Vanhempia postauksia	Uudempia postauksia

2015, 20. lokakuuta   Sonic the Hedgehog – vinhasti pyörivä siili

Sega Mega Drive:
SONIC THE HEDGEHOG (Sega Enterprises Ltd., 1991).
Valmistusmaat: Japani, Yhdysvallat.
Julkaisualue: Eurooppa.
Videopelin tuotekoodi: 670-1470-50S.
Genre: 16-bittinen tasohyppely.
Peli englanninkielinen, kansipaperin tekstit kahdeksalla kielellä – mukaan lukien suomeksi.


Segan vastaus Nintendon putkimiehelle

Super Marion ohella Sonic-siili on tunnetuimpia videopelihahmoja, joten blogin alkutaipaleen kunniaksi ja jo peliyleissivistysmielessä on hyvä esitellä myös monien hyvinkin tuntemia pelejä ja hieman niiden syntyhistoriaa.

Sega etsi kilpailijaa Nintendon Mario-peleille ja hahmoa, josta olisi tehty yhtiölle uusi maskotti – ei-niin-iskevän Alex Kiddin syrjäyttäjäksi. Tehtiin useita luonnostelmia, kuten armadillo, koira, Theodore Rooseveltin näköishahmo pyjamissa (josta tuli myöhemmin Tohtori Robtonikin pohja) ja ulkonevilla korvillaan esineitä keräilevä jänis. Lopulta valittiin piikikäs siili, jonka työnimenä oli Mr. Needlemouse. Sonicin sininen väripigmentti poimittiin sopimaan Segan logoon. Siilin kengät taas inspiroitiin Michael Jacksonin kengistä.

Sonicin ensiesiintyminen oli Rad Mobile arcade-kaahailupelissä. Sonicin ensimmäinen varsinainen oma peli Sonic the Hedgehog julkaistiin Euroopassa Sega Mega Drivelle ja Yhdysvalloissa Sega Genesikselle 23. kesäkuuta 1991. Varhaisemmalle 8-bittiselle Sega Master System -konsolille (joka näki päivänvalon 1986 Pohjois-Amerikassa ja 1987 Euroopassa) peli käännettiin tämän jälkeen ja se julkaistiin 25. päivä lokakuuta 1991. Se oli myös viimeinen Master Systemille julkaistu peli Yhdysvalloissa.

Taustatarinoita tulee turhan harvoin luettua, joten tutustuinpa nytkin ensi kertaa mistä Sonicissa on varsinaisesti kyse:


Tarina oli mukava yllätys; Sonicin motiivit ja pelastustoiminta on perin jaloa.

Segan Sonic the Hedgehog -pelien koukuttavana ja huumaavana valttina on huima nopeus, jonka siili saavuttaa kaarevia pintoja ja erilaisia aaltomaisia kierteitä, putkia ja muita tasoja pitkin väkkyränä pyöriessään. (Sonicin vauhdikas pyöriminen muistuttaa kissastani, joka välillä riehuu pyörremyrskyn lailla.) Yhdysvalloissa Sega itse mainosti tätä nopeaa rullausta "Blast Processing"-termillä, jolla yritettiin aikaansaada hypeä konsolin ympärille ja mielikuvissa eroa kilpailevaan Super Nintendoon nähden.

Kentissä keräillään kolikoita ja erilaisia bonuksia. Sadasta kerätystä kolikosta saa yhden lisäelämän. Mutta jos osuu vastukseen, Sonic lentää selälleen ja kaikki kolikot lentävät taivaan tuuliin. Jos on salaman nopea, saattaa pienen osan kolikoista keretä pelastamaan. Jos kolikoita ei ole yhtään kerättynä ja osuu vastukseen, niin menettää elämän ja kenttä alkaa alusta (jos elämiä vielä on jäljellä).

Erilaisia bonuksia on välillä enemmän ja vähemmän piiloteltuina matkan varrelle, kuten hetken kuolemattomuus teemamusiikin siivittämänä, suoja joka kestää yhden osuman ja 1xSonic eli lisäelämä.

Maailmojen kolmansien kenttien pomo-taisteluissa pyritään saada osumaa isoon vastustajaan Sonicin pyöreäpiikkisessä muodossa. Kun pomo on selvitetty, niin tuhotaan vielä panssarivaunu ja sieltä pulpahtaa hauskasti ilmoille ja vapauteen kymmeniä jänöjä, possuja ja tipuja.

Pelissä on myös ympäri kierivä erikoiskenttä (Special Stage), jossa kerätään vain kolikoita ja yritetään välttää punaisena vilkkuvaan ränniin tippumista mahdollisimman pitkään. Erikoiskentässä on hauskan leijaileva musiikki; sitä alkaa hyräillä ja pääkin heiluu tahdissa mukana.

Sega Mega Driven Sonicin toisen maailman Marble Zone -luolakentät ovat koko pelin suosikkini. Niiden "lambadamainen" teema on myös pelin lempimusiikkini. Tangomainen teema pelimusiikiksi on muutenkin yllättävä valinta. Ensimmäisten maailmojen lisäksi Labyrinth Zone on erityisesti mieleeni ja siinäkin on tarttuva musiikki. Joskin ilmakuplien löytäminen ajoissa hapen haukkomisen toivossa onkin paikoin perin stressaavaa näissä kultaisissa vesipyramideissa.


Sonicin robottivastustajia.

Jos muuten haluat Mega Driven Sonicissa valita ja hypätä minne kenttään tahansa, tässä vinkkiä: paina alkuruudussa ylös, alas, vasen, oikea. Kuuluu "kling" ja paina nyt A-pohjaan ja perään Start. Nyt voit valita kentän.

Siinä missä Super Mario Bros. on 80-luvun tasohyppely-legenda, Sonic "keksi pyörän uudelleen" ja on 1990-luvun alun huippuvauhdikas loikkelemisklassikko, jonka pariin palaa mielellään aina uudelleen. Vauhtinsa puolesta etenkin Mega Driven version, mutta Segan vanhemmankin retrokonsolin Sonic-käännösten ja pelien parissa viihtyy.




[Kiitos syntyhistoria-tiedoista Wikipedialle]

2015, 12. lokakuuta   Little Nemo: The Dream Master (NES, 1990)                         – unien valtias, Pikku Nemo

Nintendo Entertainment System:
LITTLE NEMO: THE DREAM MASTER (Capcom, 1990).
Vuokravideopeli (Yapon – R-kioski, marraskuu 1991)
Valmistusmaa: Japani.
Videopelin tuotekoodi: NES-LN-SCN.
Genre: 8-bittinen tasohyppely.
Peli englanninkielinen, kansipaperin tekstit suomeksi.


Amerikkalaisen piirtäjän ja animaattorin Winsor McCayn Pikku Nemo hyöhensaarilla (Little Nemo in Slumberland) sarjakuvia julkaistiin 1905–26 lehdissä New York Herald ja New York American. Jälkimmäisessä lehdessä sarja esiintyi vuosina 1911–14 nimellä Little Nemo in the Land of Wonderful Dreams. Kokosivun sarjakuva on todella upeaa jälkeä taiteellisesti, teknisesti ja mielikuvituksellisesti. Se kokeilee ja hyödyntää sarjakuvan mahdollisuuksia ja rajoja mitä erilaisemmin tavoin. Kolmiulotteisuus on käsinkosketeltavaa – rakennukset, miljööt ja hahmot miltei hyppäävät ruudusta ulos. Sarjakuvan sivut olivat suurikokoisia, noin 41x53 senttimetriä. Sarjaa on on julkaistu kahden kirjan verran Suomessa 1990 ja 1991, mutta valitettavasti vain julkaisu jäi kesken.

Sarjakuvan ohella McCay oli myös animaation pioneeri – 12-minuuttinen mustavalkoinen Gertie the Dinosaur (1914) saattaa olla joillekin tuttu esimerkiksi animaation historiaa käsittelevistä dokumenteista. Se oli ensimmäinen dinosaurus-aiheinen animaatio.

Tutustuin Nemoon luultavasti ensimmäistä kertaa ystäväni sarjakuvaeepoksen kautta, joka sisälsi suuren osan sarjan tuotannosta. Pikku Nemosta on tehty myös 80-luvun japanilainen animaatio-sovitus Little Nemo Adventures in Slumberland (1989) ja 8-bittisen Nintendon peli Little Nemo: The Dream Master (1990), joka perustuu mainittuun animeen. Tämä yhteys ei ole yleisesti kovin tunnettua. Ehkä johtuen myös siitä, että hahmojen ulkonäöissä onkin paikoin hieman eroa – sekä kansitaiteessa ja itse pelin sprite-hahmoissa. Pelin kansitaide on sympaattinen ja tyylikäs ja se olikin pääsyitä sille, että pelin alunperin hommasin, vaikken siitä paljoa tiennyt. Kansi oli lisäksi tuttu R-kioskin VIP Videoklubin Avaa videoruutu -lehdistä. Tälläkin kertaa vuokrapelissä on jenkki-kansi Capcom USA:n -logoineen, vaikkakin peli on varsinaisesti Capcomin julkaisu.

Esi-psykedeelisen 1900-luvun alun sarjakuvan tyyliin, peli on todella mielikuvitusrikas ja tietääkseni varsin uniikki pelityyliltään. Nemo heittelee ja huumaa sammakoita, liskoja, myyriä, gorilloja, mehiläisiä ja muita eläimiä rauhoittavia sisältävillä karamelleillaan. Kolmen karamellin jälkeen eläin nukahtaa ja sitten hypätään sen kyytiin. Eläimen roolissa pelissä pääsee eteenpäin helpommin kuin pelkissä Nemon pyjamoissa ja se on myös useimmissa paikoin välttämätöntä etenemisen kannalta. Takakannessa virheellisesti todetaan, että karkkeja syöttämällä oliot tuhoutuvat. Oikeasti viholliset vain pysähtyvät hetkeksi kun taas ystävällisesti auttavat eläimet lamaantuvat.

Finnkino julkaisi Pikku Nemo anime-VHS:n vuonna 1992.

Nemossa on kahdeksan erilaista maailmaa: sienimetsä, maaginen kukkien puutarha, lelujen talo (jossa matkataan veturin selässä), öinen meri, Nemon jättimäiseltä tuntuva kotitalo, pilvien rauniokaupunki, ylösalaisin oleva Topsy-Turvy (jossa lennetään mehiläisenä) sekä viimeisenä salamoissa leiskuva painajaisten maa. Oma ehdoton suosikkini on veturi-jakso.

Maailmoissa etsitään avaimia, jotka on jaoteltu ympäri kenttää. Sinun tulee löytää kaikki avaimet ja avata niillä kentän lopusta löytyvät ovet. Tarvittavien avainten määrä vaihtelee kentittäin, eikä niiden määrää ole kerrottu matkan varrella. Esimerkiksi se olisi ollut hyödyllisempää tietoa, kuin joka kentän alussa tavatun auttavaisen hahmon höpsöt jutut. Joka on kylläkin muutoin hauska pikantti höysteensä soppaan pelimatkan varrelle piristämään. Joka tapauksessa avaimia voikin joutua palata etsimään.


Nemon ystäviä ja vihollisia.

Musiikki on hauskan letkeää, teemaan sopivaa sekä tunnelmaa tukevaa. Etenkin ensimmäisen ja toisen kentän sekä kuudennen rauniokaupungin raidat svengaavat. Peli on tasohyppelynä loistava, mutta jälleen aikakautensa videopeleiltä odotetusti aivan liian vaikea ainakin sunnuntai-pelaajalle. Hyvä jos toiselle levelille joskus satun pääsemään. Lapsille suunnatussa pelissä on totisesti riittänyt haastetta. Vihulaisia satelee jatkuvasti ja epäreiluissakin paikoissa, joissa ei äkkiseltään helpolla väistöliikettä ehdi tehdä; saati ollenkaan. Osumaa tulee siis helposti kohdassa jos toisessakin ja energiaa on alussa vain kolme palkkia. Positiivisena yllätyksenä pelistä sentään löytyykin koodi, jonka avulla voi hypätä suoraan haluaamansa kenttään. Näin ei tarvitse heti lopettaa ensimmäiseen kenttään turhauduttua vaan pääsee tutkimaan vähän muitakin. Paina alun menu-ruudussa seuraavasti:


Vaikeudesta huolimatta pelin muun onnistuneisuuden ja innovatiivisuuden takia en tällä kertaa verota siitä pisteitä, eli tähtiä ropisee:



PS. Pikku Nemo höyhensaarilla -sarjakuvia voit lukea netissä englanniksi Comic Strip Libraryssa.

PPS. NES:in pelien manuaalien kuvitukset eivät toisinaan olleet mm. kansitaiteen veroisia. Aiheeseen suoranaisesti liittymättömänä aasinsiltana, mutta ei-niin-huippuihin sarjakuvakuvituksiin liittyen, suosittelen tutustumaan (netistä virallisesti jo kadonneeseen) Kurja-Ankka-sivuun.

2015, 11. lokakuuta   Suomi-peli: Rukki Guards (PC, 1993)                         – nuoren atleetin pelianarkiaa

Luonnos "Rukki Guards" -pelille tarkoitetusta kotelon kannesta. Ja pelin vihollishahmoja ominaisuuksineen ja aseineen ("oikeat nimet" on kuvitelmaa).


Vuonna 1991 sain ensimmäisen tietokoneeni, IBM PS/1:n, jossa oli 80286-prosessori ja taajuus 10 megahertsiä. Koneen mukana tullut opetusohjelma ja sen yksinkertainen piirustusohjelma vei minut heti mukanaan. Löysin myös GW-Basic-ohjelmointikielen ja aloin tehdä sillä paljon yksinkertaisia grafiikka-, ääni-, musiikki- ja hupiohjelmia. GW-Basicista siirryin lyhyen Q-Basic-kokeilun jälkeen Turbo Pascaliin. Tein paljon pieniä ohjelmia, pelejä ja demoja. Suurin osa projekteista jäi kesken, koska vaikka osasin ohjelmoida, grafiikan ja musiikin tekeminen on ollut minusta aina hauskinta. Nykyäänkin on mukava tehdä retro-tyylisiä kuvituksia ja pikselitaidetta 80- ja 90-lukujen pelien graafisella ilmeellä. (Ja se oman pelin haavekin vielä häämöttää...)

Vaikka suurin osa itse peleistä jäi toteutumatta, on nostalgista käydä läpileikkaus lukuisista peli-ideoista ja niiden kuvituksista. Toivon mukaan Teistäkin, arvon lukijat, se on viihdyttävää. Aiemmin postasin Kevääntuoja-pelistä ja siihen liittyvistä sarjakuvista, taiteista ja fantasiaelokuvasta.


Pelin hahmot: hyppijä-poika, Partasuti, Leuka-Reijo, King Kong ja Nenäkäs.

Rukki Guards (1993) oli ensimmäinen varsinainen peli jonka sain tehtyä valmiiksi asti. Ohjelmoin sen GW-Basicilla. Taustatarinassa kerrotaan, että olet hyppinyt urheilunkentän korkeushyppypatjalla ja vaxi huomaa sinut. Pelissä on neljä kenttää ja neljä vihollista: Partasuti, Leuka-Reijo, King Kong ja Nenäkäs. Ensimmäisessä tasossa tulee väistellä Partasudin tiiliskiviä niin kauan, että hän väsähtää. Toisessa tasossa olet autotiellä ja Leuka-Reijo yrittää tainnuttaa sinut laatikoilla. Kolmannessa tasossa vastustaja on King Kong, jonka aseita ovat banaanit. Viimeisessä tasossa pitää väistellä Nenäkkään hauleja.

Spritet ja kuvat piirsin ensin Deluxe Paint II:ssa ja sitten kirjoitin ylös jokaisen pikselin, viivan ja ympyrän vihkoon Basicilla naputtamista varten. Myöhemmissä peleissä pystyin käyttämään suoraan piirto-ohjelmassa piirtämiäni kuvia ja spriteja Pascalilla, eli ei ollut enää tarpeen kirjoittaa jokaista pikseliä erikseen.

Pelin inspiroimana tein myös sarjakuvan. Sekä peli että sarjakuva pohjautuivat “tositapahtumiin”. Rukki Guardsissa on menu- ja välimusiikit, sekä tunnusmusiikki, josta en pystynyt tuolloin PC-Beeperilla ja Basicilla esittämään kuin rumputahdin. Myöhemmin PC-Speakerilla ja Pascalilla sain käytettyä useampi kanavaisia Fasttracker-musiikkejani peleissä ja demoissa, mutta suurin osa jäi valitettavasti keskeneräisiksi. Mutta näistä muista vanhoista peleistä jälleen toiste lisää.



Vaxi solvaa pelaajaa eri tavoin jos hälle häviää. Pelipojan naama on tällöin verillä tai banaanissa.

Kenttien tehtäväkuvaukset. Tehtävänanto-lähestymisen inspiraation lähteenä oli 80-luvun Vaarallinen tehtävä TV-sarja; Jim Phelpsin ja kumppaneiden seikkailut oli ja on vieläkin vakoilusarjojen helmiä.

Vaxien erikoisominaisuuksia. Oma suosikkini on Nenäkkään kirous: "Sättänä!".

Tässä näyte pelin Beeper-äänistä ja musiikeista MP3:na (kesto 56 sekuntia).

"Making of Rukki Guards." Piirsin taustakuvat ja hahmo-spritet Deluxe Paint II:lla, ja sitten kirjoitin pikselit ja viivat ylös ruutuvihkoon, josta naputin ne lopulta ohjelmoitaviksi GW-Basiciin. Työlästä oli koodaaminen muinoin.


Rukki Guards -pelin taustatarina sarjakuvan muodossa.


...ja vielä luonnosversio vaihtoehtoisella lopulla! (Huomaa myös K-18-version veriroiskeet.)

Disclaimer: Rukki Guards -peli hahmoineen ja teksteineen on fiktiivinen. Kaikki mahdolliset olemassa oleviin henkilöihin muistuttavuudet nimissä, juonessa tai muissa seikoissa on pelkkää sattumaa.


Sekä loppuhuipennuksena, mihinkään liittymättä, Ponne Jarkan "Ongenpöytä". Tosin huomaa Ongenpöytä-tytön kääntämät kirjaimet: Rukki Guards – The Battle of Rukki Arena. Ne varmaan viittasivat pelille suunniteltuun jatko-osaan... Kuulostaa taistelupeliltä, vaikkapa tyyliin Turtles II: The Arcade Game.

Arkistoitu sivulle Retro: Rukki Guards.

2015, 8. lokakuuta   Sega-katalogi vuodelta 1991

Löytyi tämä taskukokoinen katalogi jota olen jonkin aikaa etsinyt ja kaipaillut. Vuodelta 1991. Kyseinen katalogi lienee ensikosketukseni Segaan (hyvin sopii täten tuo kannen otsikkokin), joskin Sega Master Systemin ja Mega Driven sainkin hommattua vasta joskus 2000-luvun alussa. Tämä on tullut varmaan ilmaisjakeluna postitse.

Olin katalogin joskus pistänyt Master Systemin Sega Chess -pelin koteloon talteen. Ja hyvä niin, koska olin varmastikin järkeillyt peliboksin uumenista sen vielä joskus paremmin löytäväni, kuin vaikkapa jostain kirjahyllystä.

Muistelin, että Castle of Illusion olisi ollut tässä MS:lle, mutta olikin MD-versiona. Mutta hyvä näinkin.

Mainittakoon vielä, että Sega MS:n kanssa itselläni kävi aikoinaan 2000-luvun alkupuolella sellainen tuuri, että retropelitavaraa lähdin Leijonien vuotuiselle kirpputorille hakemaan ja sieltähän Sega Master System alkuperäisessä boksissa lisähärpäkkeineen (Light Phaser, Sega 3D-lasit, pelejä) löytyi.

PS. Enpäs tiennytkään, että Alex Kidd in Miracle World oli Master Systemiin sisäänrakennettuna pelinä (ks. neljäs kuva). Pikaisella guuglauksella ilmeisesti löytyi Master System II:sta, mutta myös joistakin eurooppalaisista MS ykkösistä. Tuossa mainoksessa on ykkösversio Master Systemistä. Mitenköhän peli lähtee päälle jos sellainen ykkös-versiosta löytyy?

2015, 5. lokakuuta   Blogin kirjoittajan esittely – pelihistoriani	This post in English.

Jukka Eronen (Avalkis)

Olen seikkailupelikeräilijä ja tietokonepeliretroilija eteläisestä Suomesta. Myös videopelit kiinnostavat. Olen pelannut tietokonepelejä lapsesta lähtien. Kaikki lähti kun vaarini osti minulle ensimmäisen oman tietokoneeni vuonna 1991: IBM PS/1:n eli 80286-prosessorisen 10 megahertisen sympaattisen PC:n. PS/1 oli aikanaan monipuolinen laite; siinä oli 256:n värin VGA-monitori, 3.5" diskettiasema ja 30 megatavua levytilaa. Vaikka nuhapumpuksi tuota laitetta saattoi jossain vaiheessa tietokoneiden kehitystilanteessa tituleerata, kun 386:t, 486:t ja Pentiumit ajoivat tekniikassa Formula 1:n vauhdilla ohi. (Ensimmäisiä pelejäni olikin Accoladen Grand Prix Circuit vuodelta 1988.) Pysyin kuitenkin uskollisesti PS/1:n leireissä ja hyppäsin vasta vuonna 1997 suoraan 286:sta Pentium 200MMX:n. Myös Amiga 500, Commodore 64 ja 8-bittinen Nintendo tulivat aikoinaan tutuiksi. Jo 80-luvulla ala-asteella oli vanha Commodore, luultavasti C-16, pienellä mustavalkotelkkarilla, jolla pelattiin Barbariania kasetilta.

IBM PS/1 ja Daenerys lohikäärmevauvoineen. Mistä oikein on kyse? Lue postaus Quest of Thrones.

PELISUOSIKIT

Suosikkipelejäni ovat erityisesti Sierran ja LucasArtsin seikkailut, kuten King’s Questit, Leisure Suit Larryt, Monkey Islandit, Indiana Jonesit ja The Dig. Entisen poliisin Jim Wallsin luoma Police Quest: In Pursuit of the Death Angel (AGI) oli ensimmäinen seikkailupeli omalla koneellani ja se vei heti mennessään. Vapaasti pelattava maailma, jossa poliisityön ohella saattoi tehdä ja kirjoittaa mitä mieleen juolahti niin halutessaan, oli hulppea kokemus. Lyttonin kaupungissakin oli hauska vain ajella ja tutkia eri paikkoja. (Vaikka se autolla ajo onkin Police Questien murheenkryyni niin ykkösosan versiossa se oli kuitenkin myös vaikeudestaan huolimatta hauskaa, tosin kuin VGA-päivitysversiossa ja kolmosessa joissa se oli aivan suunnatonta tuskaa.)

Muita ensimmäisiä pelaamiani pelejä olivat mm. Alley Cat, Frogger, Test Drive II: The Duel, suomalainen tietovisaklassikko Nero 2000, Ski or Die, Teenage Mutant Hero Turtles, Silent Service II, Leisure Suit Larry in the Land of Lounge Lizards, Pinball Dreams ja Pinball Fantasies. Muistorikkaimpia shareware-peleistä ovat 90-luvun modernisoitu Asteroids-klooni Astro Fire ja fysiikaltaan hienosti ohjelmoitu Action Supercross (myös nimellä Elastomania), sekä suomalaiset Slicks'n Slide ja Auts – ensin mainittu koukuttava pikkuautoilu ja jälkimmäinen luolalentely-genren uranuurtaja. 90-luvun myöhemmistä peleistä mainittakoon Death Rally, tyylikäs avaruustaistelupeli Darklight Conflict, futuristinen kaahailu P.O.D. ja tuntumaltaan mainio flipperi Balls of Steel.

Tasohyppelylemppareista mainittaakoon Bubble Bobble, Great Giana Sisters, Prince of Persia ja Super Mario Bros. Another World:in tunnelma on todella hieno ja graafinen tyyli elokuvamainen. Vieraan maailman tuntu on saatu aikaan polygoneilla, muutamalla maanläheisellä värillä ja atmosfääriä tukevilla äänillä. Puzzle- ja labyrinttipeleistä mainioita olivat Dimo's Quest, Dynablaster ja Supaplex. Nokkeluuspeli Tetris ja sen kolmiulotteinen serkku Welltris ovat toki addiktoineet myös. Viimeisimpänä villityksenä olen löytänyt Arkanoid-arkaadipelin vuosien jälkeen uudelleen.

Näistä ja muista peleistä alkoi edelleen jatkunut innostus, ja keräilykin tuli myöhemmin kuvioihin. Jumiin jäädessä Pelit-lehden ratkaisujen siivittämänä tuli näitä tahkottua. Keräilijänä myös roolipelit ovat jo pitkään kiinnostaneet, kuten Originin Ultima-sarja, SSI:n 80-luvun fantasiapelit ja Advanced Dungeons & Dragons -sarja, sekä J.R.R. Tolkien -aiheiset pelit. 1980-luvun Suomi-pelejä kerään myös.

VANHAT JA UUDET TIETOKONEAJAT

Oli onnekasta elää noita tietokoneaikakauden varhaisin kulta-aikoja, jolloin kehitys oli huimimmillaan. Sitä oppi arvostamaan rajallista tekniikkaa ja hyödyntämään sen mahdollisuuksia. Pystyin jo tuolloin IBM PS/1:lläni tekemään kaikkea sitä mitä nykäänkin, vain pienemmässä mittakaavassa. Saatoin kirjoittaa, tulostaa, piirtää, animoida, säveltää, pelata, ohjelmoida, ottaa 14400 kilobaudin modeemilla yhteyden purkkeihin (BBS)... Noissa tekstimoodisissa koukuttavissa Internetiä edeltävissä verkon esiasteissa tulikin välillä karmaisevat puhelinlaskut soitettua. Oman purkin perustamistakin suunnittelin, mutta se jäi testien ja haaveen asteelle (ohessa Synchronic BBS ASCII-logo 1990-luvulta).

Aikoinaan monet oppivat vähintään BASIC-ohjelmoinnin perusteet jollekin laitteelle. Esimerkiksi jo DOS:in käyttö voi tuntua nuoremmista nykyään "koodaamiselta". Onhan siinäkin toki monimutkaisiakin puolia vaativampaan käyttöön. Käytin DOS:in laajennaista 4DOS:ia pitkään vielä Windows 95 -aikoinakin, koska tottumuksenkin johdosta sillä oli nopeampaa ja helpompaa kirjoittaen hoitaa asiansa.

Nykyään käytän PC:n jälkeen Amigaa ja C64:ää tietokoneista eniten. NES:in peleihin olen erityisesti alkanut tutustua, koska laite jäi aikoinaan osaltani vähemmälle huomiolle. Nykyään voi olla helpommin sekä tietokone- että konsolipelaaja. Sega Master Systemiä ja Sega Mega Driveakin tulee välillä pelailtua ja joskus joitakin marginaalisempia koneita.

Olen jämähtänyt 80-luvulle ja 90-luvun alkupoliskolle. Uus-retro kiinnostaa, mutta muutoin uudet pelit harvemmin pelaamisen kannalta. Peliuutisia tulee seurattua. Uutukaisista erityisesti vaikutuksen on tehnyt suomalaisen Almost Humanin Legend of Grimrock jatko-osineen.

KERÄILY ALKAA

Pelit tuntuivat jo 2000-luvun alussa nostalgisilta ja retropelikeräilyni alkoi syksyllä 2001. Aloitin haalimalla Sierran ja LucasArtsin seikkailupelejä. Näitä yhtiöitä monet pitävät seikkailujen kuninkaina. Ensimmäisiä pelejä kokoelmiin olivat mm. Leisure Suit Larry 5 ja The Secret of Monkey Island. Pelihimo kasvoi ja aloin kerätä lisää ja lisää pelejä eri laitteille. Osaa olin pelannut ennestään ja toisia en. Joistakin kannet sentään olivat tuttuja. Pikkuhiljaa kiinnostuin roolipeleistä, joista edellä mainittua.

Löysin pelejä kotikaupunkini kirpputoreilta, viikonloppujen pihakirppareilta, elektroniikkamyymälän jäämistöstä ja verkosta. Löydöt olivat hulppeita ja loistavia varhaisina 2000-luvun aikoina. Se olikin ideaalia aikaa aloittaa retroilu, joka oli vasta pikkuhiljaa kasvamassa ja kehittymässä laajemman kiinnostuksen kohteeksi. Parhaimpia löytöjä olivat mm. Amiga, C64, PC, Apple ][, Nintendo ja Suomi-pelejä sisältävät keräilykohteet.

Kokoelma kasvoi huimaa tahtia. Aloin keskittyä erityisesti fantasia-aiheisiin peleihin. Apua keräilyyn tarjosivat sivustot kuten Vintage-Sierra, LucasArts Museum, Museum of Computer Adventure Game History ja Ultima Collectors Guide. Ne myös inspiroivat ja vaikuttivat keräilypiirieni laajentamiseen.

PELITAIDE

Keräilijänä, taiteen arvostajana ja itsekin tekijänä, minua kiinnostaa varsinaisten pelien ja niiden pikselikuvien lisäksi erityisesti pelien koteloiden kansitaiteet ja mukana tulleet manuaalit kuvituksineen, kartat, julisteet, kolikot, trinketit ym. härpäkkeet. Erityisen kiinnostavia ovat pelien vaihtoehtoiset kansitaiteet: luonnokset, kehitysvaiheet ja prototyyppikotelot, sekä muu alkuperäinen kuvitusmateriaali. Pelien taiteilijat (etenkin kansien kuvittajat) ovat jääneet usein syrjään ja ovat kovin unohdettuja. Heitäkin pyrin tässä blogissa ja sivuston taiteilijat-osiossa muistamaan ja tuomaan esille eri tekijöitä.

KOTISIVUT JA PELIMUSEO

Vuonna 2001 julkaisin ensimmäiset kotisivuni nimeltä Synchronic Web. MBnet-osoitteisella sivustolla oli taidettani, musiikkiani ja keräilysivut, josta löytyi myös pelimuseosivuston esiaste. Varsinainen oma Fantasiaseikkailut-niminen sivustonsa ilmestyi 2005. Se oli visuaalinen ja virtuaalinen versio fyysisestä museosta, ja sieltä löytyi tietoutta peleistä ja niiden taiteista. Tämä päivitetty Fantasiaseikkailut 2.0 -versio ilmestyi 15-vuotisjuhlan kunniaksi 2015. Sivujen uusin ilmentymä on tämä suomenkielinen blogi (muu sivusto on englanninkielinen).

OMA OHJELMOINTI, TAIDE JA MUSIIKKI

Omia pelejä tuli aikoinaan ohjelmoitua, joskin ne jäivät usein kesken. Aloitin 1991 GW-Basic 3.22:lla ja tein monia grafiikkaohjelmia, PC beeper musiikkeja ja tikku-ukkoanimaatioita. 1993 sain Turbo Pascal 6.0:n ja myöhemmin 7.0:n, jotka olivat suuri harppaus ohjelmointikielen suhteen. Aloin myös säveltää FastTracker 1.01:lla ja PC Speakerilla. 1996 sain DAC:in (Digital to Analog Converterin), mikä paransi äänenlaatua huomattavasti, ja saatoin ruveta käyttämään vahvistinta kaiuttimineen. Tein paljon grafiikkaa, musiikkeja ja ääniä erilaisiin omiin peliprojekteihin, mutta valitettavasti monet jäivät kesken. Täältä löytyy joitakin screenshotteja. Haaveena on vielä joskus tehdä jokin näistä tai muu retropeli loppuun...

Nykyään teen omaa pelien pikselitaidetta, animaatioita, scifi- ja fantasiaelokuvia, taidetta, sarjakuvia, ja sävellän musiikkia. Voit tutustua niihin lisää osoitteessa www.jukkaeronen.com

Lisäksi olen innostunut tekemään klassikkopeleistä inspiroitunutta retro-pelien fanitaidetta, kuten kuviteltuja pelejä ja Lego-pikselipalikkajuttuja. Blogissa on tarkoitus pelikoodaamisiakin lisää muistella. Mm. peleistä inspiroituneita keskiaika- ja ambient-sävellyksiäni löytyy sivuston musiikki-osiossa.

Kiitos vierailustasi – mukavia ja nostalgisia retro-hetkiä blogin ja sivujen parissa!



PS. Avatar-kuvassani on Avalkis, lohikäärmeen ja peuran risteytys Kevääntuoja-fantasiamaailmastani.

EDIT 2.12.2016: Synchronic ASCII-kuva lisätty.
EDIT 5.10.2015: Teksti aloitettu.
EDIT 9.10.2015: Tekstiä päivitetty ja kuvia lisätty.
EDIT 10.10.2015: Tekstiä päivitetty.
EDIT 20.10.2015: Tekstiä päivitetty (Another World).

2015, 3. lokakuuta   Super Mario Bros. (NES) – ikivihreää pomppimista

Nintendo Entertainment System:
SUPER MARIO BROS. (Nintendo, 1985). Vuokravideopeli (Yapon – R-kioski, 1989)
Valmistusmaa: Japani.
Videopelin tuotekoodi: NES-SM-EEC.
Genre: 8-bittinen tasohyppely.
Peli englanninkielinen, kansipaperin tekstit suomeksi.


Super Mario lienee tunnetuimpia videopelihahmoja Pacmanin ohella. Marion kehitti Shigeru Miyamoto. Hahmo sai alkunsa Donkey Kong arcade-kolikkopelissä vuonna 1981, tuolloin vielä "Jumpman"-nimellä. Pelin menestyksen ansiosta tehtiin jatkona Donkey Kong Jr. (1982) ja Donkey Kong 3 (1983). Mario esiintyi Juniorissa, mutta ei kolmannessa osassa.

Ensimmäinen oma Mario-arkaadipelinsä oli Mario Bros. (1983) ja siinä esiteltiin myös Marion veli Luigi. Arcade-pelikoneversiosta käännetty 8-bittisen Nintendon eli NES-versio julkaistiin vuonna 1985. Suomessa vuokralla peli tunnettiin myös nimellä Original Mario Bros. (1989) ja "putki-Marioksikin" peliä tituulerataan. Peli julkaistiin myös monille muille laitteille, kuten Commodore 64, Amstrad CPC, Apple ][, Atari 2600, Atari 5200, Atari 7800 ja ZX Spectrum. Alkuperäisen arcade-kabinettipelin pelisuunnitteluun kaksinpelimoodeineen saatiin vaikutteita Joust-videopelistä (1982), joka tulikin mieleen kun ensi kertaa pelin päälle laitoin. (Joust oli minulle alunperin tuttu PC:llä VGA-faniversion kautta 90-luvulla.)

Mario Bros.:in lisäksi Mario esiintyi muissakin "black box"-sarjan peleissä kuten Pinball (1986 Euroopassa) ja Wrecking Crew (1987 Euroopassa).

Mario Bros.:in varsinainen jatko-osa Super Mario Bros. julkaistiin Famicomille Japanissa vuonna 1985 ja Nintendo Entertainment Systemille Yhdysvalloissa 1985 ja Euroopassa – Suomi mukaan lukien – 1987. Suomi-vuokrapelinä se ilmestyi 1989 R-kioskilta vuokrattavaksi mustakoteloisena. Tässä hieman myöhemmässä uusintajulkaisussa, värikkään iloisen kirkkaassa niin sanotussa "pinkissä boksissa", on hupaisa elokuvajulistemainen kansi – "Starring SUPER MARIO, Written by NINTENDO BROS, directed by MARIO SPIELBERG" jne.

Super Mario Bros. lienee yksi historian eniten pelattuja videopelejä maailmanlaajuisesti. Se on oma Mario-suosikkini. Joskin Super Mario Bros. 3 on yksi kehittyneimpiä ja monipuolisimpia NES:in pelejä ja Super Mario Bros. 2 on toisiin osiin verrattuna hauskan omaperäinen tyyliltään, johon liittyykin omat historiansa. Näistä jatko-osista toiste lisää. Mutta yksinkertainen on kaunista ja siksi eniten tulee edelleen ykkös-Mariota tahkottua.

Ensimmäinen kenttä yhdellä silmäyksellä.

Super Mario Bros., tuttavallisesti SMB, on ajaton klassikko ja sen pariin palaa aina uudelleen ja uudelleen. Se on myös hyvin koukuttava. Alkuun vain juoksin päättömästi niin lujaa kuin pääsin, ehkäpä Segan Sonicin innoittamana. Mutta tässä pelissä pelkästään se ei käy, vaan harkintaa ja taitoa pitää olla mukana (jota tietysti Sonicissakin tarvitaan).

Pikselit heräävät eloon. Ohessa potretti "kaks-ja-puol-dee"-Mario-maskotistani ja yläoikealla pilvimies.

Peli sisältää warppeja eli myöhempiin maailmoihin pystyy hyppimään oikopolkuja pitkin. Välillä tiiliskivistä löytää pavunvarsia, joita pitkin pääsee rentouttaviin pilvimaisemiin kolikkoja keräämään. Tällainen maailma voisi puolestani olla oma pelinsä, jossa vain pompitaan ja kuullaan rauhoittavaa kolikon kilskettä ilman aikarajaa, stressiä ja vastuksia. Haastetta riittää sopivassa vaikeuskäyrässä alun helpoista kentistä pikku hiljaa vaikeutuen. Vesikenttä 2-2 on mukavaa vaihtelua. Meduusat ovat aika ärsyttäviä, koska ne seuraavat tarkasti pelaajan liikkeitä. Kahdeksannen maailman kentät alkavat olla hankalia. 8-1:ssä on todella kova kiire, 8-2:ssa tykit alkavat laulaa joka suunnasta ja 8-3:ssa riittää tykkejä ja hankalia vasaroita heitteleviä kilpikonnia (vinkki: älä pysähdy! Tietenkin harkintaa tarvitaan). Viimeisessä 8-4:ssä on monimutkaisehko putkistolabyrintti ja iso vihollisarmada odottamassa.

Super Mario Bros. on retropeliklassikoiden hallitsevia kuninkaita. Niille jotkat ovat ekan Marion kalunneet puhki, niin samalla ensimmäisen osan tyylillä ja grafiikalla uusia kenttiä ja haastetta kaipaavat voivat tutustua Super Mario Bros.: The Lost Levelsiin. Lost Levels löytyy graafisesti päivitettynä versiona Super Nintendon Super Mario All-Stars (1993) -pelistä. Lost Levelsin alkuperäisen Japani-julkaisun pelityyli ja graafinen ilme on vastaava ensimmäisen Marion kanssa, mutta kenttiä ja peliä on huomattavasti vaikeutettu. Siksi se julkaistiinkin alunperin vain Japanissa varsinaisena Super Mario Bros. 2:na, koska arveltiin että se olisi liian vaikea ulkomaisille pelaajille.


Lost Levelsiä olen hieman kokeillut, mutta itselleni riittää vielä ensimmäisessäkin Super Mariossa haastetta. Toistaiseksi olen päässyt 8-4:n eli viimeisen kentän loppupuolelle, mutta lentokalat pääsivät viimeksi yllättämään. Päivitän tänne kun toivon mukaan vielä jossain vaiheessa pääsen pelin läpi.



PS. Kuriositeettina mainittakoon vielä ensimmäisestä Super Mariosta Famicom Disk Systemille tehty virallinen promootio-peli All Night Nippon Super Mario Bros (1986). Tässä Fuji Televisionin julkaisemassa keräilyharvinaisuudessa vihollis-spritet korvattiin japanilaisten radiokanavan julkkisten karikatyyreillä. Kenttiäkin on muokattu ja vaihdettu. Peliä painettiin muutama tuhatta kappaletta ja sitä jaettiin radio-ohjelman palkintona.

PPS. Yksi eriskummallisimmista japanilaisista Marioon liittyvistä vanhoista peleistä on I Am a Teacher: Super Mario Sweater (1986) Famicom Disk Systemille – kutomissimulaattori. Pelissä siis suunnitellaan kutomaan paitoja ja hahmojen kuten Mario, Luigi, prinsessa Peach ja Bowser kuvia.

PPPS. Toisin kuin mustakoteloisessa versiossa, tässä vuokrapelin uusintajulkaisun takakannen kuvauksessa ei sanallakaan mainita, että pelin tavoite on pelastaa Prinsessa Peach (hänet tunnetaan myös nimillä Prinsessa Toadstool, Prinsessa Kantarelli ja Prinsessa Kultakutri). Noo, kyseinen juonihan on pitkälti kulissia itse tasohyppelöinnille. Vaikka antaahan se mukavan säväyksen ja motiivin kaikelle toiminnalle.


MUUTA:

Tässä Super Mario Bros. -animaatiosarjojen Suomessa julkaistuja VHS-videokansia.

---

Vanhempia postauksia	Uudempia postauksia

Voit jättää tästä kommentin (voit myös lähettää sähköpostia). Nimi: (pakollinen) E-mail: (pakollinen)  Huom. sähköpostisi ei tule näkyville. Don't write anything here: Kotisivu: Otsikko / postaus jota kommentoit: Kirjoita kommenttisi: