puuttumista voisikin pitää muutoin mestarillisen pelin harvoina miinuksina. Sillä peli on pitkä ja harva sitä yhdellä istumalla jaksaa alusta loppuun kaluta. (Toinen vaihtoehto olisi tuhlata sähköä laittamalla peli tauolle ja pitämällä laitetta päällä seuraavan pelikertaan saakka.) Tietenkin huilu-warpeilla eteneminen nopeuttaisi huomattavasti, jos pelaisi vaikkapa speed runina. Joka tapauksessa emulaattori säästää jälleen hermoja ja pääsee ylipäänsä pelistä nauttimaan alusta loppuun, vaikka se ei aina autenttisimmalta tavalta tuntuisikaan.

Musiikit ovat ikimuistoiset. Niistä vastasi Nintendolla vuodesta 1984 vaikuttanut Koji Kondo. Erityisesti lopputekstien hawaiimainen palmurannat mieleen tuova aurinkoinen iloluontoinen musiikki on loistava ja jää hyräiltäväksi mieleen. (Siitä muistuukin myös jotenkin mieleen Willy Fog seikkailee maailman ympäri, 1981, -piirrossarjan nostalginen ja surumielinenkin 16. Hawaii-jakso loppumusiikkeineen, jossa on kuitenkin onnellinen loppu.)

Vuokrapelin mainos, jossa on käytetty "Super Mario Bros. 3:n" promokuvaa. Kuva on alunperin poimittu Famicom-version kansitaiteesta (jossa se oli käännettynä toisin päin alkuperäiseen suuntaan – senhän jo päättelee helposti tietyistä yksityiskohdista, huomaatko... Tsekkaa nuotti-kuutiot).

Hämmästyttävintä on, että kaikki tämä riemu ohjelmakoodeineen, spriteineen, animaatioineen, teksteineen, äänitehosteineen ja musiikkeineen on pakattuna vain 384 kilotavuun! Siis 3 072 000 bittiä – pyöreät kolme miljoonaa nollaa ja ykköstä oikeassa järjestyksessä saa aikaan tällaisen tuloksen. Täysin uskomaton saavutus ja ohjelmointityön mestarinäyte – ja jo vuonna 1988. (Mainittakoon, että japanilaisessa versiossa verrattuna kansainväliseen on vain joitain pieniä eroja.) Vanhojen laitteiden rajoitteiden ja ominaispiirteidensä takia pelien ohjelmointi niille onkin ollut oma taiteen lajinsa. Ja se on sitä edelleen uus-retropelien myötä. Eksperttikooderit pyrkivät saamaan vanhojen laitteiden raudasta kaiken mahdollisen 110 prosenttisesti irti. Jo aikoinaan 8-bittisestä Nintendostakin osattiin ottaa kaikki irti. Mainittakoon myös vaikkapa julkaisematta jäänyt huippunopeaa skrollausta sisältävä NES:in Bio Force Ape (1991).


Pelin vastuksia manuaalista. Kiertokiekko tekee "Marionin" liikkumisen hankalaksi – niin anteeksi kenen? Nämä suomennetut nimet ja muut käännökset ovat aina klassikoita. "Pöö puijari" on myös silkkaa neroutta.




Kolmonen on ykkönen

Joidenkin julkaisujen, kuten tämän vuokraversionkin takakannessa on pelistä kuvakaappaus, jollaista kohtaa ei itse pelissä esiinny (keskimmäinen oranssi kuva). Eli kuva on varhaisemmasta kehitysversiosta poimittu. Tällaisista prototyyppi-pelivaiheista on myös löydetty vanha videomainos, kuten ohessa.

Tämän pelin vuokraushinta on ollut kalleimmasta päästä eli 35 markkaa. Tuota kalliimpia vuokraushintoja NES-peleille ei tietääkseni Ärrällä ollutkaan.

Seuraavana Marion tasohyppelyjatkumossa vuorossa olivat SNES:ille "Mario nelonen" eli Super Mario World (Japanissa 1990, Euroopassa 1992) ja Super Mario All-Stars (1993), joka sisälsi 16-bittiset päivitetyt versiot Marion aiemmista inkarnaatioista, kolmas osa mukaan lukien.

SMB3 on uudelleenjulkaistu Virtual Console -nimikkeenä laitteille Wii, Nintendo 3DS ja Wii U, joten nykypelaajatkin ovat päässeet klassikon kimppuun. Game Boy Advance -versio ilmestyi 2003 ja Super Mario Makerillä (2015) voi nykyään suunnitella omia kenttiä.

Mario kolmonen on monien mielestä NES:in parhain peli. Löytyy varmasti muitakin hyviä pelejä, mutta voin yhtyä tähän näkemykseen, että parhaimmistosta parhaimpia se edustaa. Tietokonepelit (PC, Amiga ja C64) olivat itselleni kultaiselta 1980-luvulta lähtien tutuimpia. Videopeleihin aloin enemmän tutustua kun aloitin keräilyn ja Fantasiaseikkailut-pelimuseosivustoni vuonna 2001. Oikeastaan Mario-kolmos-pelikokemuksen myötä laajempi Nintendo-keräilyni lähti toissa vuonna liikkeelle, sekä Angry Video Game Nerdin huumori- & raivopelivideoiden inspiroimana.



PS. Tämä michaelrobot13:a tekemä aprillipila-kansi vuodelta 2015 kuvitteellisesta neljännestä Mariosta oli niin hienosti tehty, että halusin liittää kyseinen kuvan tähän vielä. Koko postaus: http://www.ign.com/blogs/michaelrobot13/2015/03/31/super-mario-bros-4-unveiled

PPS. SMB3:sta julkaistiin hiljan harrastajien kokonaan suomeksi kääntämä Super Mario Velj. 3 -reproversio erittäin rajoitettuna painoksena.

PPPS. Minulla on myynnissä Super Mario Bros. 3 Yapon-vuokrakansi + pelimoduuli.

---

7.4.2016



Nintendo Entertainment System:
TETRIS (Nintendo, 1989).
Vuokravideopeli (Yapon / Mon Pote Media Oy – R-kioski, 1990)
Valmistusmaa: Japani.
Videopelin tuotekoodi: NES-EI-EEC (SCN).
Genre: puzzle/reaktio/hahmotuskyky.
Peli englanninkielinen, kansipaperin tekstit suomeksi.


Venäläinen keksintö Tetris on pelityypeistä kaikkein koukuttavin. Etenkin klassisimmat perusversiot. Aina kun tämän pelin päälle pistää ei pelaamiselle loppua näy. (Remedy Entertainmentin Death Rally on myös ollut sellainen kun sitä rupeaa pelaamaan, että eipä tarvitse seuraavana yönä nukkua.)

Palikoiden viemää

Jos löytyy joku joka ei peliä ole pelannut, niin kerrottakoon, että Tetriksessä tippuu ylhäältä eri muotoisia (ja värisiä) palikoita. Palikat tulee kääntää ja järjestää mahdollisimman hyvin niin, että alhaalle saa muodostutettua yhtenäisiä rivejä. Kun vaakarivi tulee täyteen, se häviää ruudulta ja loput palikat siirtyvät rivin alemmas. Kerralla voi saada hävitettyä yhdestä neljään riviä. Pelin edetessä tahti kiihtyy ja palikoiden sommittelu vaikeutuu. Palikoita on muodoltaan seitsemän erilaista. Oma suosikkini on pitkulainen neliruutuinen palikka. Mutkaton palikka sopii yleensä tilaanteeseen kuin tilanteeseen.

Tapanani onkin usein koota palikkamuuria, johon jätän korkean kuilun johonkin kohtaan. Sitten on mukava tiputella noita neli-palikoita ja katsoa kun neljä riviä häviää kerralla taivaan tuuliin. Nimi "tetris" tuleekin juuri tästä tempusta. Tässä kuilu-pelitavassa on tosin riskinsä ja koko peli voi mennä yhdestä virhepainalluksesta pieleen, kun korkea kuilu tukkeutuukin. Kuilua voi olla vaikea vapauttaa takaisin aukinaiseksi, jos vauhti on jo kova ja/tai yläreuna häämöttää lähellä.

Strategista pelisilmää siis on hyvä olla mukana tilanteissa ja peliä voi pelata monella eri tyylillä ja tavalla. Kokeilemalla ja erheistään oppii.

Pelin kehitti neuvostoliittolainen Aleksei Pažitnov kesällä 1984 Elektronika 60 -koneelle, josta se käännettiin ensin PC:lle. Tämä 8-bittisen NES:in Tetris (jenkeissä 1989, Euroopassa 1990) on hyvä, mutta vaikeuskäyrä on aivan liian jyrkkä. Eli tahti hyppää hallittavissa olevasta aivan liian kiivaasti kaaokseen jollain yhdeksän jälkeisellä tasolla. Pelin aloitustason voi valita ykkösestä yhdeksään ja pelimuotoja on kaksi erilaista. A on tavallinen ja B-pelimoodissa voi valita kuinka korkean pinon haluaa "roskaa" lisähaastetta tuomaan.

Musiikkivaihtoehtoja on kolme: Tchaikovskin Pähkinänsärkijästä Sokerihaltijattaren tanssi (joka kuultiin mm. Disneyn Fantasiassa), reipas iloluontoinen (jokseenkin täysin absurdikin) venäläisiä vaikutteita sisältävä melodia sekä rauhoittava ambientahtava teema, jonka yleensä valitsen. Pitkään pelatessa musiikit alkavat kuitenkin puuduttaa loppumattomassa luupissaan.

Nintendon Tetris julkaistiin Euroopassa omana julkaisuinaan sekä mm. kokoelmakasetilla Super Mario Bros./Tetris/Nintendo World Cup (koodi NES-ZZ-SCN). Suomi-vuokraversiota vuokrattiin 25 markan vuorokausihinnalla. Wikipedian mukaan levinnein Tetris-versio on Nintendon Game Boylle.


Tetris on kaikille suositeltava palikka-klassikko vauvasta vaariin. Mikä versio on sinun suosikkisi?



PS. Silmissä vilisevistä palikoista muistui mieleen Simpsonit-klassikkokohtaus (vaikka kuvasuhde tässä esimerkissä onkin miten sattuu):



PPS. Tetriksestä on tehty jopa lautapeli. Cinemassacren videossa ensi kertaa siihen törmäsin. En kyllä etukäteen keksinyt miten Tetriksestä voi saada lautapelin, mutta ei se hullummalta sitten tuntunut vaan kiinnosti pelillisesti oikeastaan noista esitellyistä "eniten". Palikkatestimeininkiä.

---

5.4.2016

Extra-postaus:
BETAMAX-VIDEONAUHURI TOSHIBA V-9600

No ei ole minulla tuuria Beta-nauhureiden kanssa... Aiemmin ostin Sanyon vuoden 1978 pianokoskettimisen järkäleen, joka jotenkin toimi mutta kuva oli huono. (Pianon kokoinen melkein muuten itse laitekin.) Putsasin kuvapään moneen kertaan isopropyylialkoholilla ja kuva hieman parani, mutta silti kuvaan jäi vaakaviivaista häiriötä.

No nyt toiveikkaana ostin Toshiba V-9600 Beta-videonauhurin sikaa säkissä kun halvalla sai... (kuten eräässä Neil Hardwickin ohjaamassa 80-luvun TV-sarjassa isäntä aina totesi).

Beta meni sisään, mutta ei tule ulos. Fiiliksen mukaan kuulostaisi, että Play ja kelaus tuntuisivat lähtevän päälle, mutta en löytänyt VHS-soittimen virittimellä enkä plasmatelkkarinkaan viritystoiminnolla oikeaa kanavaa. Eli en tiedä toimiiko tuonkaan puolesta.

Eject siis yrittää työntää kasettia ulos, mutta ei lähde. Annoin sille itse kyytipojaksi hieman voimaa sattumalta oikeasta tapista työntäen, jolla sain Betani takaisin kerittyä. Mutta harmillisesti hieman ryttyä tietenkin tämän kaiken seurauksena tuli. Onneksi ylipäänsä sain arvokasetin takaisin. Ei tosiaan olisi kannattanut heti hyvällä kasetilla ruveta ekana testaamaan...

Kokeilin vielä toisen kerran vähemmän tärkeällä Beta-nauhalla ja jumiin jäi. Taas vähän vauhtia ja kasetti peräytyi, mutta kokonaan tällä kertaa sitä ei saanut irti kuin kasetin poikkaamisella.
Täällä juuri tuota kyseistä vikaa jo ennusteen omaisesti ounasteltukin – "Tape fails to thread up": http://www.palsite.com/9600tech.html

Eli ilmeisesti vyön vaihtamaisella voisi kunnostuksen ainakin aloittaa.

Tämä lähtisi parilla kympillä osaavalle kunnostajalle. Tappiollehan tämä meni joka tapauksessa. Vain nouto stadista. Löytyy alkuperäisessä joskin teippaillussa laatikossaan. Tuosta varmaan osaava tosiaan saisi fiksailtua.

Ei johtoja (paitsi virtajohto on kiinni laitteessa). Tavallisen RF-johdon tarvitsee.

Tarjous on voimassa kunnes toisin tässä lukee.

---

3.4.2016



KAUHUN PLANEETTA (Warner Home Video / ScanVideo, 1986). VHS (FIx)
Englanninkielinen nimi: Galaxy of Terror (1981).
Ohjaus: Bruce D. Clark..    Valmistusmaa: Yhdysvallat.    Tuotantoyhtiöt: New World Pictures, United Artists.
Genret: scifi/kauhu/vieras planeetta.
Kesto: 1t 19min (elokuva on leikattu).    Kuvasuhde: 4:3 (alkuperäinen olisi 1.85:1).
K-18 (myöhempi elokuvatarkastamon tarra K-16).    Videokoodi: WEV 99446.
Englanniksi puhuttu, suomenkielinen tekstitys.


Sain tämän kasetin kokoelmiini aivan hiljan. Kyseinen elokuva kuului lukuisia vuosia eniten etsimiini kasetteihin ihan koukuttavan "pulp scifi"-kansitaiteensa puolesta. Kyseisessä maalatussa taiteessa luuranko-päinen siivekäs olio uhmaa naista pulassa. Takana kallion päällä jokin ihmeellinen toinen käärmemäinen oranssi olio seuraa tapahtumaa. Taustalla häämöttävät vieraan planeetan näkymät ja avarat puitteet ovat muutenkin kiehtovat.

Tämä on yksi 80-luvun kutkuttavimmista kansista, huolimatta uudemman tyyppisestä vaakunamaisesta Warner Bros. -logosta. DVD-julkaisuissa tämän kuvataiteen sävyt on saturoitu täysin pieleen ja tummennettu tukkoon. Tässä sävyt ovat luonnonläheiset ja uskoakseni alkuperäistä maalausta kunnioittavat.

Kuten tosin arvata saattaa, kansikuvan kohtausta ei elokuvassa esiinny. Tai se on hyvin erilainen ja tapahtuu pimeässä ympäristössä. Video on myös leikattu, joten pahamaineisinta kohtaa ei nähdä.

Elokuva alkaa hienoilla vieraan planeetan rauniomaisemilla. Sitä seuraa kohtaus, jossa punapäisenä hehkuva olio antaa vanhalle rouvalle neuvoja. Avaruusefektit ovat muutenkin näppäriä. Elokuvan nimi noudattaa scifi-kalkkunaperinteitä, vaikka heti alkumetreistä käy myös ilmi, että "B-elokuvaksi" budjettia on ollut varsin mukavasti käytettävissä. Tuottajana toimii 80-luvun B-scifien takuu-tuottaja Roger Corman.

Rosoinen vieraan Morganthus-planeetan pyramidi, jolle hahmot pyrkivät, on pysäyttävä näky. Tutkimuspartion avaruusihmiset ovat reppuineen kuin Haamujengistä reväistyjä. Painajainen Elm Streetillä -elokuvista tuttu Robert Englund on yksi tutkimusretkikunnan jäsenistä.

Tunnelma pelottavine äänimaailmoineen on oudon yllättävästi juuri sellainen, mitä saatoin etukäteen kuvitella. Kauhutapahtumia voisi olla ehkä vähän hienovaraisemmin ripoteltuina niin ne olisivat purevampia. Kirjaimellisesti.

Yllättävän konseptuaalinen tieteiskertomus, jossa katsojan pääteltäväksi jätetään iso osa. Hyvä merkki, että elokuvan haluaa katsoa pian uudestaan. Mielenkiintoinen elämys ja odotuksen arvoinen.



MUUTA:

Alussa traileri: V (kesto 6 minuuttia!).

---

3.4.2016



MISSION MARS – MATKA SUUREEN TUNTEMATTOMAAN. (Star Video, 1984). VHS (FIx)
Englanninkielinen nimi: Mission Mars (1968).
Ohjaus: Nick Webster.
Tuotanto: Sagittarius, Red Ram Production.
Valmistusmaa: Yhdysvallat.    Genre: scifi/vieras planeetta.
Kesto: 1t 27min.    Kuvasuhde: 4:3.    Sallittu lapsille.    Videokoodi: -.
Englanniksi puhuttu, suomenkielinen tekstitys.


Olin tämän kasetin ostamista pitkään vältellyt, vaikka se oli tullut aina silloin tällöin halvalla vastaan. Geneerinen kansi ei herättänyt innostusta, vaikkakin Mars-planeetta aiheena on toki aina kiinnostava. Nyt päätin rainan kuitenkin katsastaa kun sain sen kasassa muiden videoiden kera.

Tulee alkuun mieleen, että kyseessä voisi olla insinöörin ohjaus, sillä avaruusmatkailun teknisiin seikkoihin kiinnitetään tarkkaa huomiota kun raketilla päästään alussa Maan kamaralta lähtemään.

Maan tapahtumia sivutaan samalla ja aurinkoisen lomakohteen bikini-beibejä nähdään Marsiin matkaamisen välissä piristämässä. On alamitoitetusti sanoen varsin uskomatonta sattumaa, että miehistön jäsenet vain sattuvat näkemään matkallaan avaruuteen pyörimään jääneitä venäläisiä kosmonautteja. Meteoriittimyrskyynkin törmätään.

Marsissa vallitsevien olosuhteiden kuuleminen on aina mielenkiintoista. Ja olen iloinen, että Marsiin kuitenkin suhteellisen rivakasti onnistutaan laskeutumaan. Ja päästään vierasta planeettaa peräti tutkimaan! Se ei nimittäin valitettavasti ole mikään itsestäänselvyys avaruuselokuvissa. Tästä suurta plussaa. (Vaikka lavastemaisemat loppuvatkin toisinaan horisontiltaan "kesken".)

Vieraan planeetan tutkimuksesta kertovat elokuvat ovat aina kiehtovia, vaikka miten hölmöjä ne olisivat. Tässä on kuitenkin onnistuttu paikoin ihan mukiin menevästi. Vieraat elämänmuodot ovat kiehtovimpia asioita, mitä mielikuvitukselle ja avaruuden todellisuuden pohtimisille voi olla.

Oman osuutensa tunnelman luomisessa tekee B-luokan scifi-elokuvista ja ufoiluista tuttu Theremin-soitin. Muutoin musiikin käyttö on todella omituista. 60-luvun kevyt psyke-pop-soundtrack ei itseäni vakuuta; ei myöskään marsilaisen "hyökkäyksessä". Joka muutoin on mukavan mielikuvituksekas (joskin erittäin rajatun budjetin lähinnä zoomiin ja ristileikkauksiin perustuva) kohtaus liikkumattomine modernin taiteen patsasveistoksineen. (Tulee mieleen John Carpenterin Pimeässä tähdessä, 1976, vieraana elämänmuotona esitetty oranssi rantapallo.)

Yllätyin joka tapauksessa positiivisesti elokuvassa sen mielikuvituksen käytöstä. Odotin paljon laimeampaa esitystä. Jossain kohdin mieleen tuli hiemaan Oliot-elokuvan huipennus ja lievästi Kielletty planeetta (1956). Kontaktiyritykset vieraaseen (foliopalloon) ovat mielenkiintoiset.

Ihmeitä ei kannattane odottaa, mutta katsottava ja suhteellisen viihdyttävä 60-luvun kioski-scifi-pläjäys, joten olin parin euron ostokseeni tyytyväinen.

---

Aiempia blogi-postauksia

Uudempia blogi-postauksia

---

Tästä voit jättää kommentin johonkin videoarvioon (tai yleisesti tähän blogiin).
Voit myös halutessasi muokata vanhaa kommenttiasi (tai poistaa sen) tätä kautta ilmoittamalla.

Nimi: (pakollinen) Sähköposti: (pakollinen)  Huom. sähköpostisi ei tule näkyville. Älä kirjoita tähän mitään: Kotisivu: Otsikko / postaus jota kommentoit: Kirjoita kommenttisi: