logi sisältää elokuva-arvioita ja muisteluja
kokoelman
1980-luvun ja 90-luvun alun retro-videokaseteista. Mm. scifi, fantasia, piirretyt,
anime, kaiju/monsterielokuvat, kauhu, mysteeri, arthouse ja draama ovat genreinä edustettuina.
Arvosteluasteikko on yhdestä viiteen tähteä.
Blogissa käsitellään pääasiassa Suomi ex-vuokrakasetteja. Mukana on välillä myös ulkomaisia kasetteja.
Myös muita vanhoja (harvinaisiakin) elokuvia ja sarjoja välillä käsitellään (mm. TV-nauhoituksia ja DVD:itä),
sekä erikoisuutena Nintendon vuokravideopelejä. Toiveitakin saa esittää."Elokuvat ja videot kuvaavat elämää ja mielikuvitusta sen kaikissa muodoissa. Tässä blogissa elävät harmonisesti rinnakkain niin klassiset piirretyt kääpiöineen ja scifi-maailmat avaruusaluksineen, kuin taide-elokuvat ja hömppä, sekä pienen ihmisen filosofiat ja rakkaus luontoon, aina taisteleviin jättiläishirviöihin, jotka kulkevat käsi kädessä auringonlaskuun – ja lopputekstit katsotaan nekin autuaana." —JE
Spoilereita saattaa välillä esiintyä. Voit lähettää omiakin kommentteja tai muisteluja videoarvioista (tai yleisesti tästä blogista). Voit tehdä sen täältä sivun alaosasta (voit lähettää myös sähköpostia).
Aiempia blogi-postauksia |
Uudempia blogi-postauksia |
7.1.2016
Nintendo Entertainment System:
SUPER MARIO BROS. 2 (Nintendo, 1988). Vuokravideopeli (Yapon – R-kioski, 1989)
Valmistusmaa: Japani.
Videopelin tuotekoodi: NES-MW-EEC (SCN).
Genre: tasohyppely.
Peli englanninkielinen, kansipaperin tekstit suomeksi.
Takakannen teksti: "Mario on tullut takaisin. Isompana ja vauhdikkaampana!
Tällä kertaa kyseessä on suoraa toimintaa! Sinun täytyy vapauttaa Subeonin maa paholaisen kynsistä. Apunasi ovat Mario, Luigi, Toad ja prinsessa. Tehtäväsi ei ole helppo. Joudut matkaamaan ihmeellisten ja monimutkaisten maiden lävitse selvittäessäsi pelin salaisuutta. Sinulla on käytössä uusia voimia, joita Mario ei ole aikaisemmin kokenut. Kaikki esineet, joita löydät, voivat olla aseita - mutta ole varovainen! Et ole koskaan nähnyt tälläisiä vihollisia. Vain rohkeus ja kekseliäisyys voivat auttaa Sinut ja Marion voittoon saakka! Nopeus on valttia!"
Tällä kertaa kyseessä on suoraa toimintaa! Sinun täytyy vapauttaa Subeonin maa paholaisen kynsistä. Apunasi ovat Mario, Luigi, Toad ja prinsessa. Tehtäväsi ei ole helppo. Joudut matkaamaan ihmeellisten ja monimutkaisten maiden lävitse selvittäessäsi pelin salaisuutta. Sinulla on käytössä uusia voimia, joita Mario ei ole aikaisemmin kokenut. Kaikki esineet, joita löydät, voivat olla aseita - mutta ole varovainen! Et ole koskaan nähnyt tälläisiä vihollisia. Vain rohkeus ja kekseliäisyys voivat auttaa Sinut ja Marion voittoon saakka! Nopeus on valttia!"
Super Mario Bros. 2 (SMB2) -pelien julkaisukuviot ovat monimuotoiset ja mielenkiintoiset,
joskin samalla sekavatkin.
Joten käyn tässä postauksessa läpi eri maiden peliversiot ja niiden eroavaisuuksia.Meillä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa tunnettu Super Mario Bros. 2 (1988) on alunperin aivan eri Famicom Disk System -peli erilaisilla hahmoilla nimeltänsä Yume Kōjō: Doki Doki Panic (1987), joka julkaistiin ainoastaan Japanissa. Mario-versioon vain sprite-hahmoja ja animaatioita vaihdettiin ja peliä jonkin verran muokattiin. Esimerkiksi länsimaisessa SMB2:ssa Mario ja muut hahmot voivat juosta; Doki Doki Panicissa hahmot eivät juokse.
Doki Doki Panic julkaistiin itseasiassa virallisesti vain levykkeellä – Famicom-moduuliversiot joita näkee myynnissä ovat piraattiversioita.
Vertailu "Super Mario Bros. 2:n" (Nintendo Entertainment System, 1988) ja "Yume Kōjō: Doki Doki Panic:in" (Famicom Disk System, 1987) pelien alusta.
Ylempänä "Mario 2" ja alla "Doki Doki".
Pelattavia hahmoja ovat Mario, Luigi, prinsessa ja sienimies Toad. Jokaisella on oma erikoisominaisuutensa. Tosin en ole itse havainnut erityistä hyötyominaisuutta muilla prinsessaan verrattain. Prinsessa on kätevin, koska hahmo leijuu hetken aikaa ilmassa. Se auttaa ja helpottaa peliä monissa paikoin suunnattomasti ja leijuminen on muutenkin nautinnollista. Itse tuleekin aina pelattua vain prinsessalla.
Näillä Mario-hahmoilla alkuperäisen "Doki Doki Panic:in" itämaiset hahmot korvattiin.
Tasohyppelypelin erikoisominaisuutena on kasvien, vastustajahahmojen ja esineiden poimiminen. Kasveja voi heittää vastustajien päälle. Vastustajia itsejäänkin voi nostaa päänsä ylle ja heittää. Joistakin kasveista paljastuu ovi-teleportti. Ovi-maailmoista löytyy toisinaan kolikoita ja lisäelämiä. Pommeja pitää osata käyttää oikeissa kohdissa ja säännöstellen, jotta kyseisissä kentissä pääsee etenemään kun räjäyttää oikeat käytävän kohdat. Hiekkamaailmassa kaivetaan nopeasti alaspäin sopivia reittejä samalla vastustajia väistellen. On myös avaimia joita pitää etsiä ja kantaa mukanaan, jotta pääsee lukituista ovista läpi.
Pelissä on seitsemän maailmaa. Kussakin on kolme kenttää, paitsi viimeisessä maailmassa on kaksi. Yhteensä kenttiä on siis 20. Alkupään kenttien loppuvastus on tötterösuinen vaaleanpunainen rusettipäinen munia viskova otus. Munien päälle pitää hypätä ja viskata ne takaisin pomon päälle. Hyppy tulee ajoittaa oikea-aikaisesti. Rotta-pomo on hankalahko; se heittelee äkkiä räjähtäviä pommeja, jotka pitää keretä viskaamaan sille itselleen takaisin.
Mario kakkosessa ja Doki Dokissa on samoja musiikkeja, mutta erojakin esiintyy. Kuten Dokissa alkuintrossa on eri musiikki kuin Marion karnevaalimainen teema. Pirteän iloinen ulkomaailmamusiikki on molemmissa sama, mutta Dokissa lyhyempi. SMB2:ssa teleporttiruudussa soi hidas versio Mario ykkösen teemasta Dokin eteerisemmän sävelen sijaan.
The Lost LevelsJapanilainen Super Mario Bros. 2 (1986) julkaistiin länsimaissa nimellä Super Mario Bros.: The Lost Levels. Alkuperäisen Japani-julkaisun pelityyli ja graafinen ilme on vastaava ensimmäisen Marion kanssa, mutta kenttiä ja peliä on huomattavasti vaikeutettu heti alusta lähtien. Siksi se julkaistiinkin alunperin vain Japanissa varsinaisena "Mario kakkosena", koska arveltiin että se olisi liian vaikea ulkomaisille pelaajille. Lost Levels löytyy graafisesti päivitettynä 16-bittisenä versiona Super Nintendon Super Mario All-Stars (1993) -pelistä.
Selventävä (?) graafi Super Mario Bros. 2. -pelien eri julkaisuista.
(Kiitos ideasta VideoGamesAreRad.com)Kaikki tämä julkaisuhistoria selittää länsimaisen kakkos-osan erilaisen pelityylin muihin Mario-peleihin nähden, koska se muokattiin alunperin toisesta pelistä. Kakkonen onkin virkistävän erilainen ja omalaatuinen pelikokemus. Sain vasta tänä vuonna itsekin tietää Mario kakkosen pohjautuvan Doki Doki Paniciin. Se muutti suhtautumiseni peliin kerta heitolla ("cannot unsee"), mutta mielenkiintoisella tavalla. Sillä keräilijän mieltä eri versiot aina kutkuttavat ja niiden graafisten ja muiden eroavaisuuksien vertailu tuottaa mielihyvää. Tämä "meidän Mario kakkosemme" julkaistiin taasen takaisin Japanissa Super Mario USA -nimellä vuonna 1992. Ympyrä sulkeutui.
"Avaa videoruutu"-lehden numero 1/1992 takakannen mainos, jossa on käytetty "Super Mario Bros. 2:n" promokuvaa
– siinä Shy Guy houkuttelee liittymään R-kioskin Super-klubiin.
Lehti alkoi ilmestyä luultavasti 1983 R-kioskin VIP Video Clubin mainoslehtenä.
Lehden perusteella tulikin tenavana valittua videoita, joita vanhempien ja isovanhempien kanssa
käytiin vuokraamassa. Nykyään lehdestä on tullut VHS:ien lisäksi bongattua myös Nintendon pelejä joita olen
halunnut kokoelmiin.[Tämä postaus on julkaistu alunperin Fantasiaseikkailut-blogissa]
Segan vastaus Nintendon putkimiehelle: vinhasti pyörivä siili
Aiemmin Super Mario Bros. -postauksen yhteydessä
kävin sivuartikkelissa Giana Sistersiä läpi,
joten tällä kertaa juttua Marion toisesta haastajasta.
"Iske videopelin nopeuseste auki Sonic Siilellä. Vilahda ohi käyttäen Super Sonic Kierrehyökkäystä (Super Sonic Spin Attack). Tee surmansilmukka uhmaten painovoimaa. Voit jopa pyöriä ympäri 360 asteen kiertävässä sukkulassa. Et ole ikinä nähnyt mitään sen kaltaista!"
Sega etsi kilpailijaa Nintendon Mario-peleille ja hahmoa, josta olisi tehty yhtiölle uusi maskotti – Alex Kiddin syrjäyttäjäksi. Useita luonnostelmia tehtiin, kuten armadillo, koira, Theodore Rooseveltin näköishahmo pyjamissa (josta tuli myöhemmin Tohtori Robtonikin pohja) ja ulkonevilla korvillaan esineitä keräilevä jänis. Lopulta valittiin piikikäs siili, jonka työnimenä oli Mr. Needlemouse. Sonicin sininen väripigmentti poimittiin sopimaan Segan logoon. Siilin kengät taas inspiroitiin Michael Jacksonin kengistä...
Voit lukea koko Sonic-artikkelin Fantasiaseikkailut-sivuston blogissa.
Aiemmin Super Mario Bros. -postauksen yhteydessä
kävin sivuartikkelissa Giana Sistersiä läpi,
joten tällä kertaa juttua Marion toisesta haastajasta."Iske videopelin nopeuseste auki Sonic Siilellä. Vilahda ohi käyttäen Super Sonic Kierrehyökkäystä (Super Sonic Spin Attack). Tee surmansilmukka uhmaten painovoimaa. Voit jopa pyöriä ympäri 360 asteen kiertävässä sukkulassa. Et ole ikinä nähnyt mitään sen kaltaista!"
Sega etsi kilpailijaa Nintendon Mario-peleille ja hahmoa, josta olisi tehty yhtiölle uusi maskotti – Alex Kiddin syrjäyttäjäksi. Useita luonnostelmia tehtiin, kuten armadillo, koira, Theodore Rooseveltin näköishahmo pyjamissa (josta tuli myöhemmin Tohtori Robtonikin pohja) ja ulkonevilla korvillaan esineitä keräilevä jänis. Lopulta valittiin piikikäs siili, jonka työnimenä oli Mr. Needlemouse. Sonicin sininen väripigmentti poimittiin sopimaan Segan logoon. Siilin kengät taas inspiroitiin Michael Jacksonin kengistä...
Voit lukea koko Sonic-artikkelin Fantasiaseikkailut-sivuston blogissa.
2 KOMMENTTIA:
Zilverfang – 22.10.2015 klo 21:57
Super Mario Bros. 2 on yksi omista Mario-suosikeistani. Itseäni on aina häirinnyt vallitseva käsitys, jonka mukaan länsimaista SMB2:sta ei tulisi pitää täysiverisenä Mario-pelinä, koska Mario-hahmot on vain ikään kuin liimattu Doki Doki Panicin päälle. Näiltä kritisoijilta jää kuitenkin usein huomaamatta, että Mario-pelien isä Shigeru Miyamoto oli tiiviisti mukana myös Doki Doki Panicin kehitystyössä.
PS. Se munia sylkevä vihollinen on oikeasti nimeltään Birdo. Ostro on puolestaan se strutsimainen lintu, jolla voi myös ratsastaa. Nimet ovat menneet pelinkehittäjältä sekaisin ja virhe on päätynyt jopa lopputeksteihin. Tämä virhe on korjattu myöhemmissä Mario-peleissä, joissa Birdo on esiintynyt vuosien varrella useasti.
Zilverfang – 22.10.2015 klo 21:57Super Mario Bros. 2 on yksi omista Mario-suosikeistani. Itseäni on aina häirinnyt vallitseva käsitys, jonka mukaan länsimaista SMB2:sta ei tulisi pitää täysiverisenä Mario-pelinä, koska Mario-hahmot on vain ikään kuin liimattu Doki Doki Panicin päälle. Näiltä kritisoijilta jää kuitenkin usein huomaamatta, että Mario-pelien isä Shigeru Miyamoto oli tiiviisti mukana myös Doki Doki Panicin kehitystyössä.
PS. Se munia sylkevä vihollinen on oikeasti nimeltään Birdo. Ostro on puolestaan se strutsimainen lintu, jolla voi myös ratsastaa. Nimet ovat menneet pelinkehittäjältä sekaisin ja virhe on päätynyt jopa lopputeksteihin. Tämä virhe on korjattu myöhemmissä Mario-peleissä, joissa Birdo on esiintynyt vuosien varrella useasti.
Jukka Eronen – 22.10.2015 klo 22:30Juu tuon Miyamoton osallisuuden Doki Dokiin unohdinkin tosiaan artikkelissa mainita. Doki, sekä täten SMB2, ovat kyllä hyvin mielikuvituksekkaat ja omaperäiset pelityyliltään. Tämäkin on sellainen peli ja aihe, että yksityiskohtia ja vertailua riittäisi loputtomiin. Ja netissähän niitä ja todella perusteellisia sellaisia löytyy jostain. Joskaan ei tietääkseni juuri suomeksi, niin halusin tällaisen yleiskatsauksen aiheeseen tehdä.
Itseasiassa juuri tuo spritejen vaihto ja tarina pelien taustalla kutkutti itseäni erityisesti ja Mario 2 rupesi kiinnostamaan entistä enemmän. Ja samoinhan ekasta Mariosta on se radiojuontajien spriteillä korvattu versio, vaikka se olikin enemmän kuriositeetti ja hupijuttu.
Yhtenä seikkana pelillisesti esim. tuo sinällään pieneltä vaikuttava juokseminen SMB2:ssa tekee myös jonkin verran eroa (Marion eduksi).
Ja kiitos Birdon korjauksesta :). Tuo Shy Guy -juttukin hieman sekoitti, sillä ne valkomaskipäiset ovat "varsinaisia" Shy Guyta. Ja nämä mustat tötterösuiset ovat Snifittejä, joilla onkohan se Shy Guy ikään kuin "laji"?
31.12.2015
TALVIFESTIVAALI
(Walt Disney Home Video - Cartoon Classics / Kirjalito, 1980-luvun vuokrakasetti). VHS (FIx)
Englanninkielinen nimi: Merry Christmas (1932, 1933, 1938, 1949, 1952, 1954, 1978).
Valmistusmaa: Yhdysvallat. Genre: animaatio. Kesto: 1t 05min.
Kuvasuhde: 4:3. Sallittu. Videokoodi: 065/20.
Englanniksi puhuttu, osassa piirretyistä suomenkielinen tekstitys.
Takakannen teksti: "Tekisikö mielesi mukaan seikkailuihin ?
Seuraa silloin meitä !
Ensin näemme tarinan pienestä Betlehemin aasista, joka omistajan täytyi myydä, koska hänellä ei ollut varaa pitää sitä. Sitten seuraamme Mikin ja Pluton seikkailuja Tikun ja Takun kanssa, jotka keksivät taas monia uusia kepposia.
Sen jälkeen katsomme tutun joulutarinan joulupukin työpajasta, missä valmistellaan kovalla tohinalla lapsille lahjoja.
Lopuksi näemme vielä Hollywoodin kuuluisimpien oravien, Tikun ja Takun, uusia seikkailuja."
Kasetin sisältämät pätkikset: The Small One (1978), The Night Before Christmas (1933 SS), Pluto's Christmas Tree (1952 P/MH/T&T), Santa's Workshop (1932 SS), Once Upon a Wintertime (1954), Winter Storage (1949 AA/T&T), Wynken, Blynken & Nod (1938 SS).
Hahmomerkinnät: AA = Aku Ankka | MH = Mikki Hiiri | P = Pluto | SS = Silly Symphonies
Sen jälkeen katsomme tutun joulutarinan joulupukin työpajasta, missä valmistellaan kovalla tohinalla lapsille lahjoja.
Lopuksi näemme vielä Hollywoodin kuuluisimpien oravien, Tikun ja Takun, uusia seikkailuja."
Kasetin sisältämät pätkikset: The Small One (1978), The Night Before Christmas (1933 SS), Pluto's Christmas Tree (1952 P/MH/T&T), Santa's Workshop (1932 SS), Once Upon a Wintertime (1954), Winter Storage (1949 AA/T&T), Wynken, Blynken & Nod (1938 SS).
Hahmomerkinnät: AA = Aku Ankka | MH = Mikki Hiiri | P = Pluto | SS = Silly Symphonies
Disneyn joulunaika-teemainenTalvifestivaali alkaa vuoden 1978 animaatiolla Pikku aasi,
joka oli Disney-animaattoreiden silloisen uuden sukupolven näytetyö.
Tarina Beetlehemin aasista, jolle poika etsii uutta isäntää, perustuu Charles Tazewellin lastenkirjaan.
Lyhytelokuvan tunnussävelmä Small One on tarttuva.
26-minuuttisen piirretyn ohjasi ja tuotti Don Bluth.
Hän lähti Disneyltä vuonna 1979 ja otti 9 Disney-animaattoria mukaansa.
Uuden Don Bluth Productions -animaatiostudion töistä
tuli varteen otettavia kilpailijoita Disneyn animaatioille.
Bluthin tunnettuja animaatioita ovat mm. NIMH: Rouva Brisby ja hänen salainen maailmansa (1982),
Maa aikojen alussa (1988), Fievel matkalla Amerikkaan (1986).
Bluthin soljuvan kaunista animaatiota nähtiin myös 1980-luvun pioneerimaisissa
Laserdisc-kolikkopeleissä Dragon's Lair (1983) ja Space Ace (1984).
Seuraavaksi nähdään jouluinen Silly Symphonies -pätkis, jossa joulupukki saapuu pororekineen kotoisan talon lumiselle katolle. Pukki putkahtaa savupiipusta ja tuo lelut samalla kun lapset nukkuvat yläkerrassa. Animaatio on kulta-ajan riemukasta ja mielikuvitusrikasta ilotulitusta hauskoine ideoineen ja jekkuineen. Tämän muistan ensimmäistä kertaa nähneeni 80-luvulla Helsinki Kanavan ohjelmistossa.
Sitten seuraa perinteistäkin perinteikkäämpi joulujakso Pluton joulupuu, joka nähdään
Pikku aasin tapaan myös jokajouluisessa Samu Sirkan joulutervehdyksessä.
Mikki kaataa oravien kotikuusen. Talossa Pluto huomaa joulukuusessa ylimääräisenä ornamenttina maaoravat ja
asetelma kaaokseen on valmis. Kohta jossa Taku esiintyy kynttilänä on hupaisimpia hetkiä.
Sitten pääseme näkemään joulupukin pajan ja sen kuinka leluja oikein valmistetaankaan
– jälleen 30-luvun Hassunkuristen sinfonioiden malliin.
Tämä pätkä esiintyy sinänsä hassussa järjestyksessä koska lahjojen jakaminenhan jo nähtiin,
vaikka ei se toisaalta haittaakaan. Sinfonioissa jälleen mielikuvitus laukkaa.Once Upon a Wintertime on alunperin Säveltuokio-elokuvan (1948, 10. Disney Klassikko) avaava musikaalinen jäätanssinumero. Tässä nähtävät hahmot esiintyvät vain kyseisessä piirretyssä.
Talvisäilössä Aku, Tiku ja Taku taistelevat pähkinöiden istutuksen ja talvivarastoinnin merkeissä.
Näiden hahmojen edesottamukset ovat aina riemullista seurattavaa.Rauhoittavaksi lopuksi Hassunkuristen sinfonioiden pätkis Wynken, Blynken ja Nod kertoo lapsosista jotka seikkailevat tähtitaivaalla leijuvassa hollantilaisessa puukengässä.
Itse ohjelman jälkeen nähtävän mainoksen haluan mainita erikseen, sillä kyseessä on yksi suosikkielokuvistani – tietokoneanimaation varhainen pioneeri Tron (1982). Kerran kelasin kymmeniä videokasetteja alusta loppuun etsiessäni tätä harvinaista traileria, koska en muistanut miltä se löytyi. Sitten se tuli vahingossa viime jouluna vastaan.
Talvifestivaali-videon katsomisesta on muodostumassa itselleni ja perheelleni jokavuotinen jouluperinne Samu Sirkan joulutervehdyksen ohessa. Se on 70-lukulaisen pääohjelman lisäksi hieno kokoelma nostalgisia joulu- ja talvi-aiheisia Disneyn piirrettyjä 1930–50-luvuilta.
Lisäksi Aku Ankan lumisota (1942) -pätkis täytyy aina joulun aikoihin katsastaa muilta videonauhotteilta
(se löytyy esim. vuokrakasetilta Aku Ankan riemujuhla ja vuoden 2000 jouluiselta
Aku Ankan joulumanteli -myyntivideolta).
Akun, Tupun, Hupun ja Lupun mahtava lumirieha
sopisi esimerkiksi Samu Sirkan joulutervehdykseen mitä mainioimmin,
mutta nyky-Disney pitänee sitä liian hurjana.
PS. Onnellista uutta vuotta 2016 kaikille!
MUUTA:
31.10.2015
PAKO TAIKAVUORELLE
(Walt Disney Home Video / Kirjalito, 1980-luvun vuokrakasetti). VHS (FIx)
Englanninkielinen nimi: Escape to Witch Mountain (1975).
Ohjaus: John Hough. Valmistusmaa: Yhdysvallat. Tuotantoyhtiö: Walt Disney Productions.
Genre: scifi/mysteeri/jännitys. Kesto: 1t 37min.
Kuvasuhde: 4:3 (alkuperäinen olisi 1.75:1). Sallittu. Videokoodi: 013/20.
Englanniksi puhuttu, suomenkielinen tekstitys.
Takakannen teksti (valkokantinen): "Tony ja Tia Malone asuvat lastenkodissa. Mutta mistä he ovat tulleet ja keitä he oikein ovat?
Heidän ihmeelliset voimansa erottavat heidät muista lapsista. Eräänä päivänä Lucas Deranian huomaa heidän yliluonnolliset kykynsä ja kertoo asiasta rikkaalle ja mahtavalle päällikölleen Aristotle Boltille, joka päättää kaapata lapset.
Bolt aikoo käyttää lasten kykyjä hyväkseen. Hän saakin lapset käsiinsä, mutta lapset pelästyvät ja pakenevat. He saavat apua uudelta ystävältään Jason O'Dayltä, joka kätkee heidät asuntovaunuunsa. Tästä alkaa jännittävä ja osin riemullinen takaa-ajo.
Jason auttaa lapsia etsimään kaupunkia, joka on mainittu Tian hallussa olevassa salaperäisessä kartassa.
[spoiler]
Poliisit ja Bolt kumppaneineen ajavat heitä takaa ja saavat heidät kiinni, mutta pakoretki alkaa pian uudelleen.
Eräänä päivänä lapset yhtäkkiä muistavat tulleensa toiselta planeetalta ja joutuneensa laskeutumaan Maahan.
Takaa-ajon viimeiset ja yllättävät hetket käydään Taikavuorella, eikä Bolt kumppaneineen varmasti ikinä tule unohtamaan niitä!"
[/spoiler]
Disney kunnostautui 70-luvun lopulla ja 80-luvulla yhtiön perinteisestä linjasta poikkeavilla rohkemmilla
ja synkemmillä näytelmäelokuvilla, kuten Musta aukko (1979), The Watcher in the Woods (1980),
Lohikäärmeen tappaja (1981), Tron (1982), Jotain outoa ilmassa (1983),
Oz - ihmeiden maailma (1985) ja
kaiken huippuna animaatio Hiidenpata (1985).
Vuonna 1984 rinnalle ilmestyikin Touchstone-merkki, jonka nimissä Disney saattoi julkaista
aikuisille suunnatumpaa ohjelmaa "vapaasti".
Vuoden 1975 Pako Taikavuorelle ei ole toki kauhuelokuva tai kovin pelottava, mutta
jotain Disneyn "synkkää kautta" enteilevää tunnelmaa siinä on aistittavissa
ja lapsena nähdyt pätkät siitä ainakin tuntuivat kovin jännittäviltä.Tästä Disneyn nuorten scifi-elokuvasta on kaksi eri Suomi-videojulkaisua: valkokantinen noin vuodelta 1982 tai 1983 ja muutaman vuoden myöhempi sinikantinen uusintajulkaisu. Useiden 80-luvun videokansien tyyliin, takakansissa kerrotaan suurinpiirtein koko juoni joten piilotin spoiler-kohdat. Tarkistin kasetit ja elokuvaversiot tekstityksineen olivat samanlaiset eli samasta masterista (mainosten suhteen tosin oli eroa). Osassa Disneyn varhaisimmista videoissa, kuten tässä, tekstitys on keltaisella värillä ja pyöreähköllä fontilla. Valkokantisen kuva oli yllättävän hyvässä kunnossa, vaikka kasetti olikin hajoamispisteessä; nauhan suojaläppä oli irronnut ja muovi säröillä.
Pako Taikavuorelle pohjautuu Alexander H. Key:n saman nimiseen tieteisromaaniin vuodelta 1968.
Tialla (Kim Richards) ja Tonylla (Ike Eisenmann) on psyykkisiä ja telekineettisiä taikavoimia
joita he käyttävät hankalista ihmisistä ja pinteistä selvitäkseen.
Nämä orpolapset pystyvät siirtelemään esineitä, asioita ja ihmisiäkin. Tony tarvitsee tähän huuliharppuaan.
Tia pystyy kommunikoimaan telepaattisesti Tonylle ja eläintenkin kanssa.
Lapsilla on lemmikkinä musta kissa Winkie.
Tia on lisäksi selvännäkijä. Hän näkee takaumia, joiden tapahtumat ja merkitys alkaa pikku hiljaa selkiytyä.
Tämä avautuva tieteisaspekti tuo nuorille suunnattuun tarinaan mukavaa ytyä ja avaruudellista perspektiiviä.Alkuteksteissä lapset juoksevat silhuetteina animoituja valkoisin viivoin piirrettyjä koiria pakoon. Musiikki on jännitystä herättävää introssa ja pitkin elokuvan. Hauskana yksityiskohtana alkupuolella viitataan, että lastenkodin lapset käyvät elokuvateatterissa katsomassa Lumikki ja seitsemän kääpiötä -piirretyn.
Lapset kaappaavaa häikäilemätöntä miljonääri Aristotle Boltia esittää Ray Milland. Hänen lakimieskätyriään Lucas Denariania esittää Halloween-elokuvaroolistaan tohtori Loomisina tuttu Donald Pleasence.
En ole tätä videota varmaan kokonaan nähnyt aikoinaan, mutta elokuva on ainakin jäänyt
joidenkin Disney-vuokrakasettien lopusta löytyvän trailerin kautta elävästi mieleen.
Nimittäin kyseinen mainos hypnoottisine huuliharppumusiikkeinen ja tanssivine näkymättömine
"haamutakkimiehineen" on nuoremmille aika hurjaa ja tehokasta mielikuvitusta kutkuttavaa jännittävää tavaraa.
(Traileri löytyy mm. Aku äksyilee -kasetin lopusta.)
Yllättävän hurjahkoa (ja surullisen realistista/uskottavaa) on myös kun haulikoilla aseistetut metsästäjäpunaniskat lähtevät
sheriffin yllyttäminä jahtaamaan vuorenrinteille noitina pitämiään lapsia.Ihmisten ja esineiden leijumistyyppiset fantasianomaiset trikkikohtaukset olivat tyypillisiä Disneyn nuoriso-näytelmäelokuvissa, joista voisi mainita tässä yhteydessä vaikkapa Nanu, villimies viidakosta (1973), Minäkö tietokone? (myös nimellä Tietokoneella tenniskengät, 1969) Supersumutin (1972) ja Pyörät pilvissä (1961). Mutta näissä esimerkeissä trikkikohtaukset esitettiin humoristisesti, missä taas Pako Taikavuorelle on tyyliltään vakavampi.
Elokuva on viihdyttävä ja sopivasti rytmitetty.
70-luvun elokuvatunnelma on nostalginen.
Paikoin pientä miellyttävää autoilu-genrenkin otetta leffassa takaa-ajoineen on –
vieläpä varsin omassa sfäärissään! Riemukuplakin jää paikoin kakkoseksi.
Ei niin hirveän vauhdikasta, mutta muutoin juuri tällaista "överiksi menemistä" arvostan,
ja jota Vauhtihurjat vuonna 2015
-kaahailun yhteydessä peräänkuulutin.Loppu on mielenkiintoinen ja tarinan jatko kiinnostaa. Aiemminkin tullut ihmeteltyä, että tyypillisestihän juuri tällaiseen vastaavaan kohtaukseen on jostain hyvin omituisesta (rajoittuneesta) syystä tapana tässä genressä lopettaa (joka jätetään nyt tarkemmin spoilaamatta), kun omasta mielestäni siitä kiinnostavin tarina vasta aina alkaa. Mutta tällä kertaa jatkoa tosiaan on ainakin olemassa.
Elokuvalle tehtiin jatko-osat Paluu Taikavuorelta (1978) ja
Beyond Witch Mountain (1982, TV-elokuva).
Näitä jatkoja ei tietääkseni ole Suomi-videolla 80-luvulla julkaistu.
Aiheesta on tehty myös Dwayne Johnsonin tähdittämä uusintaversiointi Kilpajuoksu taikavuorelle (2009).
Aiheesta on tehty myös Dwayne Johnsonin tähdittämä uusintaversiointi Kilpajuoksu taikavuorelle (2009).
MUUTA:
29.10.2015
HALLOWEEN III: PAHUUDEN YÖ (Thorn Emi Video / R-Video, 1984). VHS (FIx)
Englanninkielinen nimi: Halloween III – The Season of the Witch (1982).
Ohjaus: Tommy Lee Wallace. Valmistusmaa: Yhdysvallat.
Genre: kauhu. Kesto: 1t 35min. Kuvasuhde: 1.33:1 (alkuperäinen olisi 2.35:1).
Puhuttu englanniksi, suomenkielinen tekstitys. Videokoodi 90 2256 2. K-18. Video on leikattu.
Takakannen teksti: "On enää 8 päivää syksyisin vietettävään Halloween-juhlaan, jolloin amerikkalaislapset
sonnustautuvat pelottaviin naamioihin ja kulkevat lähiseuduilla kerjäämässä makeisia.
Eräs lääkäri, tohtori Challis, on juuri antanut lapsilleen Silver Shamrock-naamiot, joita on
mainostettu TV:ssäkin. Sitten tapahtuu selittämätön murha. Murhatun tytär ja tohtori Challis
alkavat selvittää mysteeriä. Jäljet johtavat syrjäiselle seudulle ...
[spoileria poistettu]
»...enemmän kuin tieteiselokuva...jännittävä, nykyaikainen kummitusjuttu...helvetillisen jännittävä...selkäpiitä karmiva.» Hans Sidén, Göteborgs-Posten"
»...enemmän kuin tieteiselokuva...jännittävä, nykyaikainen kummitusjuttu...helvetillisen jännittävä...selkäpiitä karmiva.» Hans Sidén, Göteborgs-Posten"
En ollut nähnyt tätä ennen yhtäkään Halloween-elokuvaa. En siis tiennyt etukäteen
yhtään mitä odottaa, paitsi ehkä Mike Myersia, johon olin joissakin klipeissä naamioineen törmännyt.
Kolmas osa on kuitenkin oma erillinen kokonaisuuteensa. Tekijöiden alkuperäisenä ideana olikin tehdä
Halloween-elokuvista kolmosesta alkaen antologia-sarja, eli uudistaa aina kokonaan juonikuvio hahmoineen
ja vain tapahtumat olisivat jollain tapaa sijoittuneet pyhäinpäivän ympärille.
Idea olisikin ollut mitä mainioin ja mielenkiintoisin, sen perusteella mitä
sarjan alati kehnontuvista jatko-osista on kuullut.Mutta tämä kolmas elokuva menestyi taas kehnonlaisesti lippuluukuilla. Päällimmäinen syy tuolle oli juurikin se, että katsojat odottivat näkevänsä kahden ensimmäisen suositun osan tapaan pääpahiksena Mike Myersin, jota elokuvassa ei esiinny. Tämä pettymys väritti (ja värittää edelleen) vahvasti katsojien reaktioita, eikä elokuva tällöin saanut arvoistaan vastaanottoa omana teoksenaan. (Erikoista muuten on, että Myers on III:n osan sekä Scanboxin 2000-luvun VHS:n että pohjoismaisen DVD-julkaisun kannessa aiheeseen täysin liittymättä.) Myersiin palattiinkin hyvin pikaisesti heti seuraavassa osassa, jonka alaotsakekin on alleviivaten The Return of Mike Myers. Minua tyypin puuttuminen kolmosesta ei haitannut pätkääkään. En sarjastakaan paljoa etukäteen tiennyt. Enkä usko, että olisiko tuota nyt muutenkaan hirveästi jäänyt kaipaamaan. Sillä Season of the Witch on loistava kauhuelokuva.
Vinksahtanut ilmapiiri pääpahiksen suunnitelmineen tuo mieleen Uhrijuhlan (The Wicker Man, 1973). Erityisesti tunnelma lähtee käyntiin kun pääparivaljakko saapuu Santa Miran pikkukaupunkiin murhatutkimuksien johdattelemana. John Carpenterin ja Alan Howarthin syntetisaattorimusiikit luovat mainiosti jännittävää ja odottavaa atmosfääriä. Carpenterin musiikeista olen aiemminkin maininnut pitäväni.
Elokuvan juoni on hullu, mutta erittäin mielenkiintoinen, kun siihen pääsee jyvälle. Sanotaanpa vain, että naamiot ovat olleet Halloween-elokuvien kantava teema. Jotkin motiivit ovat ehkä kaukaa haettuja, mutta liekö puhkiselittäminen ja täydellinen logiikka (mitä ikinä sellainen edes tapauksesta riippuen olisi) aina tarpeenkaan. Pidän erityisesti siitä, että leffa ei ole pelkkää verellä mässäilyä (jota sitäkin kyllä esiintyy, joskin tämä oli leikattu versio), vaan jännitys syntyy hienovaraisemmin. Videoa on leikattu 2 minuuttia 39 sekuntia viidessä kohtauksessa (kiitos leikkaustiedoista ATTIC).
Videokansi on koostettu elokuvateatterijulisteen pohjalta. Kuriositeettina siitä vielä näkyy haaleasti läpi oikeasta alalaidasta filmin teatterilevittäjän Savoy Filmin logo, joka on tummennettu pois.
Hauskaa halloweenia!
MUUTA:
PS. Mainittakoon, että kävin lopettaneen videofirman noin 8000 vuokrakasettia läpi kolmen päivän aikana, jonka saaliina oli mm. tämä kasetti. Kasetti oli kuitenkin minulla vain vähän aikaa; kuin vanhan vuokraamo-ajan malliin. Laitoin kasetin jo aiemmin vaihtoon, mutta voisin sen hankkia takaisin kokoelmiin.
24.10.2015
HOHTO (Warner Home Video, 1983). VHS (FIx)
Englanninkielinen nimi: The Shining (1980).
Ohjaus: Stanley Kubrick. Valmistusmaat: Yhdysvallat ja Iso-Britannia.
Kesto: 1t 54min. Genre: kauhu/trilleri/mysteeri.
Kuvasuhde: 1.33:1 (alkuperäinen 1.37:1, elokuvateatteri-matte 1.85:1).
Kielletty alle 18-vuotiailta. Videokoodi: WEV 61079.
Puhuttu englanniksi, suomenkielinen tekstitys.
Suomennos: Videosuomennus oy.
Takakannen teksti: "Kirjailija Jack Torrance hakee vahtimestarin paikkaa talveksi eristettyyn
hotelliin Coloradon vuorelle. Työhönottohaastattelun yhteydessä hän saa tietää, että edellinen vahtimestari
oli tullut hulluksi yksinäisyydestä ja eristäytyneisyydesta ja tappanut vaimonsa sekä kaksi lastaan.
Jack ei siitä kauhistu, vaan muuttaa hotelliin vaimonsa ja pienen poikansa Dannyn kanssa.
Dannyllä on kyky nähdä ennalta tulevaisuudessa tapahtuvia asioita sekä myös menneisyyden tapahtumia.
Hotellin kokilla Hallorannilla on sama kyky ja hän varoittaa Dannyä hotellin huoneesta nro 237..."
Hohto on Stanley Kubrickin ohjaama Stephen Kingin romaaniin perustuva
psykologinen kauhuelokuva vuodelta 1980.
Jack Nicholson on roolissaan täydellinen, hiljakseen sekoavana perheen päänä.
Kubrick itse ajoi Wendyn näyttelijän Shelley Duvallin hermoromahduksen partaalle
saadakseen haluamansa autenttisen reaktion.Elokuva alkaa elokuvahistorian yksillä upeimmilla panoraama-luontokuvilla, jotka kuvattiin helikopterilla Glacierin kansallispuistossa Montanassa. Tästä kuvaussessiosta otettua materiaalia käytettiin myös Blade Runnerin alkuperäisessä vuoden 1982 studiopamppujen painostamassa "onnellinen loppu"-versiossa. Toinen yhteys Blade Runneriin on se, että Jackille ilmaantuvaa baarimikkoa esittää dystopisesta scifi-filmistä tuttu Joe Turkel.
Kuvaus, leikkaus ja kuvakulmat ovat äärimmäisen harkittuja kubrickiaanisella symmetrisyydellä
ja perfektionismilla ensimmäisestä kuvasta lähtien.
Samoin kauhun rakentaminen on tarkkaa, hienovaraista ja psykologista.
Skenaariona se syntyy ristiriidasta kaukana vuorilla eristyksissä olevan hotellin
ja sen sisäisen avaruudellisesti valtavan tilan välillä, jonka
sokkelomaisia kuvioituja käytäviä Danny (Danny Lloyd) polkuautollaan käyskentelee.
Katsoja samaistuu poikaan ja tilaan eli hotelliin vahvasti.
Hotelli on elävä itsessään; ikään kuin yksi näyttelijöistä.
Luonnollisesti hotelli on jälleen rakennettu erittäin ajattelemattomasti intiaanien hautausmaalle.Wendy Carlosin minimalistinen syntetisaattorimusiikki on hienoa ja hyytävää kuultavaa alusta alkaen. Kylmänväreet hiipivät selkäpiitä myöten alun maisemia seuratessa ja äänimaailmaa kuunnellessa. Hyytävää on myös Jackin asteittaisen maanisuuteen vajoamisen ja sekoamisen seuraaminen. Katsoja todistaa tapahtumia ja näkyjä, mutta mitkä niistä ovat kenties harhaa ja mitkä totta. Pelko perheenjäsenten puolesta kasvaa koko ajan. Tätä kaikkea ja eristymisen tunnetta lisää saapuva talvi; ulkona vallitseva kylmyys lumine ja jäineen.
Sivuhahmoista mielenkiintoisimpia on Scatman Crothersin esittämä kokki Hallorann. Kohtaus, jossa kokki ja Danny puhuvat keskittyneen rauhallisesti "hohtamisesta", on naulitseva. Kokin katse on piinallisen läpitunkeva.
"All work and no play makes Jack a dull boy"
Yksi tunnetuimmista kohtauksista on kohta, jossa Wendy löytää Jackin
kirjoituskoneella naputtamia papereita.
Kubrick kuvasi tästä kohtauksia eri kielillä kansainväliseen levitykseen:
saksaksi, ranskaksi, italiaksi ja espanjaksi.
Voisi kuvitella olleen aika häiritsevää, jos nuo paperit olisivat teatterissa
lävähtäneet kasvoille katsojan omalla äidinkielellä (vieläpä suomeksi jos olisi ollut).Hohdosta on kaksi eri leikkausta nykyään nähtävillä: pidempi yhdysvaltalainen ja 31 minuutilla lyhennetty eurooppalainen versio. Kubrickin sanotaan itse pitäneen lyhyempää parempana versiona. Kirjailija Stephen King taas ei ollut ylipäänsä tyytyväinen Kubrickin visioon, vaan teetti 90-luvulla oman tappajamehiläisnäkemyksensä minisarjan muodossa. Itse pidän Kubrickin Hohtoa parhaana Kingin kirjaan perustuvana filmatisointina. Ja pidempi leikkaus syventää elokuvaa entisestään. Kun näkee kokopitkän version, monia noista puuttuvista kohtauksista jää kaipaamaan Euro-versiossa. Esimerkiksi hahmojen esittelyjä jää puuttumaan ja alun "hotelli tour" kokonaisuudessaan on kiinnostava, lisäten jälleen tilan tuntua ja selkeyttä. Puuttuva luurankokohtaus on kuriositeettina "hauska", mutta ehkä vähän turhan perinteinen, joten sen kohdalla leikkausta saattoi miettiä. Joka tapauksessa, lähtökohtaisesti mikä tahansa poisleikattu materiaali ja sen näkeminen kiehtoo Kubrickin töistä kiinnostunutta.
Eurooppalaisesta versiosta puuttuvat kohtaukset
1. Ensimmäisen Wendyn ja Dannyn kohtauksen jälkeen palataan Overlook-hotelliin,
jossa Jackin haastattelu Stuart Ullmanin (Barry Nelson) kanssa jatkuu.
Jack esitellään Bill Watsonille (Barry Dennen) ja seuraa keskustelua.
2. Danny pyörtyy nähdessään kaksostytöt ensimmäistä kertaa. Tätä seuraa tohtorikäynti.
3. Hotellin esittelyssä Jack ja Wendy viedään Colorado Loungeen.
Wendyn kysyessä Ullmann kertoo hänelle intiaani-aihioista,
ja on juttua hotellissa vierailleista presidenteistä ja elokuvatähdistä.
4. Hotellin tilusten esittely. Puutarhalabyrintista mainitaan ja varoitetaan sinne menosta, että
aikaa pitää varata ainakin tunti.
5. Ennen kokki Dick Hallorannin esittelyä Ullmann näyttää Gold Roomin ja mm. kertoo, että
kaikki alkoholi viedään talveksi pois vakuutuskulujen säästämiseksi.
6. Osa Dannyn ja Hallorannin keskustelusta on leikattu.
7. Muutamat ensimmäiset kohdat Wendyä kuljettamassa aamiaiskärryä käytäviä pitkin on poistettu.
8. Aamiaskohtauksen loppu, jossa Wendy ja Jack toteavat olevansa tyytyväisiä hotellissa oloonsa.
9. Kohtaus Jackista heittämässä palloa seinää vasten on lyhyempi.
10. Wendyn ja Dannyn labyrintissä käymisen jälkeen on poistettu kohtaus, jossa Wendy on keittiössä
ja TV:stä tulee ohjelmaa, jossa kerrotaan kadonneesta naisesta ja Coloradoa lähestyvästä lumimyrskystä.
11. Väliotsikko "TORSTAI" on poistettu.
12. Wendy ja Danny katsovat TV:tä. Danny kysyy voiko mennä leikkimään.
Wendy käskee häntä olemaan hiljaa koska Jack nukkuu.
13. Jackin ja Lloydin ensimmäisestä keskustelusta on poistettu kohtia, kuten puhetta naisista.
14. Jackin palattua huoneesta 237, hänen ja Wendyn keskustelu on hieman lyhyempi.
15. Wendy itkee ja puhuu itsekseen. Wendy kuulee Dannyn hokevan "red rumia" ja yrittää puhua hänelle.
Mutta ainoastaan Tony vastaa, ettei Danny kuule häntä.
16. Hallorann yrittää saada yhteyden Overlookiin soittamalla metsänvartijoiden asemalle.
17. Ennen kuvaa Halloranin lentokoneesta, väliotsikko "8AM" on poistettu.
18. Hallorann kysyy lentonkoneessa lentoemännältä milloin he laskeutuvat Denveriin.
Seuraavassa Jack kirjoittaa Overlookin loungessa.
Halloranin kone laskeutuu ja hän soittaa vuokratakseen snowcatin.
19. Ennen kuin Wendy löytää Jackin kirjoittamat sivut, puuttuu kohtaus:
Wendy ja Danny katsovat televisiota. Wendy kertoo, että hän menee puhumaan isälle
ja että pojan tulisi pysyä huoneessa.
Wendy ottaa pesäpallomailan mukaansa ennen lähtöään.
20. Lopussa on lyhyt kohtaus, jossa Wendy kohtaa ryhmän luurankoja,
jotka istuvat sampanjapulloilla ja laseilla katetun pyödän äärellä.
Jenkki-version ihkaensimmäinen leikkaus oli 146 minuuttia ja ensi-illan jälkeinen "trimmattu" 144 minuuttia. Euro-versio alkuperäisellä filmillä on 119 minuuttia ja videolla noin 114 minuuttia (tämä vaihtelee hieman julkaisusta ja formaatista riippuen).
[Kiitos leikkaustiedoista IMDB]
Jenkki-version ihkaensimmäinen leikkaus oli 146 minuuttia ja ensi-illan jälkeinen "trimmattu" 144 minuuttia. Euro-versio alkuperäisellä filmillä on 119 minuuttia ja videolla noin 114 minuuttia (tämä vaihtelee hieman julkaisusta ja formaatista riippuen).
[Kiitos leikkaustiedoista IMDB]
Suosikkikohtauksessani Jack katsoo hotellin käytävällä
ulkona sijaitsevasta puutarhalabyrintistä tehtyä pienoismallia.
Seuraavassa leikkauksessa kamera zoomaa verkkaisesti puutarhalabyrinttiin sisälle.
Pikku hiljaa alkaa näkyä liikettä – ihmisiä??
Nehän ovat Wendy ja Danny – paljastuu, että labyrintti onkin "muuttunut" oikeaksi!
Todella nerokasta katsojan huijaamista.
Wendy ja Danny tuntuvat todella kirjaimellisesti olevan Jackin valvovien silmien alla.
Labyrintit kiehtovat muutenkin minua suuresti.
Tämä leikkaus osoittaa jälleen Kubrickin neronleimauksia ja siitä muistuu
2001: Avaruusseikkailun huikea
miljoonien vuosien evoluution hypähdys
– apinan heittämästä sääriluusta siirrytään avaruuden valloitukseen yhdellä leikkauksella.Hurjimpia kohtia on kun Danny kohtaa käytävällä edellisen vahtimestarin kaksostytöt, ja se mitä huoneessa 237 tapahtuu. Huoneessakin pelataan vastakohtien aiheuttamilla ristiriitaisilla katsojan reaktioilla. Oudoimpia kohtia on näky karhupukuisesta miehestä toisen frakkimiehen vieressä.
Hohdon teaser trailerOlen suuri teaserien ja trailerien ystävä ja niistä voisi puhua blogissa useamminkin. Tässä tapauksessa se on erityisen hedelmällistä, sillä Kubrickin itse leikkaamansa mielikuvitusta ja mielenkiintoa herättävät trailerit ovat taideteoksia itsessään. Hohdon teaserissa nähdään hotellin aula. Tekijätiedot rullaavat suht' verkkaisesti alhaalta ylös kuten elokuvan alkuteksteissä. Lopulta hissin ovi aukeaa. Hidastetussa kuvassa hissistä syöksyy tonneittain verta, kunnes koko aula peittyy vereen, jossa huonekalutkin kelluvat. Tämä kaikki tapahtuu yhdessä leikkauksessa, Wendy Carlosin hyisen ja yltyvän atonaalisen instrumentaali- ja kuoromusiikin kera. Carlosin upeaa elektronimusiikkia kuultiin myös Kubrickin Kellopeli appelsiinissa (1972). Noihin aikoihin hän oli vielä Walter Carlos – säveltäjä muutti sukupuolta toukokuussa 1972.
Kyseistä Hohdon musiikkia käytettiin muuten pastissin omaisesti myös 2012-katastrofielokuvan teaser trailerissa. Se on temaattisesti samankaltainen, mutta Roland Emmerichille tyypillisesti tietenkin massiivisuusvolyymi on hilattu kaakkoon – siinä munkit todistavat Himalajan vuorten peittyvän valtameriin.
Kubrickin tytär Vivian Kubrick (hänet nähtiin lapsena "2001":ssä) teki dokumentin elokuvan teosta sen ollessa tuotannossa. Siitä välittyy hyvin tunnelma kulissien takaa. Tämä löytyy joistakin DVD-julkaisuista. Uusin Hohdosta tehty dokumentti on Room 237 (2012). Se on todella perusteellinen, joskin siinä tulkinnat ja teoriat menevät välillä totaalisen överiksi. Jotkut jopa katsovat elokuvaa samaan aikaan sekä etu- että takaperin päällekkäin heijastettuna. Mutta myös mielenkiintoisia huomioita esiintyy. Erityisesti mieleen jäi huomio mattokuvioiden suunnan vaihtumisesta eri kuvakulmassa samassa kohtauksessa. Kun pallo saapuu, kuvio on auki. Tämän jälkeen toisessa kuvassa kuvio on kääntynyt niin, että poika onkin ikään kuin umpikujassa. Aikamoista huomaamatonta, mutta alitajuntaan vaikuttavaa kerrontaa.
Mattokuvio vaihtuu avonaisesta umpinaiseksi yhdessä kohtauksessa.
Huomaa myös kuvassa 2 näkyvä ruskea piste ruskean kuusikulmion alaosassa keskellä kärjen vieressä
(keltaisen auton vieressä vasemmalla).
Kyseinen piste on kuvassa 1 oikeassa alareunassa eli samaisen kulmion alaosassa!
Siitä pystyy päättelemään missä kohdin mattoa Danny näissä eri kuvissa kuvattiin.Tekniikasta mainittuna tämä elokuva on ensimmäisiä, joissa käytettiin Steadycam-kamerasysteemiä, jolla saadaan nätin pehmeästi soljuvaa käsivaralta kuvattua kuvaa. Eokuva kuvattiin 1.37:1 kuvasuhteella, mutta teattereissa filmi projisoitiin 1.85:1 suhteelle. Nuo 1.85:1 alueen merkit olivat kameran viewfinder-katseluruutuun merkattuina eli elokuva oli tarkoituskin esittää laajakangasversiona. Tällä Warnerin vuokravideolla on 1.33:1 (4:3) versio, eli nähdään tuo lähes koko kuvattu alkuperäinen filmin alue. Videon värit ovat hailakoita ja kuva vähän utuinen; kasetti onkin vuodelta 1983. Luonnollisesti äänestä ja etenkin musiikista puuttuu dynamiikkaa vaikkapa DVD:hen verrattuna. DVD:llä ääniraidan syväanalogiset syntikkaraidat ovat todella jykevän ja massiivisen kuuloisia.
Pintapuolisesti tarkasteltuna Hohdosta voi tulla mieleen klassisen kauhutalo-kuvaelman moderni ja hienostunut variointi, mutta sekin olisi kovin latteasti ilmaistu. Sillä Hohto on kauhuelokuvan mestariteos. Se on piinallisen jännittävä ja hyvin mielenkiintoinen; katsojasta riippuen eri aspektit kiinnittänevät huomion. Verimässäilyn ja ylimitoitetun säikäyttelyn sijaan hienovarainen psykologinen ote ja kerronnan monitulkintaisuus tekevät siitä klassikon, josta löytää aina uusia puolia.
"Heeeere's Johnny!"
MUUTA:
3 KOMMENTTIA:
Zilverfang – 29.10.2015 klo 14:28
Hohto on yksi niistä "must see" -elokuvista, joita en ole koskaan nähnyt. Nyt tämän blogitekstin luettuani haluaisin ehdottomasti nähdä pidemmän US-version. Onko tätä US-versiota vielä tähän päivään mennessä julkaistu missään formaatissa suomenkielisillä tekstityksillä ja mitä versiota kenties suosittelisit?
Zilverfang – 29.10.2015 klo 14:28
Hohto on yksi niistä "must see" -elokuvista, joita en ole koskaan nähnyt. Nyt tämän blogitekstin luettuani haluaisin ehdottomasti nähdä pidemmän US-version. Onko tätä US-versiota vielä tähän päivään mennessä julkaistu missään formaatissa suomenkielisillä tekstityksillä ja mitä versiota kenties suosittelisit?
Jukka Eronen – 29.10.2015 klo 17:51
Tietääkseni US-versiota ei ole suomi-tekstein julkaistu. Telkkarissakin esitetään aina Euro-versiota. Hyllystä löytyy valkokantinen jenkki-DVD (aluekoodi R1) peräti vuodelta 2001. (Hurjaa muuten miten pitkään DVD-formaattikin on jo ollut käytössä.) Siinä on hyvä kuva ja erinomainen ääniraita, kuten viitattua. Sisältää myös Vivan Kubrickin "Making of Shining"-dokkarin ja sen hienon trailerin. Tuo valkokantinen on Suomessakin julkaistu samoin ekstroin, mutta on siis se lyhyempi.
Näköjään uudempi mustakantinen Kahden Levyn Erikoisjulkaisukin (2007) pitää sisällään vain 114-minuuttisen version (extroina kolme uutta dokkaria, mukaan lukien Wendy Carlosista, ja Steadicamin keksijän kommenttiraidan).
Eli sinnikkäästi meillä Euroopassa edelleen on saatavilla ainoastaan tuota omaa versiota. Ehkä kyseessä on myös levitysoikeudellinen seikka? Eli R1 DVD:nä tai jenkki-Blu-rayna joutuu kokopitkää hommaamaan: joko vuoden 2001 valkokantinen tai mustakantinen vuoden 2007 DVD / Blu-Ray. (Kannattaa huomata, että ensimmäinen lähes saman näköinen valkokantinen vuoden 1999 DVD-julkaisu on rakeisempi ja epätarkempi eli ei yhtä hyvälaatuinen kuin tuo 2001 remasteroitu.)
MUTTA tämän lisäksi pitää vielä valita millä kuvasuhteella elokuvan haluaa katsoa. Eli ei ollut ihan yksinkertainen kysymys version suosittelusta kun asiaan perehtyy :). Itse suosittelen alkuperäistä kameranegatiivia eli 1.33:1 (tosin tarkalleen sehän olisi ollut 1.37:1), joka löytyy tuolta valkokantiselta 2001-levyltä. Teatteriesityksen 1.78:1 matte (joka sekin olisi alunperin 1.85:1) löytyy mustakantiselta 2007 DVD:ltä ja Blu-raylta.
Kun tarkoiksi ruvettiin, niin mainittakoon tuosta 1.78:1-versiosta, että siinä näkee laidoilta hiukkasen enemmän lisää kuvaa, mutta ylhäältä ja alhaalta puuttuu informaatiota (jotka taas löytyvät 1.33:1-versiosta).
Toivottavasti auttoi valitsemaan :).
PS. Sekin jäi muuten mainitsematta, että siinä ensimmäisessä kaikkein pisimmissä 146-minuuttisessa teatterileikkauksessa on vaihtoehtoinen loppu: [spoiler]sairaalakohtaus[/spoiler]. Tätä versiota ei ole ensi-illan jälkeen julkaistu.
PPS. Näistä kestoista ja leikkausajoista vielä se, että ne voivat vaihdella filmin, eri videoformaattien ja niiden kuvajärjestelmän (PAL/NTSC/SECAM) kesken teknisistä syistä. Siksikin näihin törmää enemmän tai vähemmän eri minuuttimääriin viitattuina, joka tuntuu toisinaan sekavalta enkä itsekään ole asiassa aina ihan kärryillä. Esimerkiksi 119-minuuttinen Euro-versio vaihtelee VHS:llä ja DVD:llä 113–115-minuuttisina; Blu-ray taas on sen 119 minuutia. Ja esimerkiksi videolla kun kellottaa niin voi saada lopputulokseksi eri ajan nauhurin aikajuoksuttimen ja vaikkapa kännykän ajan mittarin mukaan. Ja soppaan voi vielä lisätä virheelliset tiedot :P, kuten tässäkin tapauksessa vuokravideon takakannessa. Alkuperäisen 35 millimetrin filmin (jossa on tavallisesti 24 ruutua/sekunti) kesto lienee kuitenkin vakio.
Tietääkseni US-versiota ei ole suomi-tekstein julkaistu. Telkkarissakin esitetään aina Euro-versiota. Hyllystä löytyy valkokantinen jenkki-DVD (aluekoodi R1) peräti vuodelta 2001. (Hurjaa muuten miten pitkään DVD-formaattikin on jo ollut käytössä.) Siinä on hyvä kuva ja erinomainen ääniraita, kuten viitattua. Sisältää myös Vivan Kubrickin "Making of Shining"-dokkarin ja sen hienon trailerin. Tuo valkokantinen on Suomessakin julkaistu samoin ekstroin, mutta on siis se lyhyempi.
Näköjään uudempi mustakantinen Kahden Levyn Erikoisjulkaisukin (2007) pitää sisällään vain 114-minuuttisen version (extroina kolme uutta dokkaria, mukaan lukien Wendy Carlosista, ja Steadicamin keksijän kommenttiraidan).
Eli sinnikkäästi meillä Euroopassa edelleen on saatavilla ainoastaan tuota omaa versiota. Ehkä kyseessä on myös levitysoikeudellinen seikka? Eli R1 DVD:nä tai jenkki-Blu-rayna joutuu kokopitkää hommaamaan: joko vuoden 2001 valkokantinen tai mustakantinen vuoden 2007 DVD / Blu-Ray. (Kannattaa huomata, että ensimmäinen lähes saman näköinen valkokantinen vuoden 1999 DVD-julkaisu on rakeisempi ja epätarkempi eli ei yhtä hyvälaatuinen kuin tuo 2001 remasteroitu.)
MUTTA tämän lisäksi pitää vielä valita millä kuvasuhteella elokuvan haluaa katsoa. Eli ei ollut ihan yksinkertainen kysymys version suosittelusta kun asiaan perehtyy :). Itse suosittelen alkuperäistä kameranegatiivia eli 1.33:1 (tosin tarkalleen sehän olisi ollut 1.37:1), joka löytyy tuolta valkokantiselta 2001-levyltä. Teatteriesityksen 1.78:1 matte (joka sekin olisi alunperin 1.85:1) löytyy mustakantiselta 2007 DVD:ltä ja Blu-raylta.
Kun tarkoiksi ruvettiin, niin mainittakoon tuosta 1.78:1-versiosta, että siinä näkee laidoilta hiukkasen enemmän lisää kuvaa, mutta ylhäältä ja alhaalta puuttuu informaatiota (jotka taas löytyvät 1.33:1-versiosta).
Toivottavasti auttoi valitsemaan :).
PS. Sekin jäi muuten mainitsematta, että siinä ensimmäisessä kaikkein pisimmissä 146-minuuttisessa teatterileikkauksessa on vaihtoehtoinen loppu: [spoiler]sairaalakohtaus[/spoiler]. Tätä versiota ei ole ensi-illan jälkeen julkaistu.
PPS. Näistä kestoista ja leikkausajoista vielä se, että ne voivat vaihdella filmin, eri videoformaattien ja niiden kuvajärjestelmän (PAL/NTSC/SECAM) kesken teknisistä syistä. Siksikin näihin törmää enemmän tai vähemmän eri minuuttimääriin viitattuina, joka tuntuu toisinaan sekavalta enkä itsekään ole asiassa aina ihan kärryillä. Esimerkiksi 119-minuuttinen Euro-versio vaihtelee VHS:llä ja DVD:llä 113–115-minuuttisina; Blu-ray taas on sen 119 minuutia. Ja esimerkiksi videolla kun kellottaa niin voi saada lopputulokseksi eri ajan nauhurin aikajuoksuttimen ja vaikkapa kännykän ajan mittarin mukaan. Ja soppaan voi vielä lisätä virheelliset tiedot :P, kuten tässäkin tapauksessa vuokravideon takakannessa. Alkuperäisen 35 millimetrin filmin (jossa on tavallisesti 24 ruutua/sekunti) kesto lienee kuitenkin vakio.
Jukka Eronen – 29.10.2015 klo 18:49
PPPS. Itsekin olen inspiroitunut tuosta Hohdon teaser trailerista / hissikohtauksesta ja tulevassa post-apokalyptisessä scifi-elokuvassani on siitä tietynlainen pastissi raunioiden äärellä (tuossa teaserissa on vain pätkä kohtauksesta).
PPPS. Itsekin olen inspiroitunut tuosta Hohdon teaser trailerista / hissikohtauksesta ja tulevassa post-apokalyptisessä scifi-elokuvassani on siitä tietynlainen pastissi raunioiden äärellä (tuossa teaserissa on vain pätkä kohtauksesta).
20.10.2015
EQUINOX (NSC Video – Oy Nickes Sound City Ab, 1982). VHS (FIx)
Englanninkielinen nimi: Equinox (1970).
Ohjaus: Jack Woods, Dennis Muren. Valmistusmaa: Yhdysvallat.
Tuotanto: Jack H. Harris, Dennis Muren. Tuotantoyhtiö: Tonylyn Productions.
Genre: mysteeri/kauhu/seikkailu/yliluonnollinen. Kesto: 1t 22min.
Kuvasuhde: 4:3. K-16. Videokoodi: 5107.
Englanniksi puhuttu, suomenkielinen tekstitys.
Takakannen teksti: "David Fieldin löydetään loukkaantuneena moottoritieltä ja viedään lähimpään sairaalaan. Parannuttuaan hän kertoo uskomattoman tarinan 1000 vuotta vanhasta Persialaisesta kirjasta. Fieldingillä on myös aina mukanaan erikoinen risti, josta hän ei ole valmis luopumaan hetkeksikään.
Paholainen on antanut hänelle yhden vuoden ja yhden kuukauden elinaikaa. Fielding on kerran onnistunut selviämään Equinoxin kynsistä, mutta onko sairaala tarpeeksi turvallinen paikka suojelemaan häntä seuraavalla kerralla..."
Paholainen on antanut hänelle yhden vuoden ja yhden kuukauden elinaikaa. Fielding on kerran onnistunut selviämään Equinoxin kynsistä, mutta onko sairaala tarpeeksi turvallinen paikka suojelemaan häntä seuraavalla kerralla..."
Halloweenin kauhuerikoiset jatkuvat...Ensinnäkin, NSC Videon eli Nickes Sound Cityn alkulogo pyörivine karttapalloineen ja kasarin show-musiikkeineen on todella mukaansatempaava joskin huvittava aloitus kasetille, joka on yksiä varhaisimpia Suomi-videojulkaisuja. Kuten viitattua (linkin toiseksi viimeinen kappale), nämä vanhat videoyhtiöiden logot asettavat katsojan heti alkuun oikeaan tunnelmaan (erityisen eteerisiä ovat Select Videon kasarin alun syväanalogiset elektronitunnarit).
Itse elokuvan ikään kuin vinksahtaneen "bondmaisissa" hämärissä alkuteksteissä pyörii erilaisia härveleitä. Elokuva alkaa kun mies, David Fielding, juoksee puiden lomassa kuin heikkopäinen. Hän päätyy autotielle ja vastaan ajaa omillaan auto, jolla ei ole kuljettajaa. Auto ajaa miehen yli. Punaisessa autossa paikalle saapuvat henkilöt rientävät apuun. Mies päätyy sairaalaan jossa häntä stimuloidaan sähkö-shokeilla. Hänellä on mukanaan risti, josta hän ei suostu luopumaan. Tutkija tulee kyselemään rististä ja mies saa kohtauksen. Nähdään takauma toisesta miehestä, joka heittää kirjan pois.
Tämä on vasta alkua, mutta Equinox on erikoisimpia ja hämmentävimpiä elokuvia joita olen koskaan nähnyt.
Vaikkapa toinen 70-lukulainen Zardoz (1974) tuntuu miltei päiväkävelyltä tämän jälkeen
(joskin budjeteissakin on suuri ero). Katsoin elokuvaa nyt toista kertaa.Yhdysvalloissa kotivideolevityksessä The Beast -nimellä julkaistu elokuva kertoo tarinansa takaumana. En ole usein takaumista erityisen innoissani, sillä se jotenkin lässähdyttää ja etäännyttää kerrontaa ja siihen samaistumista. Toki takaumiakin voi sopivassa määrin olla, mutta tässä pitäisin juonenkerronnasta enemmän kronologisesti suoraviivaisena versiona. Joskaan mitenkään loogisesta tarinasta ei liene millään tavalla kysekään. Alun takauma-aspektin kuitenkin unohtaa melko pian kun elokuva pääsee "vauhtiin".
Hevosella ratsastava sheriffi ilmestyy milloin mistäkin ja minnekin päähenkilöitämme vahtimaan.
Ilmestymisissä kuullaan dramaattinen musiikkiefekti.
On myös ihmeellisiä ulottuvuuksia, joihin henkilöt häviävät.
Ö-luokan hetkiä löytyy mm. "Frankenstein"-ilmeisen miehen saapuessa sekoilemaan naisen luo sormuksellaan uhkaillen
ja kuvan vispatessa pahimpaan ADHD-hätään.Hämmentävän kerronnan ja sekavan juonen vuoksi tuntuu ristiriitaiselta ja yllättävältä, kuinka elokuva kuulostaa ja näyttää välillä ihan tarkoituksella tehdyltä vaativine efekteineen. Kuten alkupuolella nähdään hieno matte-maalauserikoistehoste linnasta. Paikoin löytyy ihan pätevää 70-luvun elokuvien äänimaailmaa ja elokuvallista otetta. Erikoistehosteet ovat luovia ja väärä-perspektiivikuvaa on käytetty hienosti. Parhaimmat ja mielenkiintoisimmat osiot ovatkin erilaiset mielikuvitukselliset jättihirviöt stop-motion-kohtauksineen ja siksi elokuvan omaan 80-luvun videokokoelmaan halusinkin. Tämä on monsterielokuvaa hulluimmillaan.
On vaikea ymmärtää ohjaajan ja tekijöiden motiiveja ja mitä tällä elokuvalla on kenties
haluttu viestiä.
Jo videokansi, jonka taide on poimittu elokuvateatterijulisteesta, on todella erikoinen.
Se on tavallaan hieno, mutta siitäkin on vaikea ottaa tolkkua.
Joka tapauksessa, elokuva on sekoileva ja mielipuolinenkin ollakseen lähtökohtaisesti
olettaen järkevästi ja tarkoituksella tehdyn oloinen (pitäisikö sen sitten toisaalta aina ollakaan?).
Tavallaan raina on todella huono, mutta kuitenkaan ei totaalisesti. Luovuus, ennakkoluulottomuus ja yritys on kukassaan;
sen voi ainakin todeta.
Elokuvan budjettikin oli toki minimaalinen, $6500 dollaria.Tämän arvion olisin mieluusti kuitannut pelkällä kysymysmerkillä, kuten elokuvakin lopussa kuittaa itse itsensä. Voin vain kuvitella, mitä joku videon vuokraaja 80-luvulla on mahtanut tästä kaikesta miettiä. Equinox kuuluu elokuviin, joista olisi erityisen mielenkiintoista kuulla muilta mitä ajatuksia ja näkemyksiä siitä kumpuaa. Tähtiä on vaikea antaa ja määritellä, mutta päädyin... bogissa ensimmäistä kertaa jonkinlaiseen kyseessä olevan elokuvan malliseen häilyvään kompromissiratkaisuun. Ainakin ihme kyllä tuli tämä toista kertaa katsottua. Ja tulee varmaan vielä kolmannenkin... (?)
tai
PS. Equinox tarkoittaa päiväntasausta.
17.10.2015
DEAD ZONE - VIIMEINEN YHTEYS (Thorn Emi Video / R-Video, 1984). VHS (FIx)
Englanninkielinen nimi: The Dead Zone (1983).
Ohjaus: David Cronenberg. Valmistusmaa: Yhdysvallat. Julkaisu: Paramount Pictures.
Tuotantoyhtiöt: Dino De Laurentiis Company, Lorimar Film Entertainment.
Genre: trilleri/draama/kauhu/yliluonnollinen. Kesto: 1t 40min.
Kuvasuhde: 4:3 (alkuperäinen olisi 1.85:1). K-16. Videokoodi: 90 2662 2.
Englanniksi puhuttu, suomenkielinen tekstitys.
Takakannen teksti: "Nuori miesopettaja (Christopher Walken) ajaa autolla pahan kolarin, jonka seurauksena hän vajoaa koomaan. Viiden vuoden kuluttua hän herää yllättäen. Fyysisesti mies on täysin rappeutunut, mutta koomassa maatessaan hän on saanut "kuudennen aistin". Kädenpuristiksen perusteella hän näkee ihmisestä kaiken, niin menneisyyden kuin tulevaisuudenkin.
Kerran sitten tapahtuu kohtalokas kädenpuristus: [spoileri] kättelykierroksella oleva presidenttiehdokas tarttuu hänen käteensä. Mies näkee, että tämä presidentti tulisi tuhoamaan koko maailman sotahulluudessaan. On pakko tehdä ratkaisu... [/spoileri]"
Kerran sitten tapahtuu kohtalokas kädenpuristus: [spoileri] kättelykierroksella oleva presidenttiehdokas tarttuu hänen käteensä. Mies näkee, että tämä presidentti tulisi tuhoamaan koko maailman sotahulluudessaan. On pakko tehdä ratkaisu... [/spoileri]"
Erityisesti kafkamaisen groteskin Kärpäsen uusintafilmatisoinnista muistetun David Cronenbergin ohjaamassa
Viimeisessä yhteydessä vuodelta 1983,
Christopher Walken (tuttu mm. elokuvasta Kauriinmetsästäjä) näyttelee takaumia ja eteymiä näkevää miestä.
Hän on saanut tämän kyvyn auto-onnettomuuden seurauksena.
Onko tämä siunaus vai kirous, vaiko sekä että, jää nähtäväksi.Cronenbergilla on taipumusta ruumiillisten metamorfoosien käsittelemiseen ja kuvaamiseen, mutta Viimeinen yhteys on suht' vähäeleinen ja draamallinen. Tässä päähenkilön muodonmuutos on fyysisyyden sijaan enemmänkin henkinen uuden selvännäkemisen kyvyn myötä. Lienee parempi mitä vähemmän tästä jännityselokuvasta etukäteen tietää, joten poistin yltä takakannen kuvauksesta kohdan, jota pidin hieman spoilerin omaisena. Vaikka toisaalta se samalla saattaisi herättää joidenkin mielenkiinnon elokuvaa kohtaan, joten voit hiirellä halutessasi maalata spoilerialueen näkyväksi.
Kyseessä on jälleen Stephen King -filmatisointi. Hänen tekstejänsä on filmatisoitu käsittämättömät määrät.
Stanley Kubrickin Hohto (1980) on oma suosikkini Kingin töistä tehdyistä elokuvista.
Kinghän ei ollut Kubrickin näkemykseen lainkaan tyytyväinen, vaan teki oman tappajamehiläsminisarjaversionsa 90-luvulla.
Elokuva on ihan viihdyttävä, muttei mitenkään kovin ihmeellinen. Juoni kuitenkin koukuttaa, joten sen katsoo mielenkiinnolla odottaen mitä tapahtuu. Tämä videoversio on leikattu 31 sekunnilla.
MUUTA:
13.10.2015
TV & DVD:
GODZILLA KOHTAA BIOLLANTEN
Japaninkielinen nimi: ゴジラvsビオランテ (Gojira tai Biorante, 1989).
Englanninkielinen nimi: Godzilla vs. Biollante.
Ohjaus: Kazuki Ōmori. Valmistusmaa: Japani. Tuotantoyhtiö: Toho.
Genre: kaiju/scifi/toiminta. Kesto: 1t 45min.
Kuvasuhde: 1.85:1. K-11.
Japaniksi puhuttu, suomenkielinen tekstitys.
Suomi-julkaisut:
Juonikuvaus (Future Film DVD:n takakannesta): "Muutama vuosi on jo kulunut viimeisimmästä
Godzillan hyökkäyksestä Japaniin, ja saarivaltio on vähitellen tokenemassa sen aiheuttamasta
tuhosta. Savuavista raunioista löytyi kuitenkin Godzillan DNA:ta, joka lopulta päätyy pahasti
häiriintyneen Tri Shiragamin käsiin. Ruusujen jalostaminen on erityinen pakkomielle Shiragamille,
ja tämä päättääkin yhdistää Godzillan ja ruusun DNA:t – pelottavin seurauksin.
Tuloksena on suuren kerrostalon kokoinen tappajakasvi, Biollante...
Kun Godzillakin vielä vapautuu vuoren sisältä, joka on toiminut sen vankilana kuluneet vuodet, on Japanilla edessään suurempi ongelma kuin koskaan aikaisemmin. Hävitykselle ei näy loppua, kun Godzilla ja Biollante ottavat yhteen taistelussa, jossa sivullisten uhrien määrä ja tuho yltävät uusiin mittasuhteisiin..."
Kun Godzillakin vielä vapautuu vuoren sisältä, joka on toiminut sen vankilana kuluneet vuodet, on Japanilla edessään suurempi ongelma kuin koskaan aikaisemmin. Hävitykselle ei näy loppua, kun Godzilla ja Biollante ottavat yhteen taistelussa, jossa sivullisten uhrien määrä ja tuho yltävät uusiin mittasuhteisiin..."
"Kanankakkaa, maahan nakkaa – muista aina, BIOLAN!"Onko Godzilla siirtynyt puutarhabisnekseen? Ei, kyseessä ei ole Biolan jonka Godzilla kohtaa, vaan Biollante – joka tosin yllättävästi aihetta liipaten on kuin onkin Godzillan ja ruusun (!!!) risteymä.
2010-luvun alun ja sitä edeltävien vuosien hujakoilla elettiin YLE Teeman kulta-aikaa. Harvinaista itäblokin scifiä (mm. Venus on vaiti), tsekkoslovakialaista fantasiaa (Salaisuuksien saari), harvemmin nähtyä jenkki-scifiä (Tuntematon maailma), B-luokan elokuvia (Öljyinen raivohullu !!)... ja kaijua! DDR:n ja puolalaisten harvinaiset scifi-esitykset YLE Teemalla vuodelta 2007 bongasin ja nauhoitutin, mutta jättimonsterit menivät minulta aikoinaan ihan ohi. Eli YLE Teema esitti vuosina 2007 ja 2008 Godzilla-elokuvia Kino Into -sarjassa. Kyseisistä esityksistä saadaankin Videomuseon blogin Suomi-vinkkelistä ja -painotuksesta näille elokuville mukavan nätisti suomennetut otsikot postauksiin.
Myös Future Film julkaisi Godzilla vs. Biollante (1989) -elokuvan DVD:nä 2006. Suomi-videokasettijulkaisua ei filmistä ole.
Biollante on jatkoa vuoden 1984 rebootatulle Godzillalle, joka jatkoi
suoraan 30 vuotta alkuperäisen 1954 Godzillan tapahtumista,
sivuuttaen kaikki siihen mennessä tehdyt jatko-osat.
Godzillan vastus on tällä kertaa todella mielikuvituksekas, kuten heti alussa viitattua.
Godzillasta ja ruususta risteytettävä superkasvi-idea on elokuvan lähtökohdalle
yllättävä, omaperäinen ja hyvä. Todellista "laatikon ulkopuolelta ajattelua",
jota voi Japaniasta odottaa.Tunnelma on jotenkin kovin erilainen kuin vanhemmissa Godzilla-elokuvissa; ja jopa edelliseen vuoden 1984 Godzillaan verrattuna. Alkupuolen japanilainen show-musiikki on aivan naurettavaa ja vie tunnelmaa hölmöön suuntaan. Aika tyypilliseen kaiju-tapaan on melko tylsää kunnes Godzilla ja ruusun ja Godzillan risteytys eksyvät lopulta samaan kuvaan. Ideahan on mitä nerokkain – "nehän ovat sisaruksia", elokuvassakin taistelupukareista todetaan.
Ihmisnäyttelijöiden keikkaroinnit ovat erityisen päälleliimatun oloisia tällä kertaa, poislukien jättiläislihansyöjäkasvi-godzillakkeen kanssa telepaattisesti kommunikoiva tyttö. Hirviöiden taisteluiden varaanhan nämä rainat aina rakennetaan ja taustajuonen luontevuus, onnistuminen ja kiinnostavuus on vaihtelevaa.
Godzillan design on tässä vähän realistisempi kuin edellisessä osassa. Jotenkin nautin erityisesti kohtauksesta, jossa kasvin kanssa yhteyttä pitävä tyttö piirtää tietokoneella Deluxe Paintin tapaisella piirto-ohjelmalla pikseliruusua. Ja yllätys seuraa toistaan, sillä hetken kuluttua nähdään hienoa lentelevää 3D-rautalanka-vektorigrafiikkaa! Jopa Godzilla itse on vektoroitu. (Olen suuri varhaisen 3D-tietokonegrafiikan ystävä. Disneyn Tron vuodelta 1982 oli alan pioneeri.)
Musiikit ovat hämmentävän vaihtelevia, mutta loppupuolen klassisemman tyyliset
"optimistinen instrumentaaliteema"
ja "Biollanten sinfoninen astraalikehitysteema" ovat hyviä.
Lopputekstien geneerinen sinfoniamusiikki taas on suuri pettymys.Erikoistehosteet ovat erinomaisia ja käsinkosketeltavia. Digitaalitekniikassa on hyvät puolensa oikein käytettyinä, mutta sillä ei tällaiseen fyysisyyteen olisi kyennyt; lopputaistelu on huikea. Kaunista katseltavaa.
Future Filmin DVD-versio ei ole parhaalla mahdollisella tavalla masteroitu. Palikoitumista esiintyy ja kuva ei taida olla anamorfinenkaan. Onnekasta silti, että tällaista marginaalisempaa elokuvaa ylipäänsä meillä julkaistaan ja on jopa televisiossa esitetty. Saisi vain tulla useamminkin. Ja näitähän kerta riittää.
PS. Halloween alkaa jo kolkutella ovelle. Lokakuun lopulle valmistautuessa tulossa näitä aiheeseen soveltuvia postauksia.
MUUTA:
|
Aiempia blogi-postauksia |
Uudempia blogi-postauksia |
Tästä voit jättää kommentin johonkin videoarvioon (tai yleisesti tähän blogiin):