Tällä kertaa suomenkielinen postaus – This post is in Finnish.
Tämä erikoinen aihe tuli mieleeni kun juttelin retrovideokansien tekemisestä ja videoista nähdyistä unista nimimerkin Snowdance kanssa.
Olen nähnyt unia, joissa esiintyy Videomuseo-sivustoni blogissakin ja sivuilla käsiteltyjä vanhoja Disney-kasetteja joita olen koko ikäni kirppareilta ja divareista etsinyt. Keräilystäni ja aiheesta oli juttu Helsingin Uutisissa tammikuussa 2017. Nämä videot ovat tosin unissa olleet kansitaiteiltaan aivan uusia tuttavuuksia; ennen näkemättömiä Aku Ankka ynnä muita kansia. Kerrankin olin jossain metsähökkelissä (tyyliin Karjaalta pohjoiseen, Fiskarsista länteen) jossa tyypillä (parrakas mies?) näitä videoita jostain syystä siellä metsän keskellä oli. Ja toisen kerran olin unessa yöllä videodivarissa kaupungissa joka tuntui Porvoolta ja sijaitsi sen kohdilla. Älysin juuri tätä kirjoittaessani, että öinen katu lamppuineen jolla videodivari sijaitsi muistutti kuitenkin Salon erästä katua… (Salossa oli oikeassa elämässä yksi erinomainen videodivari aikoinaan, mutta unessa tämä katu taas sijaitsi eri paikkaa.)
Mikä näissä unissa on erityisesti jäänyt mieleen ja mikä on todella kummallista ja hämmästyttävää, on kuinka mieli pystyy unessa luomaan kaikki nuo piirrokset ja graafiset kannet logoineen ym. yksityiskohtineen! Ja välillä ison määrän kerralla. Siis aivan “tyhjästä” – mieli luo sellaisia monimutkaisia kuvia joita ei ole ennen nähnyt. Peruspohjana toimii tietenkin se visuaalinen materiaali hahmoineen joka on tuttua ja muistiin tallettunut ja sitä unen näkö yhdistelee uusin tavoin, myös kolmiulotteisesti; käsittämättömällä laskennallisella teholla reaaliaikaisesti.
Kuvasarja “1. Enlightenment” analogisesta animaatiosta/videoteoksestani Digital Transitions (2000). Keksin käyttää vanhaa analogivideokameraa hyödykseni saavuttaakseni tällaisen fraktaaliefektin. Teos oli esillä valokuvasarjoina ensimmäisessä taidenäyttelyssä, jossa olin osallisena – Aniara 2000 Hangon kirjaston galleriassa, taiteilija Eero Caseliuksen inspiroivalla ja elinvoimaisella johdolla.
Mm. elokuvat, videot, musiikki ja taide itsessään kuvaavat mielikuvitustamme sen kaikissa muodoissa. Elokuvat ovat nykypäivänä visuaalisesti huikeita ja aidoilta tuntuviin maailmoihinsa upottavia kolmiulotteisia laaja-alaisia elämyksiä ja kokemuksia, vaikka tekniikka ei vielä täydellistä olekaan. (Joskin kuvallisen annin kustannuksella sisältö jättää mainstream-elokuvissa usein valtavasti toivomisen varaa, mutta en siihen tässä postauksessa sen enempää mene. Visuaalisen prameuden ja vankan sisällöllisyyden ei kuitenkaan tarvitsisi missään nimessä olla poissulkevia tai syödä toisiaan; niiden yhdistelmähän on onnistuessaan jotain aivan huikeaa.) Joka tapauksessa – periaatteessa kaikki mitä voi vain kuvitella, voidaan nykypäivänä esittää elokuvissa, ja vielä kolmiulotteisena. Pian varmaan hologrammeinakin.
Jos jonain päivänä saisimme unimaailman teknologian kautta valjastettua suoraan hereillä olevaan todellisuuteen, niin mihin kaikkeen vielä pystyisimmekään! Eli mitä jos unet ja ajatukset pystyisi tietokoneella kuvittamaan/tallentamaan, ja vaikka luomaan virtuaalisesti tai 3D-tulostamaan sen tilan, kuvat ja esineet… Luoda valmiita kuvia, kirjoja, elokuvia, animaatioita, sarjakuvia ym. teoksia pelkillä ajatuksilla. Jos ajatuksilla voisi luoda materiaa – entä jopa elämää :-o. Varmasti monenlaisia huikeita käyttötarkoituksia löytyisi jos asiaa miettii – taiteeseen, teknologiaan, lääketieteeseen, biologiaan, arkkitehtuuriin, geografiaan, luonnon suojeluun…
Luonnon säilyttämisen ja eläinten hyvinvoinnin pitäisi muutenkin olla kaiken tekemisemme keskipiste. Itsekkäimpien ja muista lajeista piittaamattomimpienkin tahojen ja suuryritysten tulisi tajuta, että omakin tulevaisuutemme ja hyvinvointimme ja elämisemme riippuu luonnosta ja sen elävistä. Uutisia lajien sukupuutosta, ympäri maailman tapahtuvasta metsien hakkuusta ja nurkkakuntaista absurdia luontovihamielisyyttä ja eliöiden halveksuntaa esiintyy niin paljon päivittäin politiikassa ja mediassa, että aiheesta ei voida tarpeeksi puhua ja valistaa.
Tämän toteaminen ei ole minkään asteista ylimielisyyttä vaan päinvastoin faktojen toteamista sekä tunnustamista. Luonnossa ja elämän hauraassa monimuotoisuudessa kaikilla pienimmilläkin eliöillä on paikkansa ja merkityksensä monimutkaisine ja arvaamattominekin yhteyksineen. Me kaikki olemme yhteydessä toisiimme; tämä on mm. Pilvikartasto-elokuvan kantava teema.
Mitä tulee uniin ja elokuviin, tietyissä ns. taide-elokuvissa unet ja todellisuus limittyvät ja soljuvat kauniisti ja luonnollisesti yhteen, eikä niiden välillä tehdä välitöntä erottelua. Aivan kuin katsojaa aliarvioiden rautalangalla pitäisi vääntää ja tehdä hirveä haloo joka kerta kun “tämä tässä olikin vain unta”. En lakkaa ihastelemasta ja hämmästelemästä Ingmar Bergmanin Fanny ja Alexanderin (1982) erästä kohtausta jossa lapset ovat piilossa puulaatikossa jossa heidät on määrä kantaa huomaamattomasti turvaan; mutta kohtauksen kanssa ristiriidassa olevia tapahtumia ei millään tavalla selitetä. Todellisessa elämässäkin unet ja todellisuus ovat yhtä tasaista virtaa kietoutuen toisiinsa. Ne ovat molemmat todellisia ja merkityksekkäitä, sekä merkitykseltään vaihtelevia. Välillä todellisuus ja muistomme sekoittuvat uniin ja unemme muistoihin.
Nämä uni- ja ajatuskoneet ovat vielä osittain toistaiseksi scifi-ajatuksia, mutta eivät välttämättä kauaa kun miettii ja vertaa minkä kaiken ympäröimänä jo elämme, joka oli tieteiskuvitelmaa hetki sitten vaikkapa 80-luvulla. Tähän kaikkeen on jo niin tottunut ja turtunut. Ja on olemassa esimerkiksi jo kokeita joissa tietokoneeseen yhdistetty ihminen on ajatuksillaan esimerkiksi liikuttanut näytön kursoria. Biomekaanista ihmistäkin kohti ollaan jo otettu askelia, kuten keinotekoisten elimien ja silmien muodossa.
Ehkä tulevaisuudessa viihdytämme itseämme katselemalla toistemme unia. Vaikka sitäkin jo nyt vaikkapa elokuvateatterissa ja peleissä teemme.
Tutustumisvinkkejä aiheesta ja viitteitä:
- Brainstorm-elokuva (1983) käsittelee ajatuskoneideaa. Ohjaaja on Douglas Trumbull, jonka huikeat efektit ovat tuttuja mm. tieteiselokuvista 2001: Avaruusseikkailu, Star Trek: The Motion Picture ja Hiljainen pako.
- Ultima Worlds of Adventure 2: Martian Dreams (1991) tietokoneroolipeli käsittelee marsilaisten unikonetta. Peli vaikuttaa todella mielikuvituksekkaalta ja eeppiseltä steam punk -seikkailulta. Tapahtumat alkavat kun raketti lähetetään epähuomiossa Marsiin. Mukana on 1800-luvun merkkihenkilöitä, kuten Sigmund Freud ja Mark Twain. Ensimmäisessä Pelit-lehdessä 1/1992 oli pelin ratkaisu. Pitäisikin tutustua viimein kyseiseen peliin tarkemmin. Täällä lisää Ultima-peleistä.
- Star Trek: The Next Generation (1987–94) scifi-sarjassa replikaattorikone pystyi luomaan mitä vain esineitä.
- Supertree Grove Garden on unenomainen, surrealistinen ja keinotekoinen, mutta samalla orgaaninen elävä keidas Singaporessa. Kun näin tästä ensi kertaa kuvia, tuntui että todellakin jonkun unet ja unelmat olivat käyneet toteen; ajatukset manifestoituneet materiaksi.
Tämä artikkeli on julkaistu myös Videomuseon blogissa.
Hyvät lukijat, mitä muita aihetta käsitteleviä kirjoja, elokuvia tai teoksia Teille mahtaa tulla mieleen?
uringosta ja Kuusta Maa näytti vielä niin siniseltä. Maa oli kuitenkin odottanut tulevaa jo pitkän aikaa; pian koitti sen hetki. Luonnon oma muisti sai aikaan väläyksen alkumerestä ja kaukaisista huomisen näyistä. Aurinko pimenisi, meret jäätyisivät. Vuoret kaatuisivat. Kuitenkin, vuosisatoja kaikkea tätä ennen, ihminen oli tuhonnut itsensä. Elämää kuhisseen Maan kaupungit olivat raunioina. Ihmisen perintönä oli nyt kuoleva maailma. Meret olivat haihtumassa. Joillakin alueilla eläimillä, kasveilla ja puilla oli onnea selvitä tuhosta, joskin jotkin niistä olivat kokeneet mutaatioita. Nopeaa evoluutiotakin oli tapahtunut.
li alkukevät. Sadepisarat kimmelsivät lehdillä. Pisarat kerääntyivät isommiksi pisaroiksi ja tippuivat hiljakseen maahan tai alemmille lehdille, muodostaen uusia pisaroita. Aivan kuin aika olisi hidastunut noiden pisaroiden muodostuessa ja pudotessa. Maassa niiden pärske kasteli yllättyneen muurahaisen. Kaikkialla oli jo alkanut versota ja jopa hieman kukkia jotain kaunista. Puissa oli pieniä vaaleanvihreitä poimuja. Tuuli tuiversi oksia ja edellisvuoden kuivia, edelleen pystyssä olevia oljenkorsia. Eräässä koivussa oli vielä lehdetkin jäljellä, koska talvi oli tullut niin nopeasti ja pitänyt ne jäisessä horroksessaan.